Liha | Gpiste.org

Ihmiskunta painii ilmastokriisin ja lajikadon kanssa. Samaan aikaan otsikoissa on yhä useammin lihantuotannon ongelmat. Myös ihmisten syömistottumuksia tutkitaan koko ajan tarkemmin. Mistä me olemme tulleet lihankulutuksen kanssa ja minne me olemme menossa? Tällä kertaa jutun pihvi on liha.

Sain inspiraationi tämän videon tekemiseen luettuani Suvi Auvisen Lihan loppu ja Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut kirjat. Jälkimmäinen voitti muun muassa Tieto-Finlandia palkinnon ilmestymisensä jälkeen. Tämän lisäksi luin 10 vuotta sitten Jonathan Safran Foerin kirjan Eläinten syömisestä. Nämä teokset takaraivossa lähdin tutkimaan, missä mennään lihantuotannon kanssa.

Tällä kertaa videoni käsittelee aihetta, jossa disruption mahdollisuus on suuri. Meillä saattaa olla kohta edessämme nykyisen kaltaisen lihantuotannon radikaali muutos. Mahdollisesti jopa loppu suuressa mittakaavassa.

Voin kuvitella, etteivät avaruusaiheiset videoni aiheuta pekonin vetämistä nenään, mutta lihantuotannosta keskusteleminen voi tuottaa jollekin mielipahaa. Tämä video on kuitenkin sävyltään neutraali ja kertoo asioista, kuten ne ovat tällä hetkellä ja pohtinen lopuksi, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Artikkeli sisältää paljon datan käsittelyä ja lähdeviitteet datalähteisiin löydät artikkelin lopusta.

Historia

Ihmiskunta domestikoi, eli kesytti ja jalosti, itselleen muita eläimiä ensimmäisen kerran jo yli 10 tuhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua. Ensin sudesta kesyyntyi koira ihmisen apuriksi. Tämän jälkeen domestikoitiin vuohi, lammas, sika, nauta, kissa, kana ja niin edespäin. Samaan aikaan myös eri viljalajit kokivat saman kohtalon, mutta keskitytään tässä videossa vain eläimiin. Itse asiassa tällä videoilla keskitytään lähinnä nisäkkäisiin ja broileriin. Kalankasvatus ja kalastaminen rajataan tällä kertaa pois. Videosta tuli jo näillä eläimillä varsin pitkä.

Ihminen on siis domestikoinut käyttöönsä muutamia kymmeniä eläinlajeja. En nyt ota kantaa täyttääkö esimerkiksi lemmikkisiili domestikaation kriteerit, mutta se on yksi viimeisistä lajeista, jotka ovat muuttaneet asumaan meidän ihmisten kavereiksi. Kokonaisuudessaan domestikoitujen lajien määrä on todella pieni, kun ajatellaan, että löydettyjä eläinlajeja kaikkiaan on noin miljoona.

Hiljalleen ihminen jalosti eläimiä yhä enemmän tuottaviksi ja tultaessa 1900-luvulle nauta, sika ja kanasta jalostettu broileri valtasivat yhä suuremman osan länsimaisen ihmisen lautaselta. Tällä hetkellä maapallolla olevien nisäkkäiden biomassasta ihmisiä on 36 prosenttia. Kaikesta nisäkkäiden massassa ihmistä on siis yli kolmasosa. Se on valtava määrä, mutta sitäkin suuremman osuuden muodostavat tuotantoeläimet 60:llä prosentillaan. Villieläimet muodostavat vain 4 prosenttia kaikesta nisäkkäiden biomassasta. Eli luonnossa elävät leijonat, seeprat, karhut ja hirvet ovat häviävän pieni osuus kaikesta siitä lihamassasta, jota planeetallamme tällä hetkellä on.

Tällaisen tuotantoeläinmäärän hallitseminen vie ihmiseltä valtavasti resursseja – tai veisi, jos emme olisi kehittäneet tehomaataloutta ratkaisemaan resurssipulaa. Traktorit, navetat, lannoitteet ja muut ovat mahdollistaneet sen, että maatalouden tuotanto kaksinkertaistui neljään kertaan vuosien 1820 ja 1975 välillä. Samaan aikaa maailma väkiluku kasvoi vähän päälle miljardista noin neljään miljardiin.

