Tieteen Kuvalehti mainosti taannoin Facebookissa suurta uratestia. Ei minua suoranaisesti FB:ssa pyörivät testit juurikaan kiinnosta (nehän lähinnä toimivat tietojenkalastelualustana), mutta ajatus katsoa läpi jokin oikea uratesti kiinnosti jonkin verran. Ajattelin, että Tieteen Kuvalehti voisi olla vieläpä tarpeeksi luotettava taho. Testi ei edes ollut Facebookissa vaan Tiekun omilla sivuilla.
Pieni präntti jäi alussa lukematta, enkä huomannut, että testin loputtua täytyy kirjautua ja/tai antaa omat yhteystiedot, jotta näkee tuloksen. Kun oli ensin vastannut 41 kysymykseen, tuntui jotenkin turhalta jättää testi siinä vaiheessa kesken. Tämä tietysti oli tarkoituskin ja varmisti sen, että ihminen joko antaa yhteystietonsa tai kirjautua Facebook-tunnuksilla.
Kun yhteystiedot oli antanut, pullahtivat tulokset ruudulle. Viimeistään tässä vaiheessa ihminen huomaa tulleensa huijatuksi. Jo kysymykset olivat aivan absurdeja, mutta kun tuloksiksi tarjotaan keinosiementäjää, krematorionhoitajaa tai fuusioreaktorin suunnittelijaa tulee olo, että tulokset ovat täysin satunnaisia (sitä ne eivät kuitenkaan ole, testasin). Miten voidaan perustella,että ihmiselle sopiva ura olisi ulosteenluovuttaja? Saako jossain joku palkkaa pelkästään pöntöllä käymisestä? Ei olisi paskempi duuni. Eikun…
Kuvaavaa on, että Tieku lähettää sähköpostia otsikolla Tässä on persoonallisuutesi. Onko persoonallisuus asia, joka määrää uran? Tieteen Kuvalehti keräsi minusta siis vähintää etu- ja sukunimen, sähköpostiosoitteen ja puhelinnumeron. Näihin kenttiin voi kuitenkin syöttää ihan mitä vain skeidaa, joten välttämättä mitään oleellista tietoa ei päädy epäilyttäviin käsiin. Helpoin vaihtoehto on kuitenkin painaa vain Rekisteröidy Facebookin kautta -näppäintä ja katsoa tulokset. Näin tein itsekin, kun puhelimella testiä aamutuimaan sängyssä täyttelin. Tieku vielä mainostaa, ettei se jaa mitään tietoa Facebookiin. Tämä on hieno kierto. Kerrotaan, mitä ei jaeta, mutta jätetään kertomatta, että samalla käyttäjä pääsee markkinointikampanjan uhriksi.
Ensimmäisenä tippui siis sähköposti, jossa ilmoitettiin uratestin tuloksista. Kohta perään tippui Tiekun uutiskirje, jossa oli kuitenkin optio perua uutiskirjeen tilaus. Käytin tätä, eikä uutiskirjeitä enää tullut. Uutiskirjeen alareunassa luki lähettäjä “Bonnier Publications International”. Tämä on siis taho, joka oikeastaan vastasi tietojeni kalastelusta.
Pari viikkoa uratestin jälkeen sain spämmiä otsikolla “4 numeroa Kotimikro -lehteä + Ergonominen Bionic-hiiri. VAIN 21,90 euroa”. Tällä ei ole enää mitään tekemistä uratestin, eikä edes Tieteen Kuvalehden kanssa, vaan Bonnier käytti saamaansa sähköpostiosoitetta hyväkseen ja spämmäsi minua mainoksilla. Onnekseni FB-tilini on linkattu sähköpostiosoitteeseen, jonka voin poistaa koska vain ja luoda uuden. Osoite on siis muotoa spam@domain, joten ihminen (tai ehkä vähän fiksumpi tekoäly) ymmärtää, ettei tämä ole oikea sähköpostiosoitteeni. Sain myös puhelun, jossa minulle yritettiin myydä Tieteen Kuvalehteä. Kieltäydyin hyvin nopeasti, enkä ollut kohtelias sanavalinnoissani.
