Blogi

SpaceX:n Falcon 9 -raketit ovat lennelleet avaaruuteen nyt yhdeksän ja puoli vuotta ensimmäisen lennon tapahduttua kesäkuussa 2010. Kaikki raketit ovat käyttäneet yhdeksää kappaletta periaatteessa samoja Merlin-rakettimoottoreita, mutta raketit itsessään ovat kehittyneet valtaisasti sitten ensilennon. Käytännössä jokainen raketti on ollut erilainen, hieman paranneltu versio edellisestä. Falcon 9:n kehityksessä on ollut viisi virallista versiota: 1.0, 1.1, Full Thrust/Block 4, Block 5 ja Falcon Heavy. Falcon Heavy ei sinänsä ole erillinen kantoraketin kehitysversio, vaan periaatteessa rinnakkainen laukaisuversio, jossa on käytössä kolme yhteenliitettyä raketin ensimmäistä vaihetta.

Kantoraketin kehitys näkyy helposti siinä, että ensimmäinen versio Falcon 9:stä tarjosi 4900 kN:n työntövoiman, mutta Block 5 tarjoaa jo 7606 kN (kasvua 55%). Tulee edelleen muistaa, että Merlin-moottoreita on jokaisessa raketissa 9 kappaletta (Falcon Heavyssä 27); tehonlisäys on siis saatu erinäisillä kehitysaskelilla (muun muassa viilentämällä polttoaineet reilusti pakkaselle). 80 laukaisusta 79 on saavuttanut päätavoitteensa, jolloin onnistumisprosentti on 98,8. Mikäli vain osittain onnistunut CRS-1-missio lasketaan epäonnistuneeksi on onnistumisprosentti 97,5.

Falcon 9 on myös ensimmäinen kantoraketti, joka laskeutuu takaisin maahan. SpaceX:llä meni vuosia tekniikan opettelussa, mutta tällä hetkellä laskeutumiset onnistuvat jo lähes rutiinilla niin maalle kuin merellä oleville laskeutumisalustoillekin. Kaikkiaan laskeutumisyrityksiä on ollut 60 ja niistä on onnistunut 48 kappaletta. Tällä hetkellä onnistumisprosentti on siis 80.

Seuraavassa on kaikki ylläkuvattu taulukkona.

* Yksi laukaisu onnistui vain pääkuorman osalta ** Lisäksi yksi räjähdys ennen laukaisua, *** Onnistumiseksi lasketaan myös tarkoituksellinen laskeutuminen veteen

Eli onnistumisprosentit laukaisuissa ja laskeutumisissa ovat nykypäivänä lähellä sataa prosenttia. Kuitenkin, kun ihmisiä on tarkoitus kuljettaa avaruuteen ja avaruudesta takaisin maahan, ei 99 riitä vielä onnistumisprosentiksi. Rakettien luotettavuuden täytyy olla samalla tasolla kuin lentokoneiden tänä päivänä (~99,9999%). Tähän päivään mennessä ihmiskunta on lähettänyt avaruuteen hieman vajaat 6000 rakettia. Samaan aikaan vuodessa lähtee noin 40 miljoonaa lentoa, joten ei ihme, että lentokoneteollisuus ja -turvallisuus ovat paremmalla tasolla. Toistot tuovat varmuutta. Tähän tietysti SpaceX pyrkii omalla Starshipillään, jonka pitäisi pystyä lentämään kolme kertaa päivässä (en pidättäisi hengitystäni kyllä tämän väitteen kanssa vielä). Mikäli sama raketti saadaan nousemaan avaruuteen useita kertoja päivässä, päästään samalla myös sellaiseen toimintavarmuuteen, että on mahdollista alkaa lähestyä lentoliikenteen luotettavuusnumeroita. Tätä pääsemme kuitenkin katselemaan vasta muutaman vuoden kuluttua.

