After The Software Wars

13. tammikuuta 2012 - 9.01

Sain vihdoin ja viimein luettua "After The Software Wars" -kirjan (Ohjelmistosotien jälkeen). Lukuprosessi taisi alkaa jo viime keväänä ja jos en nyt väärin muista, niin tämä on oli ensimmäinen kirja, jonka luin puhtaasti sähköisesti PDF:nä. Kirja käsittelee pääosin avointa lähdekoodia ja tästä syystä kirja on myös täysin ilmaiseksi tarjolla. Sen löytää täältä. Voi sen ostaa paperisenakin, $8,99 Amazonissa. Ilmeisesti kirjasta on tulossa myös tekijänsä tuottama elokuva. Ilmainen varmaan sekin sitten. Puhuvat vielä, että tänä vuonna tulisi ulos.

Kirja on Microsoftin entisen työntekijän Keith Curtisin kirjoittama ja se kertoilee miksi avoin koodi on hyvästä ja Microsoftin tai Applen tai kenenkään suljetun koodin järjestelmät eivät tule pitkällä aikavälillä pärjäämään avoimen koodin tuotteita vastaan. Curtis ei ole mikään ammattikirjoittaja ja sen valitettavasti huomaa välillä turhankin rankasti. Hänen teostaan ei voi pitää kovinkaan tieteellisenä, koska paljon asioita jää perustelematta. Tämä on lähinnä mielipidekirjoitus ja mielipiteet ovat lähes yhtä vahvoja kuin itsellänikin...

Sisältö oli kuitenkin viihdyttävää - lopun politiikkaosuutta lukuun ottamatta. Opin tästäkin kirjasta uusia asioita, joten sivistysmielessä se kannattaa lukea. Täytyy kuitenkin olla kriittinen monessa kohdin. Avoimen koodin lisäksi kirja kertoo myös patenttilainsäädännöistä, avaruushissistä ja politiikastakin. Nämä kaikki tulevat kyllä vähän turhankin paljon jenkkinäkökulmasta, eikä kaikkialla ole asiat kuitenkaan samalla tavalla (yhtä huonosti).

Pari asiaa kirjasta jäi oikein kunnolla mieleen. Ensinnäkin nykyinen patenttilainsäädäntö virtsaa muroihin aika rankasti. En juurikaan diggaa patenteista ja kirjassa esitetyt argumentit olivat sivistäviä ja tukivat ajatusmaailmaani. En hyväksy sitä, että lääkkeitä ei voida kehittää esim. syöpää vastaan, koska toinen yritys on patentoinut lääkkeeseen vaaditut proteiinit. Toinen asia, mikä kirjasta jäi mieleen, oli vahva argumentointi automaattisen muistinhallinnan puolesta. Ensimmäiset roskankerääjät kehitettiin jo yli 50 vuotta sitten ja silti C ja C++ ovat edelleen käytetyimpiä kieliä! Itse en tätä ole niin tullut ajatelleeksi, mutta kirja onneksi valaisi minua.

Pitäisiköhän tälle kirjalla antaa jonkinlainen arvosana... No, kouluarvosana 7+ voisi olla kohdillaan.

Lisää uusi kommentti