Tehomaatalouden mukana yhä suurempi osa ihmisistä on voinut siirtyä pois alkutuotannon parista teollisuuden ja palvelualojen työvoimaksi. Vielä Suomen itsenäistyessä yli 70% väestöstämme työskenteli maa- ja metsätalouden parissa. Nykypäivänä enää vain noin 4% suomalaisista saa elantonsa maa- ja metsätaloudesta. Samalla maatilojen määrä on laskenut 225 tuhannesta alle 50 tuhanteen ja keskikoko on kasvanut 9 hehtaarista 47 hehtaariin.

Tehomaatalous on määrittänyt myös eläimen arvon uusiksi. Ennen eläin sai syödä luonnossa kuten parhaaksi näki ja kasvaa ja kehittyä. Nykyään teollisessa tuotantolaitoksessa tuotantoeläin saa syödäkseen muun muassa sitä mitä teollisuudesta jää ylijäämänä. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi Yhdysvalloissa lehmät syövät maissia, joka ei kuulu niiden luontaiseen ruokavalioon. Onneksemme Suomessa tällaista ei tehdä.

Samoin eläimistä on jalostettu yhä enemmän lihaa tuottavia, mikä on aiheuttanut muun muassa sen, etteivät eläinten jalat kestä lihasten painoa. Sian sorkat leviävät alta tai broilerin rintakehä pullistuu luonnottomasti. Eläin on jalostettu tuottamaan mahdollisimman paljon lihaa lyhyen elämänsä aikana. Samalla tavalla Suomen itsenäisyyden aikana lypsylehmän keskimääräinen vuotuinen maidontuotanto on nostettu vajaasta 2000 litrasta lähes 10 000 litraan.

Myös suomalaisten elintarvikkeiden kulutus on muuttunut huomattavasti. Vielä toisen maailmansodan jälkeen me suomalaiset joimme maitoa lähes 400 litraa nenää kohden vuodessa. Nyt juomme enää vain sata litraa.

Kuitenkin samalla lihansyöntimme on moninkertaistunut. Kun suomalainen söi lihaa noin 25 kiloa vuodessa 1950, on määrä nyt lähes 80 kiloa vuodessa. Myös syödyn lihan jakautuminen eri eläimiin on muuttunut aikojen saatossa. Sianlihan kulutuksemme kasvoi 80-luvulle ja pysyi siitä eteenpäin vakiona, mutta on sittemmin lähtenyt laskuun. Samoin nautaa syömme nyt vähemmän kuin vielä 70- ja 80-lukujen huippuvuosina. Siinä missä niin sanotun punaisen lihan kulutus on on tasaantunut ja jopa laskenut, on broilerin kulutus kasvanut jo 50 vuotta. Munia käytämme yhtä paljon kuin ennenkin ja voita koko ajan vähemmän. Siinä missä voin ja maidon käyttö vähenee, on maidosta jalostettujen juustojen kulutus kasvanut vuosikymmeniä.

Kun katsomme näitä kaikki summattuna huomaamme, että lihankulutuksen huippu on ehkä saavutettu. Ainakin hetkellisesti näyttää siltä. Samoin punaisen lihan kulutuksen trendi on selkeästi laskussa.

Erinäisten elintarvikkeiden kulutus eri vuosina, kaavio

Olemme myös tulleet pitkän matkan eläinten oikeuksien kehittymisessä. Aikoinaan Descartes pohti tunteeko eläin kipua, mutta nykypäivänä eläimet saavat jo kivunlievitystä operaatioihin ja sairauksiin. Samoin nykypäivänä ymmärretään ihmisen paikka yhtenä eläimenä muiden joukossa, eikä länsimaissa ole enää hyväksyttävää esimerkiksi potkia eläimiä – olivat ne sitten tuotantoeläimiä tai lemmikkejä.

Mihin tämä kehitys on johtanut meidät?

Ongelmat

Mikä kehityksessä on sitten ollut ongelmana? Vai onko mikään?

Lihankulutuksen kasvu on nostanut esiin koko ajan lisää ongelmia, mutta kaikkein vanhin ongelmakohta ei kuitenkaan edellyttänyt nykypäivän tehomaataloutta, vaan jo pelkkä lihan syönti riitti filosofeille pohdittavaksi satoja vuosia sitten. Jotta voimme syödä lihaa, täytyy meidän tappaa eläimiä. Epäeettisyys on siis yksi lihankulutuksen ongelma – ja sitä se on ollut tietysti jo kymmeniä tuhansia vuosia. Me ihmiskuntana olemme pystyneet vasta joitakin satoja vuosia valitsemaan lihan sijasta jotain muuta, joten olemme voineet nostaa asian eettisyyden pohdittavaksi. Nykypäivänä elämme niin suuressa yltäkylläisyydessä, että lihan voi jättää lautaselta pois siihen kuolematta.