Ihmisen kokemattomuutta avaruusmatkaamisessa ja homman vaikeutta kuvastaa Mars-lentojen ansioluettelo: 57 lennosta vain 27 on onnistunut. Tässäkin tosin tulee huomata, että tällä vuosituhannella onnistumisprosentti on huomattavasti suurempi kuin vielä 60- ja 70-luvuilla. 80-luvulla Mars ei kiinnostanut kuin Neuvostoliittoa, mutta sen aluksista ei juuri yksikään onnistunut kunnolla tehtävässään koko valtion olemassaoloaikana.

Vielä on siis hetki kehitettävä teknologiaa, jotta avaruuslaivat ovat kaiken kansan kulkupelejä. 2020-luku on kuitenkin alkavan avaruusmatkailun vuosikymmen.

Sain ennen joulua saitilta Beta-leiman pois ja vuoden alusta vielä viimoiset featuret linjoille ja bugeja pois. Nyt saitti näyttää siltä, miltä sen halusinkin näyttävän visioidessani uusia ominaisuuksia syksyllä 2018.

En kerennyt tehdä kunnollista teemaa 2018, joten nyt ennen joulua ajattelin aloittaa tyhjältä pöydältä ja käyttää Bootstrap nelosta kolmosen sijaan. Kokeilin eri BS4-pohjateemoja, mutta kaikissa tuntui olevan joitain hiomattomia kulmia, joten päädyin lopulta kuitenkin jatkamaan työtä edellisen BS3-teeman kehityksen parissa. Tuota nelosta kerkesin kuitenkin hetken tunkkailla ja täytyy myöntää, että CSS-kehitys on hieman muuttunut 20 vuodessa. Aikoinaan CSS:ää opetellessani selain ja Windowssin Notepad olivat riittävät työkalut. Nyt täytyi asentaa nvm, npm, node.js, gulp ynnä muuta ja itse teemaan tuli 567 node-moduulia, jotta SCSS kääntyi CSS:ksi. Viisisataakuusikymmentäseitsemän. Vau(!).

Nyt alla on sitten vähän ikävä hybridi, jossa Drupal generoi templaattikoodia Bootstrap nelosen syntaksin mukaan ja CSS tulee kolmosesta. No, SCSS-koodi sallii onneksi periytymisen, joten puuttuvia luokkia saa luotua lennosta suht nopeasti.

Sivuston leiskaa suunnitellessani minulla oli kolme päätavoitetta (ja tulee muistaa, etten ole graafista suunnittelijaa nähnytkään): yksinkertaisuus, hyvä informaatiotiheys ja saavutettavuuden parantaminen. 

Yksinkertaisuudella tarkoitan sitä, etten halua sivuilleni mitään vilkkuvia valoja, turhaan animoituja juttua tai ympäriinsä pörrääviä videoita. Haluan keskittyä siihen, että sivuston paraatipaikka on varattu sisällölle. 

Informaatiotiheydellä tähtään siihen, että fontti on tarpeeksi suurta, muttei kuitenkaan massiivista, eivätkä ties mitkä laatikot valtaa sivuilta tilaa itse sisällöltä. Sisältö pitää olla luettavaa niin mobiilisti kuin työpöytäympäristössäkin. Sopiva informaatiotiheys on tietysti yksilökohtaista, mutta pyrin parhaani mukaan tekemään luettavan teeman.

Saavutettavuuden parantamisella viittaan nyt ensisijaisesti siihen, että sivuston värikontrastit ovat WCAG-normien (AA) mukaiset. Pyrin myös välttämään mahdollisimman paljon custom-koodin käyttöä ja luottamaan sen sijaan Drupalin coren (ja Varbasen) tarjoamiin palikoihin, joiden saavutettavuus on jo valmiiksi hyvää luokkaa. Lähinnä siis rakensin teeman sillä ajatuksella, ettei värimaailma mene metsikköön. Sisältö on toivottavasti nyt siis saavutettavissa laajemmalle lukijajoukolle.

