Taas saapui tänne maukkaita sämpylöitä ja omenapiirakkaa. Kiitokset leipojalle.
Perjantaina oli yliopistolla Tutkijoiden yö -tapahtuma jo kolmatta kertaa. Eipä näkynyt lama vaikuttaneen siihen yhtään. Olin itekin mukana yhdellä rastilla ja porukkaa ravasi koko ajan ympärillä, eikä mitään taukoa neljän tunnin aikana kerennyt pitämään. Ilmeiseisesti lapsilla oli mukavaa, joten tapahtuma oli onnistunut. Ja saihan hommasta vaivanpalkaksi pizzan...
Roxetten studioalbumit tulevat ensi viikolla ulos remasteroituna. En ensin niitä meinannut ostella, mutta kun lueskelin DailyRoxetten arvostelun kiekoista, niin kylläpä rupesi sitten himottamaan... Joten CDON saapi töitä.
Tarkoitus oli tässä kuitenkin kirjoittaa enemmänkin hyvästä musiikista, joten aloitetaan.
Roxette - Crash!Boom!Bang! (1994)
En usko, että koskaan tulee albumia, joka voisi olla parempi kuin C!B!B! Roxetten viides studioalbumi on ehdottomasti bändin täyteläisin kokonaisuus. Ei sillä, että mikään albumi olisi sekava, mutta tämä on ehjin. Musiikki on kypsää, sopivan synkkää ja levy on tuotettu täydellisesti. Poppialbumiksi C!B!B! on hieman pitkä. Yli tunnin soitantaan (15 biisiä) mahtuu hyvinkin erilaisia kappaleita. Gessle aikoinaan totesi, että albumi on kuin kokonainen konsertti, jossa keskellä on pari akustista numeroa. Albumi todellakin toimisi kokonaisena konserttina.
Englanniksi ei pop-musiikkia juuri pysty kirjoittamaan paremmin. Ruotsiksi ja suomeksi pystyy, mutta esimerkiksi levyltä löytyvä I'm Sorry on parhaita biisejä, joita Gesslen kynästä on koskaan irronnut. C!B!B! on niitä täynnä. Fireworks, Sleeping In My Car, What's She Like? ja I Love The Sound Of Crashing Guitars, mainitakseni muutamia. Listan viimeinen kuvaa Roxette-aikakautta kyllä hyvin. C!B!B!:n jälkeen kitarapainotteisuus siirtyi enemmän tietokoneella työstettyy materiaaliin, mikä tietysti oli sääli.
Pimenevä hiljain syysilta: Crash!Boom!Bang! soimaan ja makoilemaan sängylle. Mieleen palautuu paljon kauniita muistoja, haikeita ja ajatuksia ja nuoruuden unelmia. Taustalla pyörii kuitenkin ajatus, että on kyllä aivan pirun hyvää musaa. Paras, koskaan, ikinä.
Per Gessle - Mazarin (2003)
Gesslen soolosta kirjoittelinkin jo joskus arvostelun, mutta mainittakoon vielä sen verran, että edelleen pidän tätä albumia törkeän hyvänä ja tässä jos missä on niitä kauniita ja koskettavia lyriikoita ruotsiksi.
Roxette - Look Sharp! (1988)
Kaksi Roxette-albumia on ylitse muiden ja tämän listan kolmatta sijaa pitäneekin sitten Look Sharp! Roxetten läpimurtokiekkohan tämä oli aikoinaan. 80-luvulla tehtiin paljon hyvää musiikkia ja Look Sharp! heijastaa aika hyvin sen ajan pop-musiikkia. Syntikalle löytyy käyttöä, eikä sähkökitaraan ole unohdettu. Kasari on pop.
The Look porskuttaa edelleen yhtenä parhaista Roxette-ralleista ikinä. Sen lisäksi levylle käytiin nauhottamassa muun muassa kolme kipaletta englantilaisten "huipputuottajien" kanssa ja tarkoitus oli, että ne olisivat olleet sitten niitä suurimpia hittejä. Toisin kuitenkin kävi, mutta itse pidän Chancesistä ja View From A Hill:stä kuitenkin varsin paljon. Energiaa näissä on mukana vaikka muille jakaa, niinkuin on tietysti koko albumissa. Paras formaatti levylle lienee kuitenkin vinyyli, koska kansitaiteet toimivat paremmin 12":lla paperilla kuin CD:n pienissä papruissa.
Olkoot listauksessa tällä kertaa kolme levyä. Rannalle jäivät paikkaansa odottamaan kuitenkin muun muassa seuraavat suuruudet. Eläkeläiset - Pahviche, Per Gessle - Party Crasher ja Gyllene Tiderin Återtåget. Varsinkin Gesslen uusin soolo on kovassa nosteessa meikän listoilla.
Ensikertaan.
Dodiin, haastattelu oli ja meni ja tuli ulos radioaalloillakin. Jos sen missasit ja väenväkisin haluat kuitenkin kuunnella hifismihöpinöitä, niin tästä linkistä onnistuu.
Ja kyllä... Jonnin Lada lepää vetoakseli katkinaisena tuolla tien vierellä...
Huhu kertoo, että olisin radiossa (YLE Radio Suomi) lauantaina kello 12 uutisten jälkeen. Kuuntelemallahan se selviää.
Eli minua siis haastateltiin hifistelyn merkeissä ja ohjelman pitäs tulla ylihuomenna ulos. Kattoo nyt sitten, että mitä sieltä tulee.
On tässä jo tovi pitänyt tarinoida taas aiheesta halpa ja hyvä. Nyt sitten sen verran aikaa, että lässyttelen tästä tovin.
Ostin keväällä pöksyt - itse asiassa kahdet. Tai no, tarkemmin kun miettii niin kolmethan niitä oli. Ensimäiset oli Leviksen 501:t ja seuraavat oli Euromarketin halpispöksyjä (piti ostaa kahdet, kun toiset oli liian isot ja toiset vähän tiukat...). Levikset kustanti Sokoksella 85€ (S-bonus) ja Euromarketin pöksyt oli alennuksessa 20€ kappaleelta. Sivuhuomautuksena todettakoon, että on jonkun verran vaikeaa löytää farkkuja. Kriteereitä oli vain kaksi: mustat ja napeilla. Taas joku ihme muoti-ilmiö, että pitää pöksyjen olla vetoketjulla... Euromarketin pöksyt ei täyttäny kumpaakaan kriteeriä.
No oli miten oli. Kun halpis pöksyjä sovittelin, niin tavoite oli, että jos ne kesän kestää niin hyvä on. Huhtikuun viimosella viikolla otin pöksyt käyttöön. Heinäkuussa niitä paikattiin ensimmäisen kerrran ja nyt alkaa haaroista vetelemään viimosiaan. 4 kuukautta ovatten olleet käytössä. Leviksiä ajattelin käyttää ainakin kolme vuotta.
Lasketaan taas, matikka kun on kivaa. 20€ (oikea hinta oli tosin yli 30...) puolen vuoden välein (pyöristän tätäkin) housuihin vai 85€ kerran kolmessa vuodessa? 120€ vai 85€? Kummallista on tämä maailman meno.
Oli miten oli, niin kyllä näille halpispöksyille sen verran meriittiä täytyy antaa, että pirun hyviä ovat jalassa olleet ja hyvin ovat palvelleet. Harmi vaan, että hajoavat. En kauppojani kuitenkaan kadu.