Seksuaalisuus

20. marraskuuta 2018 - 21.01

Törmäsin hetki sitten naiseen, joka kertoi kuinka hänestä tuntuu “likaiselta”, jos hän näkee elokuvassa seksikohtauksen. Eikä kyseessä tarvitse olla minkään eroottisen elokuvan vain ihan tavallinen romanttinen Hollywood-pätkä riittää. Hän koki, että uskonnollinen tausta on aiheuttanut hänelle tällaisen ajatusmaailman, josta on hyvin vaikea päästä eroon. Itse asiassa monelta ihmiseltä voi mennä siihen koko aikuisikä ja silti kokee, ettei nuoruuden opetuksista pääse eroon.

Sihteeri

11. lokakuuta 2014 - 10.58

Katsoin eilen Steven Shainberg ohjaaman elokuvan Sihteeri. Kyseinen elokuva on Netflixissä tägätty kategoriaan “aikuiset”, joten en nyt mitään lastenelokuvaa odottanutkaan, mutta leffa pääsi silti yllättämään.

Kyseinen elokuva on Maggie Gyllenhaalin läpimurto kansainväliseen tähtinäyttelijöiden kastiin ja hän tekeekin elokuvassa erittäin vahvan roolisuorituksen. Hyvin onnistuu myös miespääosassa James Spader. Oikeastaan Spader oli hieman vastaavassa roolissa jo elokuvassa Seksiä, valheita ja videonauhaa, mutta Sihteeri on elokuvana paljon vahvempi.