Mukana on nyt parempi julkaisut-osio ja haku on myös palannut tarjolle. En saanut biblio-moduuleita vastaamaan omia toiveita, joten menin omalla sisältötyypillään, mutta eiköhän se aja tässä asiansa. Jos moduulit joskus kehittyvät haluamaani suuntaan, vaihdan sitten niiden pariin.

Eli sisältö edellä mennään. Jos tuntuu, että jokin palikka pissii, niin palautetta kannattaa antaa, niin fiksataan hommat kuosiin :)

Marie Fredriksson nukkui pois 61 vuoden iässä. Ei nyt suoranaisesti nuorena, mutta liian varhain joka tapauksessa. Keväällä 2016 Roxette ilmoitti lopettavansa kiertuoinnin välittömästi ja sen jälkeen Mariesta ei kuulunut juuri mitään. Kuolema ei tullut täysin puskista; jo kerran voitettu syöpä ilmeisesti uusi jossain muodossa. Lääkärit antoivat Marielle syksyllä 2002 vuoden elinaikaa, joten siihen nähden hän sai elää vielä pitkään ja nähdä lastensa varttuvan täysi-ikäisiksi. Samalla tuli myös uutta musiikkia ja satoja Roxette-keikkoja sekä oma soolokiertue.

Me kaikki jäämme kaipaamaan yhtä Ruotsin suurinta ääntä.

En tunne Marien tuotantoa alkuunkaan niin läpikotaisin kuin Gesslen – Roxettesta nyt puhumattakaan. Olen tietysti soittanut kaikki levyt lävitse moneen kertaan, mutta silti pääsääntoisesti olen keskittynyt albumeihin Efter stormen ja Den ständiga resan, jotka ovat Marien parhaat kiekot 80- ja 90-lukujen taitteesta. Varsinkin jälkimmäinen on todella vahva ja koskettava paketti. Sellainen joka kertoo tekijänsä sen aikaisesta vaikeasta elämäntilanteesta biisi biisiltä.

Ajattelin kuitenkin listata omat suosikkini Marien tuotannosta. Tämä on hieman helpompaa kuin Roxetten tapauksessa, sillä materiaalia ei ole aivan niin paljoa ja pari albumia on sen verran mitään sanomattomia, etten niiltä voi kuvitella juurikaan biisejä nostavani listalle. Katsotaan mitä löytyy.

Debyyttialbumi Het vind ei ole musiikillisesti kovinkaan kummoinen. Ei se mitenkään huono ole, mutten koe tarvetta nostaa sieltä kuin sinkkuna julkaistun kipaleen Ännu doftar kärlek. Se on ihan mukava.

Toinen albumi Den sjunde vågen (DSV) sitä vastoin on oikein hyvä kiekko ja sillä on monta hyvää biisiä. Nostan listalle kappaleet Värdighet, Mot okända hav ja Den bästa dagen. Albumina DSV on huomattavasti vahvempi kuin Het vind.

Kolmas levy Efter stormen osuukin sitten aikalailla napakymppiin. Se jatkaa DSV:n linjalla, mutta tuo vielä vähän enemmän rosoisuutta menoon. Listalleni nousevat nimikkoraidan Efter stormen lisäksi Om du såg mej nu, Aldrig som främlingar ja Låt mej andas. Aldrig som främlingar on aivan mahtava kappale, ehkä jopa Marien paras, vaikkei hän sitä olekaan itse kirjoittanut; kuten ei kirjoittanut monia muitakaan alkupään tuotannon biiseistään. Levyn ilmestymisen jälkeen Marie julkaisi sinkun Sparvöga, jonka myös nostan listalle.

Neljäs levy sitä vastoin on hyvin vahvasti Marien tekele. Den ständiga resanin kappaleet ovat kaikki Marien kynästä, suurin osa sävellyksistä on myös täysin Marien käsialaa ja hän osallistui myös levyn tuottamiseen Anders Herrlinin kanssa. Levy on oma suosikkini ja mukaan nousevat kappaleet Det regnar igen, Så stilla så långsamt, Så länge det lyser mittemot, Det jag verkligen ville ja Mellan sommar och höst. Viimeisin näistä on todella vaikuttava urkuintroineen. Marien kolmen parhaan kappaleen joukossa.