Jäin pohtimaan, mistä Bonnier oli saanut puhelinnumeroni. Olin siinä uskossa, ettei FB:llä ole numeroani (juuei...). Olen syöttänyt puhelinnumeroni Facebookille pari vuotta sitten, jotta tilini voisi palauttaa, jos unohdan salasanani. Poistin sen kuitenkin välittömästi, koska en halunnutkaan FB:n olevan tekemisissä puhelinnumeroni kanssa. Bonnier sai siis numeron jotain toista kautta (kyllähän heillä se varmaan oli jo aiemminkin) tai FB:llä oli kuitenkin numeroni jossain. Päätin ladata Facebookin minusta keräämän datan ja tutkia asiaa.
On oikein hyvä, että lainsäädäntö velvoittaa Facebookin kaltaiset tahot tarjoamaan kuluttajille tiedon siitä kaikesta datasta, jota ne ovat keränneet meistä. FB:n tarjoaman zip-paketin koko on 130 megatavua, mikä tuntuu omaan makuun aika vähältä. Olen kuitenkin ladannut Facebookiin lukuisia kuvia ja videoita.
Nopeasti huomasin, että Facebookilla on käytössään puhelimeni koko osoitekirja. Eli vaikka et itse olisi Facebookille antanu puhelinnumeroasi – minä olen. Asentamalla Facebook-sovelluksen puhelimeen antaa myös samalla Facebookille oikeuden kahmia osoitekirja käyttöönsä (tätä voi tietysti rajata ainakin osin, kun asentaa sovellusta – mutta kuka jaksaa tehdä niin?). Pelkkä osoitekirja ei kuitenkaan ole FB:lle riittänyt vaan se on kahminut myös puheluhistoriaa. Tässä ei ole kyseessä Messengerillä soitetut puhelut vaan aivan tavalliset puhelimella soitetut. Jostain syystä Facebook on ottanut tiedot niistä ylös itselleen. Listassa ei ole kuitenkaan kaikkia puheluita, vain osa vuoden 2016 puheloinneista.
Facebookilta saatu paketti ei muutenkaan sisällä kaikkea aktiviteettia, vaan seasta puuttuu osa tapahtumista. Listauksista puuttuu selkeästi osa jutuista, eikä tykkäyksiä tai kaikkia kommentteja ole tarjolla. FB siis antaa käyttäjälle kasan dataa, mutta jostain syystä välistä puuttuu palikoita.
Onko nyt sitten mikään ihme, että Cambridge Analytica pystyy kertomaan, mistä tykkäämme paremmin kuin me itse? Google tietää raskauden aiemmin, kuin lapsen tuleva äiti, ja Venäjä pystyy vaikuttamaan julkiseen mielipiteeseen sosiaalisen median kautta pelottavan paljon.
Facebook palvelee asiakkaitaan – eli mainostajia ja muita tahoja, jotka maksavat palvelusta. Me käyttäjät olemme lähinnä dataa, jota voi myydä. Olemme siis kauppatavaraa. Oma kokemukseni Facebookista tuntuu päivä päivältä huonommalta ja on vaikea nähdä, että palvelu voisi olla nykyisen kaltaisena hengissä enää 10 vuoden kuluttua. FB oli ihan mukava palvelu, kun sinne liityin 2008, mutta nykyisellään se yrittää työntää minut luotaan pois, ja jos Facebookissa ei olisi käytännössä koko tuttavapiiri, en näkisi tarvetta olla itsekään siellä. Tällä erää ei ole somepalvelua, jossa olisivat “kaikki”, jonka käyttö olisi helppo ja mukavaa ja joka ei kauppaisi tietojamme ympäriinsä. IRC, Slack, Facebook ja monet muut tarjoavat jotain, mutta kaikissa näissä on puutteensa. Ehkä joskus tulevaisuudessa tulee jokin eettisesti hyvä Facebook?