Toisena kohtana tulee eläinten mukanaan tuoma tautiriski. Koronaviruspandemia on yksi esimerkki tästä. Edeltävät sikainfluenssa ja lintuinfluenssa epidemiat eivät ole vielä nekään hävinneet muistista. Tuotantoeläimistä tarttuneet taudit ovat tehneet meistä lajina aikoinaan hyvin vastustuskykyisen erilaisille tautikannoille. Tämä on kuitenkin vaatinut lukuisia kuolonuhreja, mitä ei enää nykypäivän yhteiskunnissa hyväksytä. Mitä suurempaan kasaan eläimiä pakataan, sitä suurempi on riski uusien tautien muodostumiselle ja niiden siirtymiselle ihmiseen.

Kolmantena ongelmana on lihan epäterveellisyys. Jo vuosikymmeniä ihmisille on näytetty ruokapyramideja ja ruokaympyröitä, joilla meitä on valistettu syömään enemmän kasviksia. Kuitenkin samaan aikaan lihankulutuksemme on kasvanut koko ajan. Varsinkin naudan- ja sianlihan syönti on yhdistetty sekä sydän- että verisuonitauteihin ja syöpiin, varsinkin suolistosyöpiin. Maailman terveysjärjestö WHO luokitteli vuonna 2015 prosessoidut lihatuotteet syöpävaaralliseksi ja punaisen lihan todennäköisesti syöpää aiheuttavaksi.

Neljäntenä ongelma viimeisen 20 vuoden aikana on noussut otsikoihin maatalouden – varsinkin lihantuotannon – osuus kasvihuonepäästöistä ja luonnon monimuotoisuuden köyhdyttämisestä. Eri arvioiden mukaan maatalous tuottaa 10–30 prosenttia vuotuisista kasvihuonepäästöistä ja täten pahentaa ilmastokriisiä entisestään.

Käydään näitä neljää ongelmakohtaa hieman tarkemmin lävitse.

Eettiset ongelmat

Ihminen on lajina syönyt lihaa pitkään. Olemme sekasyöjiä ja joudumme pureskelemaan lihamme todella hienoksi, jotta vatsa pystyy käyttämään sen tehokkaasti. Tulen käyttö toi tähän helpotusta, sillä kypsää lihaa on helpompi mussuttaa. Vasta muutama sata vuotta sitten elintasomme nousi niin korkeaksi, että lihansyönnistä saattoi muodostua tietoinen eettinen valinta. Tällöinkin vain harva tunnettu ihminen ilmoitti olevansa kasvissyöjä. Historiankirjat mainitsevat tällaisiksi ihmisiksi muun muassa Isaac Newtonin, Charles Darwinin, Thomas Edisonin, Albert Einsteinin ja Henry Fordin. Nykypäivänä ei enää ole mikään poikkeus olla kasvissyöjä tai vegaani. Tilastokeskuksen uutisoinnin mukaan 2016 lihaa syömättömien osuus Suomessa oli 8 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla jopa 10,5 ja nousua edellisestä tutkimuksesta oli tapahtunut huomattavasti.

Lihan syöntiin sisältyy aina se tosiasia, että syömme tällöin tapetun eläimen. Nykypäivän tehotuotanto ja eläinten tehdasmainen tuotanto ei palvele eläinten oikeuksia. Ihmiskunta on kasvattanut lihantuotantoa viimeisen sadan vuoden aikana valtavasti. Tämän ovat mahdollistaneet entistä nopeammin kasvaviksi jalostetut eläimet, koneiden – eri toten traktoreiden esiinmarssi – ja yhä suuremmat tilakoot. Nykypäivänä yhdellä tilalla voi olla jo 100 000 lehmää tai 50 miljoonaa kanaa tuottamassa maitoa, kananmunia ja broileria. Suomessa broileri elää 5 viikkoa ja lähtee sen jälkeen teuraaksi. Luonnossa kana voi elää yli 10-vuotiaaksi, joten ihmisen teollinen tuotanto on lyhentänyt kanan elämän alle prosenttiin siitä mitä se voisi luonnossa elää.

Eläimiltä on vaadittu koko ajan enemmän ja enemmän – joskin viime vuosina eläinsuojelulait ja eläinten oikeudet ovat parantaneet eläinten oloja muun muassa tarjoamalla enemmän tilaa per eläin ja mahdollistamalla eläimille esimerkiksi auringonvalon näkemisen tai pääsyn ulkoilmaan.