Roxetten pitäessä pientä breikkiä 90-luvun puolessavälissä Marie levytti miehensä Mikael Bolyosin kanssa viidennen sooloalbuminsa I en tid som vårin. Omaan korvaan levy on aika tasapaksu ja mitäänsanomaton – joskin levyllä oleva kappale Tro on Marien parhaimpia – ellei paras. Aivan mahtava kappale. Se on kuitenkin ainut, jonka levyltä nostan listalleni.

Vuonna 2000 Marie julkaisi ensimmäisen kokoelmalevynsä Äntligen ja sillä olevat uudet kappaleet Äntligen ja Det som var nu nousevat molemmat tälle listalle.

Toipumisprosessi aivokasvaimen jälkeen tuotti Marien ainoan englanninkielisen albumin. The Change ei ole kovin kummoinen levy, mutta otetaan sieltä mukaan kuitenkin nimikkoraita The Change, sillä se kuvaa taudin iskemistä hyvin ja antaa osviittaa siitä mikä hätä perheellä on tuolloin ollut.

Vuonna 2007 julkaistiin Tid för tystnad -kokoelma-albumi, joka sisälsi vain balladeja. Tälle levylle tuli uutena biisinä Ordet är farväl, joka ansaitsee paikkansa tällä listalla tarttuvan melodiansa takia.

Vuotta myöhemmin Marie levytti Där du andas -kappaleen ruotsalaiseen Arn – Pohjoinen valtakunta -elokuvaan. Kappale on hyvin ajaton ja en ollut aivan varma otanko sen listalleni mukaan, mutta kyllähän se tänne kuuluu.

Tämän jälkeen Marielta tuli kaikenlaista materiaalia, mutta seuraava – ja viimeiseksi jäänyt – pitkäsoitto Nu! tuli vuonna 2013. Kävin keväällä 2014 Tukholmassa katsomassa levyä seurannutta kiertuetta ja tämä oli ainut kerta, kun näin Marien soolona livenä. Nu! ei ole Marien parhaita albumeita, mutta se on huomattavasti The Change:ä parempi. Marie ei tehnyt itse levylle kuin yhden biisin. Nostankin tämän kappaleen, Sista sommarens vals, mukaan listalleni. Tämän lisäksi Kom vila hos mig ja Det är nu! ansaitsevat paikan listalla.

Tämän jälkeen Marie julkaisi vielä muutaman englanninkielisen biisin, mutten koe, että niillä olisi paikkaa tässä setissä. Lopulliselle listalle nousi siis 23 kappaletta. Ei ollut tämänkään listan tekeminen helppoa. Mariellakin on laaja katalogi biisejä laidasta laitaan. Mennään nyt kuitenkin tällä listalla.

1. Ännu doftar kärlek

2. Värdighet

3. Mot okända hav

4. Den bästa dagen

5. Om du såg mej nu

6. Efter stormen

7. Aldrig som främlingar

8. Låt mej andas

9. Sparvöga

10. Det regnar igen

11. Så stilla så långsamt

12. Så länge det lyser mittemot

13. Det jag verkligen ville

14. Mellan sommar och höst

15. Tro

16. Äntligen

17. Det som var nu

18. The Change

19. Ordet är farväl

20. Där du andas

21. Kom vila hos mig

22. Det är nu!

23. Sista sommarens vals

Spotify-soittolista biiseistä:

SpaceX:n BFR-raketti edistyy vauhdilla. BFR nimenäkin on jäänyt jo hieman historiaan ja raketti koostuu Super Heavy -kantoraketista ja toisesta vaiheesta nimeltä Starship. Kyseinen alus ei kuitenkaan ole oikeasti valmis tähtien väliseen matkailuun, koska ihmiskunnalla ei ole siihen käypää teknologiaa vielä olemassa. Spaceship olisi siis ollu osuvampi nimi, mutta Musk ja kumppanit ovat päätynyt tähtilaivaan, joten mennään sillä.

