Starhopper

28. elokuuta 2019 - 15.59
Kuva

SpaceX:n Starhopper lensi viime yönä Suomen aikaa toisen lentonsa. Ensimmäisen jäädessä tarkoituksella alle kahdenkymmenen metrin korkeuteen, käytiin nyt noin 150 metrissä. Starhopper-testialus – lentävä vesitorni – jää nyt eläkkeelle ja seuraavat lennot tullaan tekemään Starship-aluksen prototyypeillä.

On ollut hienoa nähdä kuinka SpaceX:n vuosien kehitystyö alkaa nyt tuomaan näkyviä tuloksia. Ensimmäiset maininnat uusien aluksien käyttämästä Raptor-rakettimoottorista ovat jo kymmenen vuoden takaa, mutta viimeisen muutaman vuoden ajan SpaceX – lähinnä Elon Musk – on alkanut hypettämään, kuinka uudella BFR-aluksella päästäneen Marsiin.

Viimeöinen testi oli hyvä askel kohti lopullista avaruudessa lentävää rakettia. Sen lisäksi, että Raptor-rakettimoottorit ovat todella tehokkaita, ovat ne ensimmäisiä käytössä olevat full flow staged combustion cycle -kombinaatiota (ai, mitä se on suomeksi?) käyttävät moottorit. Näitä ovat insinöörit visioineet jo 60-luvulla, mutta vasta nyt SpaceX:n insinöörit ovat onnistuneet tekemään toimivan version järjestelmästä (vaati muun muassa uuden metalliseoksen kehittämisen, jotta moottori kestää kasassa). Käytännössä moottorin tehokkuus on huomattavasti suurempi kuin open cycle Merlin-rakettimoottoreissa, joita käytetään nykyisissä SpaceX:n Falcon-raketeissa. Tämän lisäksi polttoaine on vaihtunut kerosiinista metaaniksi. Luonnollisesti raketit osaavat laskeutua ja niitä käytetään uudelleen useita kertoja.

Vielä on vuosia matkaa siihen, että päästään edes Kuuhun saati sitten Marsiin. Askeleita otetaan kuitenkin nyt koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Toivottavasti Starship saa ensimmäisen testilentonsa vielä tämän vuoden puolella.

Ihmiskunta on hiljalleen siirtymässä pelkän maapallon asuttamisesta kohti lajia, joka pystyy liikkumaan myös avaruudessa planeettojen välillä. Odotan tätä kuin kuuta nousevaa monesta syystä ja haluan päästä ennen eläkeikää Marsiin. Pelkkä menolippu riittää.


 

Lisää uusi kommentti