Linux

10. joulukuuta 2010 - 22.09

Linuxin osuus W3Schools-sivustolla ylitti viime kuussa 5 prosentin rajan. Sivustolla oletettavasti vierailee kaltaiseni (ja gurummat) web-kehittäjät, eikä tuo 5% vastaa mitenkään koko maailman Linux-käyttäjien osuutta. Oikea markkinaosuus on edelleen alle prosentissa.

Linux-käyttäjien osuus on kuitenkin W3-saiteilla nousussa ja toivottavasti myös muualla. Oman sivustoni kävijöistä tänä vuonna on 34% ollut Linux-käyttäjiä. Ei nyt varmaan ihan suoraan korreloi oikean tilanteen kanssa, mutta antaa kuitenkin osviittaa siitä ketä täällä pyörii.

Tässä viime aikoina olen kyllä yhä enemmän rakastunut Linuxiin ja siihen ideologiaan, joka Linus Torvaldsilla oli, kun hän aikoinaan rupesi käyttöjärjestelmän koodia kirjoittamaan. Linusista on vähitellen tullut minulle idoli Gesslen ja Colin Chapmanin rinnalle. Aivan jokainen kaveri ei tienaa elantoaan tekemällä juuri sitä mitä haluaa kaikkein eniten. Myönnän suoraan, että olen kateellinen.

Linus kuitenkin sai vakuutettua maailman (no ainakin osan siitä), että kaikkea ei tarvitse myydä. Raha ei merkitse kaikkea kaikessa. Tärkeämpää on intohimo tekemisiään kohtaan. Tästä jos mistä haluan pitää kiinni elämässäni. Rakkaudesta koodiin syntyy paljon parempaa jälkeä kuin isoa rahatukkua vastaan.

Hmm... Ei nyt irtoo tarinaa tän enempää. Jahka saan nuo Linus-kirjat luettua jossain välissä, niin palaan asiaan. Tähän liittyy kuitenkin mainio video Youtubessa. Nyt unille ->

 

Aiheet

Lisää uusi kommentti