Tulee myös huomata, että mikäli lihaa haluaa syödä, mutta haluaa tehdä sen mahdollisimman eettisesti kannattaa usein valita kotimainen luomuliha. Vaikka suomalaisen ruuan puhtaus ja ylivoimaisuus on osin puhdas myytti, on kuitenkin hyvin totta, että Suomessa ei esimerkiksi katkota sikojen häntiä tai pidetä eläimiä kiinni koko elämäänsä. EU:n laajuiset luomusäädökset takaavat eläimille enemmän omaa tilaa ja ulkoilua.

Mitä muita ongelmia lihantuotanto on tuonut mukanaan?

Vaikutukset yhteiskuntaan

Maailmanlaajuiset lihantuotannon vaikutukset yhteiskuntaan näkyvät paraikaa pandemian jyllätessä erittäin vahvasti. Eläinten tehdastuotanto on omiaan synnyttämään ympäristön, jossa taudit voivat mutatoitua ja siirtyä ihmiseen. Perinteinen maanviljelyn ja karjankasvatuksen yhdistelmä, jossa yksittäisellä tilalla oli vain muutamia eläimiä ei mahdollistanut nykyisen kaltaisia tautihautomoja.

Toinen ongelmakohta on antibioottien liikakäyttö. Arviolta kaksi kolmasosaa kaikista maailmanlaajuisesti käytetyistä antibiooteista syötetään eläimille. Ja paljon tästä tapahtuu siis täysin rehun mukana. Tästä johtuu koko ajan paheneva antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien esiinmarssi.

Maailman terveysjärjestö WHO on varoittanut, että jo nyt yli miljoona ihmistä kuolee vuosittain siihen, etteivät antibiootit enää tehoa. Monet bakteerikannat ovat vastustuskykyisiä antibiooteille. Antibiootteja on syötetty tuotantoeläimille kymmeniä vuosia ja se on antanut bakteereille mahdollisuuden kehittää vastustuskyky niitä vastaan. Niitämme nyt tämän tuotantotavan hedelmiä. Vaikkei vielä ilmeisesti ole löydetty bakteeria, joka olisi vastustuskykyinen kaikille antibiooteille, on kuitenkin vain ajan kysymys, koska tällainen bakteeri tulee esiin.

Lihantuotanto on merkittävässä roolissa tässä ongelmassa ja sillä on käsissään myös ratkaisun avaimet, mutta ei ole nähtävissä, että asialle oltaisiin tekemässä mitään ennen kuin on liian myöhäistä.

Kolmas ongelma on makean veden käyttö lihantuotannossa. Vaikka planeettamme on väriltään sininen ja täynnä valtameriä ja järviä, on ihmisten käytössä vain pieni osa kaikesta vedestä. 97% maapallon vesivaroista on merien suolavettä. Lopusta kolmesta prosentista kaksi on sitoutunut napajäätiköihin ja viimeinen prosentti kaikesta vedestä on sitä, mitä me juomme, missä me uimme ja mitä käytämme teollisuuden prosesseissa: niin paperitehtaista, kaivoksien metallien prosessoinnissa kuin maanviljelyssäkin. Makean veden käytöstä 11% kuluu kotitalouksissa, 19% teollisuudessa ja loput 70% menee maatalouteen. Kulutamme koko ajan enemmän ja enemmän vettä.

Suomessa on laajat vesivarannot, eikä vesi ole meiltä loppumassa, mutta me kulutamme koko ajan myös ulkomaisia vesivarastoja. Puolet Suomen vesijalanjäljestä syntyy ulkomailla: ostamme ulkomailla valmistettuja laitteita ja elintarvikkeita.

Eri ruokavalmisteet tarvitsevat hyvin erilaisen määrän vettä. Yhden naudanlihakilon tuottamiseen vaaditaan keskimäärin 15 tuhatta litraa vettä – Suomessa selvitään kuitenkin puolella tästä. Sianlihakiloon vaaditaan 6000 litraa ja broilerikiloon "vain" 4300 litraa vettä. Kilo juustoa syö lähes 3200 litraa, riisikilo 2500, soija yli 2100 litraa vettä. Suomessa paljon syötävät vehnä ja ohra vaativat 1800 ja 1400 litraa vettä kiloa kohden. Litra maitoa vie 1000 litraa vettä, mutta litra olutta kuluttaa vain 300 litraa vettä. Ilmankos nuoret teekkarit juhlivat vappua ympäristöystävällisesti oluen voimalla. Perunan vaatiman veden määrä jää vielä oluenkin alle ja yksi kilo perunaa saadaan tuotettua noin 290 litralla vettä. Sipsikaljavegaanit kunniaan.

