Politiikka

29. syyskuuta 2010 - 19.48

Saatan muistaa väärinkin, mutta en aivan hirveästi ole tässä blogissa poliittisia ajatuksia tarinoinut. Aika se on nyt sitten tälläkin.

Aloitetaan vaikka nyt tuosta eilisestä uutisoinnista, että kansanedustajat saavat 8,1% palkankorotuksen. Suomi kärsii lamasta ja valtio joutuu ottamaan velkaa useita miljardeja. Miten kansanedustajat näyttävät suomalaisille mallia? Nostamalla palkkaansa enemmän kuin mitä ”normaalin duunarin” liksa nousee vastaavassa ajassa. Iltalehden weppilukijoista 98% oli tätä vastaan. Isossa-Britannissa hallitus muuten alensi ministerien palkkoja viidellä prosentilla...

Suomi on demokraattinen valtio, eli meillä kansa päättää asioista. 98% kansasta oli palkankorotusta vastaan, mutta silti se palkka vaan nousee. Kansan, jos kenen, pitäisi päättää kansanedustajien palkasta. Oma mielipiteeni on, että kansanedustajan ammatti(?) on kutsumusammatti, eikä siitä tulisi maksaa palkkaa (juurikaan). Toisaalta kansanedustajan työnhän pitäisi olla tärkeintä, mitä voi vain olla, joten olisihan siitä hyvä jotain maksaa. Sanotaan vaikka 2000€/kk ja matkakulut päälle. Ei tietysti makseta siitä, että käydään vähän prostituoitujen palveluja tukemassa – se kun nykyään tapana on. Tarkoitus ei ole mitenkään uhota, mutta jos olisin kansanedustaja, ajaisin ensimmäiseksi sitä, että edustajien palkkaa tiputettaisiin roimasti. No ehkäpä on parempi, etten ole aktiivisesti politiikan kanssa tekemisissä...

Palataanpa vielä tähän kansanvalta-asiaan. En koe, että olisin koskaan saanut päättää mitään, mitä tässä valtiossa tapahtuu. Kyllä se on Katainen ja kumppanit, jotka tätä lafkaa johtavat ilman, että meillä rivikansalaisilla on juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa siihen, mitä Arkadianmäellä tapahtuu. Entä, jos meillä oikeasti olisi mahdollisuus vaikuttaa?

Tällaiseen voidaan päästä esimerkiksi suoralla demokratialla, jossa ajatuksena on, että kun tarpeeksi moni ihminen on asiasta jotain mieltä, voidaan järjestää kansanäänestys, joka sitten taas velvoittaa eduskuntaa toimimaan niin kuin kansa haluaa. Eli, jos vaikka 100 000 suomalaista haluaisi kansanäänestyksen kansanedustajien palkasta, olisi sellainen järjestettävä ja eduskunta tämän jälkeen mahdollisesti joutuisi laskemaan – tai miksei korottamaankin – kansanedustajien liksaa. Kuulostaako hyvälle? Niin minustakin. Miksei tällaista ole keksitty aiemmin? No, eihän tämä ole mikään uusi keksintö. Esimerkiksi Sveitsissä toimii suora demokratia.

Entäpä sitten Suomi? Minun on hyvin vaikea kuvitella, että esim. Katainen haluaisi luopua vallastaan, joten eihän kukaan suurpuolueista pidä asiasta mekkalaa. Mutta onneksi on niitäkin, joita asia kiinnostaa. Muutos 2011 ajaa suoraa demokratiaa periaatelausumassaan.

Politiikka erkanee koko ajan ”tavallisesta rahvaasta”. Viimeksi tämä näkyi länsinaapurissa Ruotsidemokraattien saamalla äänivyöryllä. Veikkasin pari vuotta sitten, että seuraavissa vaaleissa suurimmat voittajat ovat Kokoomus, Vihreät ja varsinkin Perussuomalaiset. Vihreistä ei nyt tiedä oikein mitään. Tietävätkö itsekään? Enkä usko enää, että Kokoomuskaan nyt hillitön hitti tulee olemaan, mutta on ihme, jos PS eivät ole vaalien suurin voittaja! Mistä tämä kertoo? Siitä, että kolme suurinta puoluetta ei aja enää kansan asiaa.

Vaalit ovat edessä ensi vuonna. Oletko jo päättänyt ehdokkaasi/puolueen, jota äänestät? Suosittelen vielä miettimään läpi, olisiko Muutos 2011:lla saumaa. Eikä varmasti ole Perussuomalaisten äänestäminenkään tyhmin veto tällä hetkellä. Valta kuuluu kansalle eikä kolmen suuren puolueen pampuille!

Ps. Jos kiinnostaa lukea mielenkiintoinen mielipidekirjoitus Ruotsin vaaleista, niin tästä linkistä jatkunee matka.

Lisää uusi kommentti