Rokotteista

31. tammikuuta 2015 - 21.38

Uutiset kertovat kuinka Kaliforniassa painitaan tuhkarokkoepidemian kanssa. Samaan aikaan sosiaalisessa mediassa ihmiset jakavat blogipostauksia, joissa kerrotaan rokotteiden vaaroista. Suomikaan ei ole välttynyt epidemioilta vaan vuosi sitten Lohjalla kymmeniä lapsia joutui karanteeniin tuhkarokon leviämisen estämiseksi.

Yhdysvallat ilmoitti vuonna 2000, että tuhkarokko on kadonnut maasta. Kuitenkin taudin esiintyminen oli kasvussa vuonna 2014. Mikä on ajanut tähän tilanteeseen?

Yhtenä lähtökohtana voidaan pitää Andrew Wakefieldin tutkimusta vuodelta 1998, missä hän väitti löytäneensä yhteyden MPR-rokotteen ja autismin väliltä. Tutkimuksen mukaan rokote saattaisi lisätä autismin esiintymistä pienellä osalla väestöä. Tämä aiheutti polemiikkiä rokotteiden turvallisuudesta niin tiedemaailmassa kuin maailmalla yleensäkin. Asiasta tehtiin lisää tutkimuksia, joissa rokotteiden ja autismin yhteyttä ei pystytty vahvistamaan. Lopulta paljastui, että Wakefield oli väärentänyt tutkimuksensa, sillä hän oli saanut rahoitusta lakimiehiltä, jotka edustivat rokotefirmaa vastaan oikeustaistelua käyviä vanhempia. Wakefieldin toiminnan motiivina oli siis rahallinen hyöty. Vahinko oli päässyt kuitenkin jo tapahtumaan ja Britanniassa ihmiset jättivät rokotuksia väliin ja tuhkarokko pääsi jylläämään. Sittemmin rokotuskattavuus on palannut jälleen yli 90% tasolle.

Vaikka MPR-rokotteen ja autismin väliltä ei ole löytynyt yhteyttä lukuisista tutkimuksista huolimatta elää huhu edelleen sitkeänä ja esimerkiksi Jenny McCarthyn ja Donald Trumpin kaltaiset julkkikset Yhdysvalloissa kertovat rokotteiden aiheuttavan autismia. Tulee huomata, että kyseisillä henkilöillä ei ole mitään koulutusta tai tutkimustaustaa alalla.

Toinen rokotevastaisuutta aiheuttava asia lienee ihmisen lyhyt muisti. Suomesta tuhkarokko, polio ja kumppanit saatiin hävitettyä jo kymmeniä vuosia sitten, joten enää ei ole muistissa kuinka pahaa jälkeä nämä taudit tekevät. Rokotuskattavauuden laskiessa Yhdysvalloissa raportoidaan yli 6000 kuolemaa, jotka olisivat olleet vältettävissä, mikäli rokotteita olisi annettu. Tähän on herätty myös kunnissa ja esimerkiksi. Kaliforniassa rokottamattomia lapsia on laitettu kotiin, jotta tuhkarokko ei pääsisi leviämään. Philadelphiassa sairastui toista tuhatta ihmistä tuhkarokkoon 90-luvun alussa. Epidemia sai alkunsa kun paikallisten uskontokuntien edustajat olivat päättäneet olla rokottamatta lapsiaan. Yhdeksän ihmistä kuoli. Uskontokunnat ovat olleet rokottamista vastaan.

Rokotusten vastustajat argumentoivat myös sen puolesta, että sairastamalla taudin saa saman immuunivasteen kuin ottamalla rokotteen. Tämä pitää paikkansa. Valitettavasti taudin sairastamalla voi olla kallis hinta. Pahimmillaan tuhkarokko on tappava. Yhdysvaltojen tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykuskus (CDC) ilmoittaa tilastoja, joiden mukaan tuhkarokkoon menehtyy joka viidessadas taudin saaja. Keuhkokuumeen ja muita oireita saa muutama prosentti tartunnansaajista. Tuhkarokon sairastamisen ja autismin väliltä on myös löydetty yhteyttä. Nämä kaikki ongelma voi välttää rokotteella.

Tilastojen valossa MPR-rokote aiheuttaa ongelmia yhdellä ihmisellä miljoonasta. Tässä kulminoituu rokotteiden merkitys. Ne ovat tutkimusten mukaan aina satoja ja satoja kertoja turvallisempia kuin rokottamatta jättäminen. Ei rokotteita muuten markkinoille olisi pystytty tuomaankaan. Rokotteen matka kuluttajien kyytiin kestää kymmenisen vuotta, jonka aikana se testataan sadoillatuhansilla ihmisillä.

Rokotevastustajat käyttävät monia muitakin argumentteja kertoessaan rokotteiden “haitoista”. Esimerkkinä mainittakoon väite, että rokotteita annetaan lapsille liian varhain ja niitä pitäisi antaa myöhemmin. Tätäkin asiaa on tutkittu ja tutkimustulokset ovat olleet väitettä vastaan. Pikemminkin niissä on todettu, että aikainen rokottaminen on hyväksi.

Kaikkia ihmisiä ei voida kuitenkaan rokottaa tai rokotteet eivät auta. Osalla voi olla allergioita joillekin rokotteessa käytetylle aineelle ja osalle rokotteet eivät jostain syystä luo immuunivastetta. Näiden ihmisten suojaksi on laumaimmunitetti, eli kun tarpeeksi suuri osa väestöstä on rokotettu, eivät rokotteita saamattomatkaan saa tautia, sillä se ei yksinkertaisest pysty leviämään. Tästä syystä rokotuskattavuus pyritään pitämään yli 90 prosentisssa.

Rokottamiseen, kuten oikeastaan kaikkeen muuhunkin, liittyy myös yksilönvapaus. Tällä hetkellä kaikkialla ihmisillä on oikeus olla rokottamatta itseään tai lapsiaan. Kuitenkin nyt käynnissä olevan rokotevastaisuuden takia on mahdollista, että rokotuskattavuus laskee liian alas, eikä laumaimmuniteetti enää riitä pitämään esimerkiksi tuhkarokkoa poissa ihmisten keskuudesta. 

Rokotteiden hyödyistä ja myyteistä on olemassa paljon hyvää tutkimusta ja kirjallisuutta. Löytyy jopa mukava sarjakuva. Loppukaneettina todettakoon, että rokotteita on tutkittu, niitä tutkitaan paraikaa ja tullaan aina tutkimaan, jotta ihmiskunta saa luotettavaa hoitoa. Rokotteet ovat pelastaneet satojen miljoonien ihmisten hengen ja tulevat tekemään niin myös jatkossa.

Kiitokset kaikille anonyymeille oikolukijoille ja palautetta antaneille – kaikki palaute on edelleen tervetullutta.

Lisää uusi kommentti