Eri elintarvikkeiden vesijalanjälki, kaavio

Vesi on käymässä vähiin myös monella alueella. Yhdysvaltojen suurimman keinotekoisen vesivaraston, Colorado-joen Mead-tekojärven, vedenpinta on laskenut jo vuosia ja varastot ovat hupenemassa. Arizonan osavaltio saa lähes viidenneksen vedestään Mead-tekojärvestä ja myös Nevada on hyvin riippuvainen vesistöstä. Vaikka vettä tämän hetkisten ennusteiden mukaan riittääkin ihmisille, eivät maatilat enää voi käyttää vettä entiseen malliin, koska sitä ei yksinkertaisesti riitä. Tämä tietää monelle karjankasvattajalle edessä olevaa ammatin vaihtoa, sillä ilman vettä ei voi kasvattaa eläimiä.

Entäpä terveysvaikutukset?

Terveysvaikutukset

Nykytutkimuksen valossa syöpäriski kasvaa jo, kun punaista lihaa syödään 65 grammaa päivässä, mikä tekee noin 23 kiloa vuodessa. Maailman terveysjärjestö WHO on luokitellut jo vuonna 2015 prosessoidut lihatuotteet syöpävaaralliseksi ja punaisen lihan todennäköisesti syöpää aiheuttavaksi. Tämän lisäksi lihan kypsennyksessä korkeissa lämpötiloissa syntyy karsinogeeneja, jotka linkittyvät suolistosyövän syntyyn.

Tutkimuksissa on havaittu lihansyönnillä olevan myös positiivisia terveysvaikutuksia, kuten alhaisempi Alzheimerin taudin riski, joten liha ei tässä mielessä ole mitenkään täysin kamala vaihtoehto.

Tapa, jolla me länsimaiset ihmiset kulutamme lihaa on kuitenkin terveydelle enemmän haitallinen. Varsinkin me miehet syömme liikaa prosessoitua punaista lihaa. Tutkimuksissa on myös todettu, että punaisen lihan korvaaminen siipikarjalla on terveydelle hyödyllistä.

Entäpä päästöt?

Päästöt

Maatalous tuottaa ilmaston lämpenemistä kiihdyttäviä päästöjä eri arvioiden mukaan 11–18 prosenttia ihmiskunnan kokonaispäästöistä. Jossain arvioissa puhutaan jopa 30 prosenttia lähentelevistä osuuksista. Lihantuotannolla on tässä suuri merkitys.

Jos katsomme kuinka paljon tuotettu ruokakilo tuottaa päästöjä hiilidioksiekvivalentteina, on lihakarja aivan omassa luokassaan. Yhden nautakilon kasvattaminen syötäväksi tuottaa lähes sata kiloa päästöjä. Jo vaihtaminen lypsylehmistä tulevaan lihaan pudottaa päästöt kolmasosaan. Tulee myös huomata, että tuotantotavalla on paljon vaikutusta syntyviin päästöihin. Esimerkiksi on tutkittu, että suomalainen maito tai naudanliha tuottaa huomattavasti vähemmän päästöjä kuin mitä globaalit keskiarvot ovat.

Vastaavasti myös muu lihantuotanto tuottaa päästöjä, mutta huomattavasti vähemmän kuin lihakarja. Lampaan- ja sianlihan kasvatus tuottaa päästöjä samassa luokassa lypsylehmien kanssa ja siipikarjan päästöt ovat hieman pienemmät. Väliin tunkee kuitenkin juusto, jonka päästöt yltävät lähes lypsylehmien tasolle.

Eläinperäisestä ruuantuotannosta vähiten päästöjä aiheutuu kananmunista ja maidosta. Otettaessa vertailukohdiksi kasviperäiset ravintolähteet, lihan päästömäärät tuntuvat kuitenkin huimilta. Riisi, tomaatti, viljat, herne ja peruna jäävät kaikki alle viiden päästökilon tuotettua ruokakiloa kohden.

Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus. Tarjoaahan naudanliha huomattavasti enemmän proteiinia ja energiaa kuin vaikkapa tomaatti. Lisätään rinnalle päästömäärät 100 grammaa proteiinia kohden. Lista tasoittuu hieman ja tomaatin ja maidon päästöarvot kasvat, mutta edelleen eläinperäinen proteiini on päästöiltään moninkertainen verrattuna kasviperäiseen.

Samoin lisättäessä vielä kolmantena arvona päästömäärät tuhatta kilokaloria kohden. Edelleen eläinperäinen energia on huomattavasti saastuttavampaa verrattuna kasvipohjaiseen. Viljat, herne ja peruna ovat erittäin vähäpäästöisiä energianlähteitä. Vaikka riisin viljely ei ole alkuunkaan ekologista on se silti huomattavasti vähäpäästöisempää kuin lihantuotanto.

Kasvisten syönti kannattaa siis jo pelkästään päästöjen näkökulmasta.

Erinäisten elintarvikkeiden tuotannon päästöt, kaavio

Tulee myös huomata, että kuljettaminen tuottaa vain n. 11% elintarviketuotannon päästöistä. On siis osin ekologisempaa tuoda hedelmiä Suomeen kuin syödä kotimaista nautaa. Joskin kannattaa pitää huoli, etteivät hedelmät ole tuotettu alueilla, joissa on pulaa esimerkiksi pohjavedestä.

Katsottaessa Suomen maatalouden päästöjä, niissä ei ole tapahtunut merkittävää kehitystä suuntaan eikä toiseen viimeisen 30 vuoden aikana. Kun tavoite on pienentää päästöjä jokaisessa mahdollisessa segmentissä, täytyy maatalouden pystyä tiputtamaan päästöjään ja paljon.

Kaikki edellä mainittu kuulostaa todella negatiiviselta. Onko lihantuotannossa sitten mitään hyviä puolia?

Positiiviset puolet

Lihantuotannossa ja tuotantoeläinten kasvatuksessa on hyviäkin puolia. Ihminen ei pysty syömään heinäpeltoa ja tuottamaan siitä proteiinia, mutta lehmä tuottaa heinästä ihmiselle kelpaavaa energiaa lihan muodossa. Tämä on se syy, miksi katovuosien jälkeen Suomessa panostettiin merkittävästi karjankasvatuksen lisäämiseen. Haluttiin kasvattaa huoltovarmuutta lihalla, mikäli halla veisi viljasadon.

Eläinten tuottama lanta on myös hyvää lannoitetta kasveille. Tämä kotieläinten ja maanviljelyn symbioosi on ollut ihmiskunnalla jo yli 10 000 vuotta, rikkoutuen vasta viime vuosisadalla, jolloin maanviljely ja karjankasvatus eriytyi ja samalla myös lantaa rupesi tulemaan liikaa ja sillä onnistuttiin pilaamaan lukuisia vesistöjä. Vähemmässä määrin lanta on kuitenkin hyvä ravinnon lähde kasveille.

Mitä tulee nimenomaan suomalaiseen lihantuotantoon, olemme monessa suhteen parempia kuin muualla maailmassa. Ei pidä kuitenkaan ajatella, että suomalainen liha olisi täysin ylivoimaista muuhun verrattuna, mutta on siinä kuitenkin puolensa. Yksi tärkeimmistä on, ettei Suomessa käytetä antibiootteja rehun seassa. Suomalainen lehmä saa antibioottikuurin vain tarpeeseen, eivätkä broileritkaan syö rehun mukana antibiootteja päivittäin. Tämä on aivan toista käytännössä kaikkialla muualla maailmassa. Huomattavaa on, että luomutuotettu liha on tässä suhteen huomattavasti parempaa kuin tehotuotettu. Suomessa myös muut kuin luomutuotannossa olevat eläimet pääsevät ulkoilemaan, mikä ei ole ollenkaan tavallista muualla maailmassa.

Kotieläimet ovat myös mahdollistaneet länsimaisen yhteiskunnan nousun. Olemme saaneet eläimiltä tauteja, joihin olemme kehittäneet immuniteetin ja tätä hyväksikäyttäen pystyneet valtaamaan planeettaa yhä enenevässä määrin itsellemme. Isorokon nujertaminen alkoi lehmärokosta kehitetyllä rokotteella. Sittemmin isorokosta päästiin kokonaan eroon 1970-luvulla. Ihmisen ja eläimen yhteinen elo oli ollut tässä suhteen hyödyksi.

Entä miltä tulevaisuus näyttää?