Alusta on nyt kehitetty noin 7 vuotta, mutta ensimmäiset vuodet kehitys oli hyvin hiljaista ja lähinnä konseptitasolla pyörinyttä ajattelua. Ensimmäisissä visioissa aluksissa käytettävät Raptor-moottorit olisivat käyttäneet vetyä ja happea polttoaineena, mutta sittemmin SpaceX päätyi suunnittelemaan moottorit käyttämään metaania. Syynä tähän lienee, että metaanin tuotanto Marsissa on helpompaa kuin vedyn, sillä Marsin kaasukehä sisältää hiilidioksidia samalla tavalla kuin Maankin ilmakehä. Yksi hienoimmista omaan korvaan kaikuneista uutisoinneista olisi SpaceX:n aikomus tuottaa aurinkoenergialla synteettistä metaania suoraan ilmakehän hiilidioksidista. Näin ollen tulevien rakettien päästöt eivät kasvata enää hiilidioksidin määrää ilmakehässä. Samaa ei voi sanoa nykypäivän kerosiinia käyttävistä raketeista (esim. SpaceX:n Merlin-moottorit polttavat kerosiinia ja happea).

Tämän hetkisen suunnitelman mukaan Super Heavy -kantoraketti käyttänee maksimissaan 37:ää Raptor-moottoria ja Spaceship pitää niitä sisällään kuusi. Tähtilaivan moottoreista puolet on suunniteltu tyhjiöön – eli avaruuteen – ja puolet merenpinnan tasolle, eli maahan (tai muulle kaasukehällä varustetulle planeetalle) laskeutumiseen.

Moottoreita on testattu nyt jo useampi vuosi ja raketissa ne ovat olleet kiinni Starhopperin lentotesteissä kolme kertaa (lentokorkeudet 1m, 20m ja 150m). Seuraavaksi testiin tulee Starship:n ensimmäinen proto, jolla olisi tarkoitus päästä 20 kilometrin korkeuteen. Toivottavasti tämä testi tulee vielä tänä vuonna, mutta tietäen Muskin aikataulut en pidättele hengitystäni. Ensi vuonna pitäisi kuitenkin päästä testeissä kiertoradalle ja ensimmäinen kaupallinen lento olisi jo vuonna 2021 ja kuu sekä Mars seuraavana vuonna. Ihmisiä aluksen kyydissä ei tulla näillä näkymin näkemään ennen vuotta 2023, mutta en yhtään ihmettelisi, jos tästä lipsutaan vaikkapa parilla vuodella.

SpaceX:n tavoite on viedä ihmisiä Marsiin ensi vuosikymmenellä. Starship pystyy kuskaamaan Marsiin yli sata tonnia tavaraa tai kymmenittäin ihmisiä. SpaceX ei kuitenkaan ole ainut, joka pyrkii saamaan ihmisen kauemmas avaruuteen. Niin kiinalaiset, Blue Origin kuin NASA:kin kehittävät aluksia, joilla pääsee kuuhun. NASA:n Artemis-ohjelma ja sen Orion-avaruusalus ovat osin verrattavissa SpaceX:n aluksiin. Tähtäimet ovat kuitenkin hyvin erilaiset, kuten seuraava taulukko kertoo

Tulee huomata, etteivät numerot ole täysin vertailukelpoisia. Nasan kuualuksella on ilmeisesti tarkoitus kyetä tuomaan 100 kiloa kuukamaa takaisin maahan, mutta Starship:llä pystytään roudaamaan esimerkiksi 100 000 kiloa satelliitteja avaruuteen. Aluksien käyttötarkoitus ei ole yksi yhteen. NASA tähtää aluksella vain kuuhun, SpaceX:n Starship on yleiskäyttöinen laiva, jolla roudataan satelliitteja avaruuteen ja ihmisiä ISS:lle, kuuhun ja Marsiin. SpaceX ajattelee kuitenkin isosti; siinä missä NASAn näkemys on uusia 60-luvun tapahtumat vähän päivitetyllä kalustolla, haluaa SpaceX luoda jotain täysin uutta.

