Luin Jared Diamondin kirjan Kolmas simpanssi. Teos on jo lähes 30 vuotta vanha, mutta se on edelleen todella ajankohtainen. Kirja kertoo ihmisen historian ja luo myös katsauksen siihen mitä on mahdollisesti tulossa. Luin aiemmin Yuval Noah Hararin teoksen Sapiens: Ihmisen lyhyt historia ja Diamondin kirja on hyvin samanlainen, mutta oli helppo huomata, kuinka Hararin teoksessa tiede on mennyt jo 20 vuotta eteenpäin.
Ihmisen ja simpanssin DNA on 98,4 prosenttisesti samaa ja meidät voisi hyvin lukea yhdeksi simpanssiksi (simpanssin ja kääpiösimpanssin rinnalle). Mutta olemme kuitenkin oma homo-sukumme. Ihminen haluaa nostaa itsensä erilleen muista eläimistä, joten siinä mielessä lienee luontevaa, että olemme saaneet oman haaramme, vaikkei sille välttämättä tarvetta olisikaan. Kannattaa myös huomata, että simpanssin ja gorillan ero DNA:ssa on 2,3 prosenttia, eli simpanssin lähin sukulainen ei ole gorilla vaan ihminen.
Itse koin kirjan mielenkiintoisimpana antina tutkimukset siitä, kuinka paljon ihminen on kymmenien tuhansien vuosien aikana saanut tuhoa aikaan. Sosiaalisessa mediassa näkee usein ihannointia menneitä aikoja ja kulttuureita kohtaan. Tämä on vääristynyttä. Sen lisäksi, ettei ennen ollut paremmin, esimerkiksi intiaanit tappoivat sukupuuttoon lukuisia eläinlajeja. Eivätkä Australian alkuperäisasukkaat olleet sen parempia. Ihminen on tuhonnut eläinlajeja pidempään kuin on osannut viljellä maata tai kesyttää eläimiä. Kirjassa todetaan, että yksi eläinlaji kuolee sukupuuttoon noin joka neljäs minuutti (150 000 vuodessa). Ja tämä on siis ihmisen aiheuttamaa.
Ihminen on kuitenkin ainoa eläinlaji, joka pystyy ymmärtämään tällaiset mittasuhteet ja aiheuttamansa ongelmat. Se on avain muutokseen; siihen, että ilmastonmuutoksen ja luonnon diversiteetin katoamisen vaikutuksia voidaan vähentää ja lopulta – toivottavasti – kumota kokonaan. Työtä tällä saralla riittää pitkään.
Seuraavaksi täytynee varmaankin lukaista Hararin Homo Deus: Huomisen lyhyt historia.