Fillaroinnit 2023

3. helmikuuta 2024 - 19.49
Aiheet

Viime vuosi oli oman pyöräilyhistoriani kilometririkkain. Kaikkiaan kilsoja tuli 3361, mikä oli yli 500 km yli edellisen ennätyksen. Tavoitteeni oli 2000 kilsaa – kuten on tällekin vuodelle. Viime vuoden suuri määrä johtui käytännössä vain siitä, että Aino makasi koko kevään hyperemeesissä kotona ja kuljetin Felixiä päikkyyn ja takaisin 5 kertaa viikossa. 5 km aamuin illoin kerryttää saldoa kummasti. Kilsakertymästä 214 oli ajettu maastopyörällä. Tämä on pienin määrä vuosiin ja esimerkiksi 2020 ajoin yli 1300 kilsaa maasturilla ja vielä peräkärryn kanssa.

Pirkan pyöräily 2023

20. kesäkuuta 2023 - 14.41

Tänä vuonna on tullut paljon kilsoja päiväkotiajamisen takia, mutta yli 50 kilsan lenkkejä oli ennen Pirkkaa alla tasan yksi. Sekin viime tiistailta, kun oli pakko vähän tarkistaa, että jaksaako tässä polkea edes. 75 kilsaa meni ihan ok, joten Pirkkaan sitten vaan ilmottautuminen vetämään. Ilmosin 6 tunnin ryhmään, kun se tuntui sopivalta. Tuttavan tupareiden jälkeen huonosti nukuttu yö ja startti oli 8.20 alkavassa paketissa ja siitä sitten vain nopeampien ajajien perään. Lähdin aika vauhdilla liikenteeeseen, kun oli nopeita ajajia, joita seurata.

Vuoden 2022 pyöräilyt

15. tammikuuta 2023 - 22.35
Aiheet

Vuosi 2022 oli pyöräilyn kannalta hyvin monitahoinen. Kokonaiskilometrimääräksi tuli 2133, mikä on tietysti ihan hyvä määrä. Tästä kuitenkin lähes puolet (950km) tuli ajettua säköavusteisesti tavarapyörällä. Lopuista maantiepyörällä tuli ajettua 700km ja maastofillarilla 450km. Toivottavasti tämä vuosi tuo mukanaan enemmän ajoa maantiepyörällä. Kokonaisajomäärää lyhensi viileä kevät ja juhannuksen aikainen viikon flunssakuumeilu.

Turku Touring

28. elokuuta 2022 - 13.50

Pari viikkoa sitten tuli ajeltua Turku Touring. Reissu meni varsin mallikkaasti. Tapahtumassa on 4 eri matkavaihtoehtoa: 30, 60, 120 ja 250 kilometriä. Ajoin Maran kanssa 120 kilometrin lenkin. Lähdimme ensimmäisessä joukossa ajamaan, koska tapahtumaan mainostettiin "kuntopyöräilynä", mutta 30 kilometrin kohdalla jouduimme jättäytymään ryhmästä, sillä vauhti oli yli 30km/h ja se oli vähän omille koiville liikaa. Tietysti tuli myös vähän alaston olo, kun olimme ainoat, joilla ei ollut lukkopolkimia.

Vuoden 2021 fillaroinnit

27. tammikuuta 2022 - 11.50
Aiheet

Viime vuosi oli ihan hyvä pyöräilyn näkövinkkelistä katsottuna. Kokonaiskilometrimäärä (2166) oli neljänneksi suurin jääden vai huippuvuosista 2015, 2017 ja 2020. Näistä kyllä jäätiinkin paljon. Tämä johtui paljolti huhti-toukokuun flunssakierteestä. Toukokuussa tuli ajettua vain 153 kilometriä, mikä on suorastaa surkea toukokuu, mutta minkäs teet. Kipeänä ei tule ajella. Kesäkuussa olikin sitten menohaluja oikein kunnolla. Kesään mahtui vain yksi saadan kilometrin lenkki, kun ajelin Kangasala-Valkeakoski-Lempäälä-kierroksen elokuun viimeisenä päivänä.

Vuoden 2020 fillaroinnit

2. tammikuuta 2021 - 11.33
Aiheet

Fillarivuosi 2020 oli hyvä. Kokonaisuudessaan kilsoja kertyi eniten sitten huippuvuoden 2017. Tavoite oli jälleen kaksituhatta kilometriä ja se tuli kasaan heittämällä, vaikka viime vuonna Pirkan pyöräily jäikin koronariskin takia väliin. Pyöräily kyllä järjestettiin, mutta itse en sinne osallistunut. Samana päivänä tuli poljettua muistaakseni Pyhäjärvi ympäri, joten kilsoja kertyi tuolloinkin. Koronakeväänä tuli muutenkin poljettua ihan ennätyksellisesti, mutta kesä- ja heinäkuu eivät olleet kovinkaan pyöräilyintensiivisiä.

Vuoden 2019 fillaroinnit

25. tammikuuta 2020 - 9.40
Aiheet

Viime vuosi oli hyvin kaksijakoinen pyöräilyn suhteen. Pirkan pyöräilyn 219 km oli todella hieno ja kesään mahtui pari muutakin hyvää lenkkiä, mutta paljolti ajaminen oli pakkopullaa, josta ei nauttinut. Aivan vastakohta edelliselle kesälle, jolloin sykkeli rullasi kuin vettä vain. Oli miten oli, 2000 kilsaa tuli kuitenkin mittariin ja se täyttää tavoitteen. Tänä vuonna täytyy sitten enemmän polkea Felixin kanssa, viime kesänä kaveri ei vielä hirveän monelle lenkille päässyt mukaan.

Pitkä Pirkka

10. kesäkuuta 2019 - 18.15

Eilen tuli luukutettua Pirkan pyöräilyssä pisin tarjolla ollut matka. Päivän saldoksi kertyi 219 kilometriä, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin ajamani päivämatka ja kaikkiaan toinen yli kahdensadan kilometrin päiväajo. Ja olihan tämä oikeastaan vasta kuudes yli satasen lenkki viimeisen kymmenen vuoden aikana. Mutta hyvin meni!

Treeniä Pirkan pyöräilyä varten

18. toukokuuta 2019 - 18.49

Maastopyörä varastettiin yliopiston pihasta pari viikkoa sitten, mikä harmittaa edelleen. Ostin heti seuraavana aamuna järeämmän lukon, jottei maantiepyörälle käy sama kohtalo. Vielä ei ole käynyt.

Tänään oli oiva hetki aloittaa pidempien ajojen treenit. Näsijärven kierron 130 kilometriä käynee nyt hyvin valmistavana treeninä Pirkan pyöräilyä varten, mikä taas on sitten treeniä seuraavan vuoden mahdolliseen Vätterrundaniin. Aika näyttää mitä tapahtuu.

Vuoden 2018 fillaroinnit

1. tammikuuta 2019 - 13.28
Aiheet

Viime vuoden tsygäilyt menivät oikein hyvin. Olin huhtikuisen leikkauksen jälkeen pyöräilykiellossa juhannukseen asti, joten touko- ja kesäkuun ajamiset olivat varsin olemattomia. Myös Pirkan pyöräily jäi välistä. Maaliskuu oli myös niin viileä, ettei tullut vielä tuolloin ajettua. Juhannuksen jälkeen tulikin sitten tykitettyä, kun intoa oli vaikka kuinka.