Tämä näkyy myös kantorakettien puolella. NASA kehittää Space Launch Systemiä (SLS), jonka rakettimoottoreina käytetään avaruussukkulaohjelmasta ylijääneitä RS-25 moottoreita. Moottorit ovat kyllä hyviä, mutta ei niiden kanssa saavuteta esimerkiksi rakettien uudelleenkäytettävyyttä, vaan jokainen SLS-kantoraketti tuhoutuu laukaisussa. Raketti pohjaa muutenkin hyvin vahvasti avaruussukkulan teknologiaan. Tällä hetkellä on vielä epävarmaa, tullaanko SLS-ohjelmaa edes koskaan viemään loppuun, mikäli kilpailijat tuovat parempia raketteja tarjolle nopeammin. Rahaa Yhdysvaltojen avaruushallinto on kuitenkin käyttänyt jo useita miljardeja. Verrataan kuitenkin seuraavaksi kuuohjelman käytössä ollutta Saturn V -kantorakettia Super Heavyyn ja SLS:iin.

Tässäkään numerot eivät aivan ole verrattavissa. Saturn V -kuuraketti oli kolmivaiheinen BFR:n ja SLS:n olessa kaksivaiheisia. BFR pystyy kuljettamaan huomattavasti suuremman kuorman kuin kilpailijansa, mutta avaruusalus on tarkoitus tankata kiertoradalla ja lähteä vasta tämän jälkeen kohti kuuta.

Kaiken kaikkiaan SpaceX:n Starship:ä on vaikea verrata NASA:n suunnitelmiin. SLS ja Orion koostuvat pienemmistä palasista, eivätkä ole uudelleenkäytettäviä siinä missä Starship on yksi lentävä hotelli maan kiertoradalta kuun pinnalle ja takaisin maahan. Ja sitten uudestaan sama homma.

Tällä hetkellä SpaceX toteuttaa Elon Muskin visioita vähintäänkin kohtuullisella tehokkuudella ja testit ovat tähän mennessä onnistuneet odotusten mukaan. Odotan innolla projektin edistymistä. Tavoitteeni on edelleen viettää eläkepäiviä Marsissa.

Kouvolan Sanomat uutisoi kaupungin tekevän 22 miljoonan euron tappiollisen tuloksen ja Yle kertoo, että alijäämä kasvaa tänä vuonna 34 miljoonaan. Ei hyvältä näytä. Eikä varsinkaan sen valossa, että Kouvolan Sanomien otsikossa vielä mainitaan palaneen yhteiskoulun vakuutuskorvausten paikanneen kirjanpitoa. Ei todellakaan näytä hyvältä.

Kouvola – kuten niin moni muukin kaupunki/kunta Suomessa – kärsii muuttotappiosta. Kasvukeskukset, eli käytännössä yliopistokaupungit ympäristöineen, vetävät ihmisiä puoleensa maaseudulta ja pienemmistä kaupungeista. Itse asiassa Tilastokeskuksen ennusteen mukaan vuonna 2040 enää 12 kunnassa syntyy enemmän ihmisiä kuin kuolee. Tämä on todella pieni luku ja kertoo karua kieltään, kuinka suomalaiset keskittyvät etelän kolmen kasvukeskuksen läheisyyteen.

Väestönkehitys Kouvolan alueella on ollut tappiollista jo 30 vuotta. Viime vuosina on ollut nähtävissä jopa pientä kiihtymistä. Tämä aiheuttaa painetta säästää jostain, kun verotulot pienenevät koko ajan. Vielä huolestuttavampaa on kuitenkin väestörakenne.

