Luin Terho Miettisen ja Raija Pellin kirjoittaman Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa -teoksen. Aihe kiinnosti minua suuresti, sillä kirjassa käsitellään monia suomalaisia saarnaajia, jotka ovat höynäyttäneet ihmisiä lähtien Alma Kartanosta ja päättyen Patrik Tiaiseen. Mukana kulkevat myös luonnollisesti muun muassa Leo Meller, Pirkko Jalovaara ja Tapani Koivuniemi.
Höynäyttäjiä ja höynäytystapoja on riittänyt. Monet harhaanjohtajat ovat onnistuneet keräämään seuraajiltaan sievoisen summan lahjoituksia. Jalovaaran oikeudenkäyntiä olen seurannut tarkasti. Ihminen on niin helposti johdettavissa harhaan, mutta toisaalta pystymme joustamaan moraalisissa asioissa tarvittaessa paljon ja Jalovaara kertoo edelleen olevansa köyhä ja viaton rukoilija vaikka poliisiin todisteet viittaavat aivan muuhun.
Minulle vanhemmat (eli siis viime vuosituhannella tapahtuneet) jutut eivät olleet alkuunkaan tuttuja, joten kirja antoi sillä saralla paljon uutta tietoa. Sekulaarimpi ihminen ei välttämättä ymmärrä kuinka totena uskonnollisissa yhteisöissä otetaan gurun/saarnamiehen/papin/johtajan opetukset. Itseäkin ihmetyttää kuinka kukaan voi kuvitella, että Jalovaara voisi manata demoneita pois ihmisistä tai uskoa Tilda Reunasen siunaavan käsi siunattavan peniksessä kiinni! Mutta harhaanjohdettavia on riittänyt ja niitä riittää edelleen.
Kirja on hyvin yleisluontoinen tietokirja, jonka lukeminen on hyödyllistä jo ihan yleissivistyksen vuoksi, mutta mikäli joku läheinen on vaarassa joutua lahkon tai hämärän saarnamiehen uhriksi, kirjasta voi saada ajatuksia, joilla auttaa toista. Kirja koostuu seitsemästä luvusta, joista kuusi ensimmäistä keskittyy havaittuihin asioihin ja viimeinen luku pyrkii avaamaan maailmaa lahkosta lähteelle. Itse koin kirjan alun hyväksi, keskiosa maistui hieman puulta, mutta loppuosa piti taas otteessaan.
Yksi kirjan alueista on seksuaalisuus lahkoissa. Aihe on hyvin tärkeä. Seksuaalisuuden rooli ihmiselämässä on usein todella suuri. Täten voisi tietysti ajatella, että seksuaalisuuden rooli myös uskonnoissa on suuri. Ja näinhän se onkin, mutta onko se enää tervettä ja oikein? Onko oikein, että lestadiolaiset naiset toimivat synnytyskoneina ja Jehovan todistajat peittelevät Katolisen kirkon tavoin joukoissaan rehottavaa pedofiliaa? Itse näen asian niin, että mikäli uskonto haluaa puuttua siihen, kuinka ihminen saa toimia makuuhuoneessaan, mennään jossain metsään.
Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Annan arvosanaksi 3/5.
Kuriositeettina pohdin kirjan fonttivalintoja. Kirjassa on käytössä kolme fonttia: yksi leipätekstille, yksi otsikoille ja yksi sivunumeroille. Otsikoissa käytetty fontti ei omaan silmään toimi ollenkaan. Se on liian raskas (tyyliin impact) ja olisin valinnut sivunumerofontiksi myös serif-tyylisen fontin kuten leipätekstillä. Jänniä asioita silmä poimii kirjasta. Tämä asia on kuitenkin aivan sivuseikka tästä kirjasta puhuttaessa :)