WTC-iskut

11. syyskuuta 2010 - 11.46

Tänäänhän on sitten WTC-iskujen vuosipäivä. Yhdeksän vuotta on kulunut iskuista ja edelleen tapahtumaketjussa on tekijöitä, joita ei ole selitetty ja muutenkin salaliittoteoriat ovat aika vahvoja viralliseen totuuteen nähden.

Jokaisella tuntuu olevan kuitenkin jonkinlainen mielipide asiasta. Jopa Kaija Koon Yhtä kaikki kappaleessa lauletaan "kun Nykissä teräskin palaa ja syttyy sota rauhaa vastaan". Sanoittaja on selkeästi ottanut kantaa siihen, ettei Yhdysvaltojen sota ollut oikeutettu. Eikä se missään muodossa ollutkaan.

Täytyy vain toivoa, että totuus vielä joskus tulisi julki. Wikileaks voisi pistää parastaan tässä asiassa.

Täytyy myös toivoa, ettei terrorismista tule mitään nykyistä suurempaa hittiä, eikä sen varjolla voida vaikeuttaa maailman menoa aivan hirveästi. Lentokenttien ihmisskannerit ovat jo aivan liian hölmöjä laitteita. Hekakin kirjoittaa vähän väliä, ettei edelleenkään kukaan lentokentillä löydä hänen kuljettamiaan veitsiä. Joka lennolla on ase mukana, mutta kukaan ei löydä, vaikka kuinka on skanneria ja kumikäsine kaveria tarkistamassa.

On se kumma tämä maailma.

Lisää uusi kommentti