Diggaan kovasti Alice In Wastelandin musiikista. Omaan korvaani Alicen ralleissa on vahva blondiemainen tunnelma, joskin toteutus on paljon rosoisempaa – eikä se välttämättä ole huono asia. Kun (/jos) joskus pääsen tekemään elokuvan, on Alicen Steal Your Love (bändin paras biisi, jos minulta kysytään) avainasemassa sekä leffassa että sen soundtrackillä.
Alice in Wasteland kuitenkin kuoli pois. Sääli sinänsä, pidin Pikke Paanasen laulusta. Bändin muut hahmot eivät kuitenkaan pystyneet olemaan ilman musiikkia, eikä se ole ollenkaan huonompi juttu. Smolander, Rainio ja Remes herättivät henkiin jo muumioituneen Nuorisopalatsin – Alicen esiasteen – ja päättivät tehdä musiikkia. Ja julkaisivat nyt vielä levynkin. Jopa fyysisen sellaisen.
Myönnettäköön, kun biisejä rupesi tipahtelemaan Spotifyihin, eivät ne kovinkaan paljoa iskeneet. Ehkä odotin itse Alicen kaltaista voimaa vokaaleihin tai hieman elektronisempaa otetta, kuten Smolanderin demoilemassa Swedish Cheese (Oops for Britneyssä) [pahoittelut, jos biisin nimi meni reisille; olen hukannut oman kopioni]. Kuitenkin nyt, kun levy on ulkona, biisit kuulostavat paremmilta. Parempihan tietysti onkin, ettei albumi ole heti kuunneltu puhki. Itsellä meni vuosi ymmärtää Gesslen 2003 julkaistu Mazarin ja tällä erää pidän sitä referenssitoteutuksena 2000-luvun albumille. Tähän ei tietysti Nuorisopalatsi yllä, mutten usko, että heillä siihen oli tavoitekaan.
Syysprinssin (biisi ei päätynyt levylle) basso ja kertsi tai Marsiin asumaan toimivat kuin junan (sininen kalusto) vessa. Levyssä on samanlaista rosoa kuin Alicen biiseissä. Kesäkissan (tämäkään ei päätynyt pitkäsoitolle!?!) biitti tarttuu päähän pidemmäksikin aikaa.
Kappaleiden sanoitukset ottavat kantaa tämän päivän polttaviin aiheisiin. Marsiin asumaan antaa nimessään osviittaa, minne ihmiskunta on laajentamassa reviiriään, mutta tulkitsen kappaleessa soivan vahvasti populismin vastaisen sanoman. Koneessa kummitus taas peilaa tekoälyn kehitystä jättäen kuitenkin kuulijalle auki onko teknologian kehitys hyvästä vai pahasta. Smolander on kaivannut tekoälyn kehityksestä käytävän eettistä keskustelua teknisen sijaan ja musiikki on luonnollinen tie tuoda keskustelua framille. Ilmastonmuutos, ylikansoitus ja ihmisten järjettömyys heijastelevat useammastakin rallista. Maa ihanin ottaa kantaa järjettömään kulutuskeskeiseen kulttuuriin. Ja hyvin ottaakin. Tuli oikeastaan Punk Lurexin (Tiina Wesslinin) sanoma mieleen siitä.
Lyriikoissa on myös vähän samaa kuin 90-luvun Apulannassa. Toisaalta Katrinan soundi kuulostaa jopa hieman Leevi and the Leavingsiltä. Johan tässä tietysti Göstalle kaivattiinkin seuraajaa. Ehkei nyt sentään aivan niin pitkällä olla. Potentiaalia kyllä löytyy.
Levyn suurin ongelma kuitenkin on, ettei lauluista saa oikein mitään selvää – ja levy on sentään suomeksi! Eivätkö kaverit sitten uskoneet omiin vokaaleihinsa vai miksi ne on täytynyt piilottaa kitaran taakse? Tähän kun saisi leevimäisen tatsin, niin ah, olisin tyytyväinen. Nykyiset sovitukset kuitenkin tiputtavat biisien sanoman kuunneltavuutta. Ja nämä kipaleet ovat kuitenkin lyriikoiltaan paljon merkityksempiä kuin Alicen. Ehkä saamme vielä tarjolle Spotifyhin Katrinan vocal up mixin? Kuuntelisin mielelläni.
Summa summarum, Seitsemäs kuningaskunta ottaa taiteen keinoin kantaa yhteiskunnan tämän hetken tärkeimpiin kysymyksiin ja tekee sen taidokkaasti. Parhaat rallit (tällä lyhyellä kuuntelulla): Koneessa kummitus, Maa ihanin, Katrina