Tulevaisuus

Tulevaisuus näyttää tällä hetkellä tuovan ainakin neljä muutosta ruokailukäyttäytymisissämme. Viime vuosina lihankulutus on vähentynyt, kasvipohjaiset valmisteet ovat vallanneet markkinoita ja keinoliha on tullut tarjolle. Samalla eläinten oikeudet otetaan koko ajan vakavammin ja laajemmin huomioon.

Lihankulutuksen väheneminen

Lihankulutuksen laskusta on puhuttu aiemminkin ja tilastoissakin nähdään esimerkiksi 90-luvun alun laman vaikuttaneen lihankulutukseen. Se tipahti useilla prosenteilla muutamaksi vuodeksi vain noustakseen siitä kohti yhä suurempia vuotuisia kilomääriä. Nyt olemme kuitenkin tilanteessa, jossa lihalle on olemassa korvaavia tuotteita, lihan terveyshaitat ovat tunnetut, samoin kuin eläinten oikeudet ja ympäristökysymykset. 90-luvun alussa lihan pois jättäminen oli joko kustannuskysymys tai eettinen päätös, eikä esimerkiksi kouluissa ollut tarjolla kasvisruokaa – toisin kuin nykypäivänä, jolloin sitä suorastaan toivotaan ja vaaditaan kouluihin.

On vielä liian aikaista sanoa, onko nyt käynnissä oleva trendi pysyvä, mutta tällä hetkellä näyttää siltä. Nuoremmat ihmiset eivät enää syö lihaa siinä määrin kuin keski-ikäiset. Jo vuosia on kehotettu syömään mieluummin kanaa ja kalaa kuin nautaa ja sikaa terveyssyistä ja tämä tuntuu menneen perille, sillä niin sanotun punaisen lihan kulutus on samaa tasoa kuin 70-luvun lopussa ja suunta on alaspäin. Siipikarjan kulutus sitä vastoin on kasvanut tasaisesti siitä lähtien kun broileri tuli Suomeen tarjolle 60-luvulla.

Monet yritykset ovat linjanneet korvaavansa lihaa kasvipohjaisilla tuotteilla. Varsinkin naudanlihan päästökuormasta pyritään eroon. Hesburger lanseerasi 2019 tavoitteen, jossa puolet sen myynnistä olisi vuonna 2030 lihatonta. Kun ajatellaan yrityksen juuria, niin ollaan tultu pitkä matka ideologiasta, jossa kuluttajalle myydään pihvi sämpylän välissä.

Samoin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistama Unicafe-ravintola ilmoitti vuonna 2019 lopettavansa naudanlihan tarjoilun toimipisteissään. Vastaavasti puolustusvoimat on lisännyt kasvisruuan tarjontaa ja vähentänyt liharuokia. Pisimmälle meni Helsingin kaupunki linjatessaan, ettei lihatuotteita enää tarjoilla kaupungin tilaisuuksissa.

Nämä ovat kaikki yhä voimakkaampia signaaleja siitä, ettei lihankulutus enää ole kasvamassa, vaan päinvastoin: ensin sitä vähennetään ja lopulta lihasta voidaan mahdollisesti luopua kokonaan. Ehkä, tulevaisuutta on vaikea ennustaa.

Mitä sitten tilalle?

Kasvipohjaiset valmisteet

Toinen muuttunut tekijä on kasvipohjaisten valmisteiden tuleminen markkinoille. Vielä 20 vuotta sitten kasvissyöjän tai vegaanin tuli osata itse tehdä monet kasvisruoat, joita nykyään voi ostaa kaupasta ja lämmittää nopeasti mikrossa. Viimeisen 10 vuoden aikana markkinoille ovat tulleet niin nyhtökaura, härkikset, seitan vebabit, laajat kauramaitovalikoimat kuin mitä erilaisimmat jauhelihaa tai hampurilaispihvejä imitoivat vaihtoehdot. Samoin pakastealtaasta voi poimia mukaansa kasvipohjaiset nugetit ja puikot. Kasvisruokailu ei ole nykypäivänä enää mitään salaattitiedettä vaan täysin yleistä ja normaalia.

Kehitys on ollut huimaa ja yritykset kuten Beyond meat tähtäävät siihen, että hampurilaisessa oleva kasvipohjainen pihvi on yhtä hyvä kuin lihasta tehty, eikä kuluttaja kykene huomaamaan eroa.