Eläkeläisten osuus on kasvanut koko ajan, mutta tahti on vain kiihtynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tämä ei tietenkään ole mikään yllätys, vaan “eläkepommista” on puhuttu jo ainakin 20 vuotta. Suomessa syntyvyys laski alle kahden lapsen naista kohden 60-luvun lopussa, joten onhan tätä pedattu jo pitkään. Ennusteiden mukaan Suomen väkiluku lähtee laskuun kymmenen vuoden sisään. Ja Kouvolassa on menty alaspäin siis jo 30 vuotta.

Jos vertaan synnyinkaupunkini (joka oli siis oikeasti Anjalankoski) väestörakennetta nykyisen asuinpaikkani Tampereen vastaavaan käppyrään, on helppo huomata, kuinka muuttovoittoinen kaupunki elää vakaammalla pohjalla. Eläkeläisten osuus on täälläkin kasvanut, mutta mitään kriisiä ei asiasta vielä ole tullut.

Kaupunkien väestöllinen huoltosuhde on hyvin erilainen. Kouvola on menossa vahvasti kohti kriisikuntaa.

Koska nykyinen Kouvostoliitto on usean eri kunnan ja kaupungin yhteenliittymä, on kaupungilla erikokoisia taajamia ja keskuksia. Muuttoliikenne maaseutumaisemasta kaupungin keskustaajamiin on jatkunut hiljaisena, mutta tasaisena, koko tarkastelujakson ajan.

Eli Kouvolassa väki vähenee, vanhenee ja muuttaa lähemmäs toisia ihmisiä ja suurempaa palvelukavalkadia. Tilastokeskuksen uusimman ennusteen mukaan Kouvola menettää 17% asukkaistaan seuraavan 20 vuoden aikana. Se on paljon se. Tämä johtaa palveluiden karsimiseen entisestään ja väestön ikääntyessä ensimmäinen karsinnassa oleva palvelu näyttää olevan peruskoulu.

Piirtelin Wikipedian tietojen (näissä voi siis olla hieman heittoa) mukaan kaavion, josta käy ilmi kuinka paljon Kouvola on karsinut kouluverkostoaan. Uusimpien uutisten mukaan sitä karsitaan vielä lisää ja kaupunginjohtaja puhuu tulevaisuudessa vain 12 koulusta kaupungin alueella. Käsite kyläkoulu ei mahdu tähän malliin. En nyt suoranaisesti tiedä onko kyläkouluja enää juurikaan Suomessa.

Ylen haastattelussa mainitaan myös Kouvolan intoa panostaa korkeakoulutukseen. Niinpä niin. Suomessa menestyvät tällä hetkellä lähinnä ne paikkakunnat, joilla on yliopisto. Kouvolassa on ollut sekä Helsingin yliopiston että Lappeenrannan teknillisen yliopiston toimintaa, mutta ilmeisesti arvostus (raha?) näitä kohtaan ei ollut tarpeeksi suuri, koska organisaatiot eivät enää Kouvolassa vaikuta. Tällä erää Kouvolassa toimii enää yksi XAMKin toimipisteistä. Mikäli jossain vaiheessa Kouvolasta lakkaa kokonaan amk-/yliopistotason koulutus, voi kaupunki lyödä välittömästi lapun luukulle ja odottaa hiljaista kuolemaa.

Raha ratkaisee Kouvolassa ja kun rahaa ei ole, niin ei ole ratkaisujakaan. Eihän Kouvolan tilanne nyt mitenkään hyvältä näytä. Ei todellakaan käy kateeksi kaupungin päättäjiä. Itselläni ei ole mitään osaamista tarjota tähän ratkaisuja, enkä osaa täysin sanoa syitäkään. Mitä nyt olen kouvolalaisten tuttujen kanssa jutellut, niin en ole vielä koskaan kehuja kuullut sanottavan Suur-Kouvolan kehityksestä. Mutta kukapa nyt kehuja antaisikaan, kun haukkuakin voi.

Aika näyttää meneekö Kouvola kohti hidasta kuolemaa vai löytyykö jostain mystisiä mustia joutsenia. Epäilen jälkimmäistä vahvasti.

Datat käppyröihin tarjosi Tilastokeskus.