Niinhän siinä kävi, että Leijonat pääsi juhlimaan neljättä MM-kultaa. Samalla Suomi nosti itseään tilastoissa kohti kärkeä ja tällä erää ei edes näytä mahdottomalta, että olisimme modernin MM-turnauksen menestynein maa muutaman vuoden kuluttua – olettaen, että Jalonen valmentaa Leijonat menestykseen jatkossakin.
Tuossa taannoin oli talviolympialaiset, joissa Suomi nappasi ennakkosuosikkina ensimmäisen olympiakultansa. Kuten minulla on välillä tapana ollut, olen kasannut asiasta jotain tilastoa. Suomen nousu kiekkomaiden eliittiin on tapahtunut myös olympiatasolla. Suomi on nyt koko lajin olympiahistoriassa seitsemänneksi menestynein maa. Kuitenkin jos tarkastellaan vain olympialaisia, joissa on pelattu pudotuspelit (eli Albertvillen kisoista 1992 eteenpäin) on Suomi jaetulla kolmannella sijalla Ruotsin kanssa. Venäjä ja Kanada pitävät näissä tilastoissa kärkipaikkaa.
Kirjoittelin aiemmin miesten lätkämenestyksistä eri maiden välillä. Pyörittelin nyt voitokkaan MM-turnauksen jälkeen taas dataa. Käsittelen tässä vain modernia jääkiekkoa vuodesta 1992 eteenpäin. Vuoden 1992 kisat olivat ensimmäiset, joissa mukana oli Venäjä Neuvostoliiton sijaan ja mestaruus ratkaistiin playoff-menetelmällä.
Kisat menivät tällä kertaa Leijonien käsikirjoituksen mukaan. Finaalipeli oli yksi parhaista matseista mitä olen koskaan katsonut. Eikä ollut välieräpeli Venäjää vastaan juurikaan huonompi.
Listataan nyt muutama huippu jellona (ei missään erityisessä järjestyksessä):
Mikael Granlund
Lätkänkin osalta kisat alkaa olla purkissa. Vedänpä tässä vähän yhteen omia mielipiteitä Leijonien esityksestä.
Joukkueessa ikää oli ja se kyllä näkyi, valitettavasti negatiivisesti. Onneksi nyt pronssipelissä kuitenkin kaikki pelasivat hyvin. Yli- ja alivoima sekoili koko turnauksen ajan. Viisikkopelaamisen kanssakin oli vähän niin ja näin, eikä maalivahtipelikään onnistunut aivan sataprosenttisesti. Näihin nähden lopputulos oli varsin hyvä.