vaalit

Kuntavaalit 2017: yhteenveto

Kiitos kaikille äänestäjilleni! Ekat vaalit ehdokkaana on nyt takana ja tunnelma on edelleen erittäin positiivinen. Vihreät otti maukkaan vaalivoiton ja astui puoluekentällä uusille urille ylittämällä kymmenen prosentin kannatuksen – ja reilusti. Hyvillä fiiliksin pystyi siis istuskelemaan vaalivalvojaisissa. Tampereella Vihreät saavuttivat 40% kasvun valtuuston paikkamäärässä. Suurimman puolueen paikkakaan ei jäänyt kauas. Jyväskylässä puolue kaappasi johtajan tittelin ja huimaa kasvua tapahtui myös muun muassa Turussa, Kouvolassa ja Lappeenrannassa.

Vaalitenteistä

Katselin keskiviikon Maikkarin pääministeritentin ja torstain Ylen vaalitentin. Varsinkin Rinne tuntui olevan torstaina jo aika lailla puhki ja illan ylivoimainen ykkönen oli Haglund. Eniten minua jäi ohjelmissa häiritsemään Soinin päälle puhumiset ja muiden jutuille suoranainen halveksiva nauraminen. Tunsin myötähäpeää. Kaveri ei nyt kuitenkaan ole tyhmimmästä päästä, joten miksi pitää nauraa toisten ajatuksille?

Tilastoharhaa

Ihan vaan tuli mieleen, että kun numerodataa on tarjolla, niin niistä saa kyllä aikaan ihan mitä vain mieleen juolahtaa. Eiliset vaalitkaan eivät menneet persuilta niin vallan hyvin. Voisi suorastaan sanoa, että huonosti.

Kyseessä ei siis ole vertailu alkuvuoden pressanvaaleihin vaan edellisiin ei-henkilövaaleihin, eli eduskuntavaaleihin. Numeroitahan ne vain on.

Eläkkeelle

Eilisessä YLEn vaalitentissä puhuttiin eläkeiän nostamisesta. Onhan siitä puhuttu jo jonkin aikaa, joten puhutaan nyt vielä vähän lisää. Oma kantani asiaan on, etten tahdo ikinä päästä eläkkeelle. Oikeastaan päästä on väärä sana, koska kokisin sen joutumiseksi. En siis halua joutua eläkkeelle. En halua tilanteeseen, jossa en voisi enää olla hyödyksi yhteiskunnalle - ihmiskunnalle. Monet ehdokkaatkin totesivat, että paras tapa olisi pidentää työuria keskeltä. Tämän allekirjoitan täysin. Työelämä pitäisi olla sellaista, ettei sen aikana joutuisi sairaseläkkeelle.

Vaalit 2012

Nyt on Ylen ehdokastentit katseltu. Jos ne on näkemättä ja asia kiinnostaa, niin Yle Areena ne tarjoaa katsottavaksi. Huomenna illalla on myös tenttailua kaikkien ehdokkaiden kesken. TV1@21:05

Aiheet: 

Vaalit 2011

Kävi jo mielessä, etten kirjoita vaaleista mitään, kun kaikki on jo lässytetty. Kasvi tippui ja se oli sääli, mutta en omalla äänestämiselläni sille tietenkään olisi minkään voinut. Kuitenkin tuli tässä mieleen, että mitenhän eduskuntapaikoille olisi käynyt, jos läpi pääsisivät ne ehdokkaat, jotka saivat eniten ääniä vaalipiirissään. Nythän läpi pääsivät niiden puolueiden, jotka saivat eniten ääniä, ehdokkaat. Ensisijaisesti äänestämme puoluetta tässä maassa.

Koska en ollut vielä törmännyt tällaiseen listaan, niin tein sellaisen:

Aiheet: 
Tilaa syöte RSS - vaalit