On mielenkiintoista, että Oatlyn tuomat lehmävapaat maidot ovat kotoisin Ruotsista ja nyhtökaura on kehitetty Suomessa. Olemme Pohjoismaissa tottuneet juomaan maitoa ja syömään lihaa, mutta ilmeisesti meillä on myös ollut innovatiivisia ihmisiä kehittämässä näille tuotteille korvikkeita. Bisnes on kuitenkin määrittänyt sen, että myös Valio on ruvennut valmistamaan kauramaitoa ja Pouttu tuottaa kasviproteiinia syötäväksi. Yritykset kyllä valmistavat, mitä asiakkaat haluavat ja tällä hetkellä kasvipohjaisten ruokien menekki kasvaa kohisten.

Entä, jos kasviproteiini ei vain maistu ja tekisi mieli lihaa, mutta ilman sen luomia ilmasto- ja eettisiä ongelmia?

Keinoliha

Viime vuosikymmenellä alkoi toden teolla myös lihantuotannon erottaminen eläimestä. Keino-, eli synteettinen, eli tankki-, eli teko-, eli in vitro -liha on noussut varsin suureksi jutuksi viime vuosina. Jo 1931 Winston Churchill totesi esseessään "ihmiskunnan pääsevän eroon absurdista tarpeesta kasvattaa kokonainen kana, jotta voimme syödä kananrintaa." Churchill odotti tämän tapahtuva 50 vuoden kuluessa, muttei kuitenkaan elänyt nähden sitä päivää, jolloin keinoliha tulee tarjolle.

Keinolihatutkimus lähti toden teolla lentoon vasta tällä vuosituhannella ja nykypäivänä useat startupit kehittävät omia bioreaktorejaan, jotta pystyisivät tuottamaan lihaa ilman, että siihen vaadittaisiin eläintä. Kehitys on ollut nopeaa, sillä ensimmäinen keinolihasta valmistettu hampurilaispihvi saatiin tehtyä vuonna 2013 ja sillä oli tuolloin hintaa 300 000 dollaria. Tästä on tultu alle kymmenessä vuodessa tilanteeseen, jossa kananrinnan hinnan on uutisoitu olevan jo alle neljä dollaria. Tuotteita ei kuitenkaan ole vielä markkinoilla käytännössä ollenkaan.

Joulukuussa 2020 yhdysvaltalainen yritys Eat Just sai Singaporen viranomaisten luvan myydä keinolihaa kuluttajille. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kuluttajalla on mahdollisuus ostaa keinolihaa.

Keinoliha on siis niin kutsutussa bioreaktorissa eläimen kantasoluista kasvatettua lihaa. Eli periaatteessa jonkin eläimen pieniä soluja kasvatetaan valtaviksi tätä varten kehitetyssä tehdasprosessissa. Vähän kuin leipoisi pullataikinaa, jonka hiiva kohottaa.

Kovimmat arviot ovat olleet, että keinoliha syrjäyttäisi perinteisen lihan 20 vuoden sisään. Aika näyttää miten käy, mutta ajatus keinolihasta korvaamassa maatilojen eläimet on hyvin disruptiivinen. Voimme olla tässä suhteen yhdessä ihmiskunnan ruuantuotannon taitoskohdassa. Tällä erää vuonna 2022 pitäisi tulla lisää keinolihantuottajia markkinoille, eikä tahti varmasti ole laskemassa tästä eteenpäin.

Tulee myös huomata, että kun lähdemme valtaamaan avaruutta, emme ota mukaan lehmiä, mutta bioreaktorin voimme ottaa.

Entä mitä muuta tulee vielä ottaa huomioon pohdittaessa lihantuotannon tulevaisuutta?

Eläinten oikeudet

Lihankulutukseen tulee vaikuttamaan myös eläinten yhä laajenevat oikeudet. Olemme nähneet tämän Suomessakin muun muassa Särkänniemen delfinaarion lopettamisen aikoihin pyörineessä kohussa. Delfiinien pitämistä ihmisten huvina ei enää nähty soveliaana. Samoin länsimaissa paheksutaan aasialaisessa kulttuurissa tapahtuvaa koiran lihan syömistä. EU alueella on erikseen määritelty tuotantoeläimet, joita ovat muun muassa nauta, sika ja kana. Tämä tarkoittaa, ettei koiran lihan tuotanto ole tällä erää edes mahdollista, sillä koiraa ei ole määritetty tuotantoeläimeksi. Olemme siis antaneet koiralle paremmat eläinoikeudet kuin vaikkapa sialle. Älylliseltä kehitykseltään lajit ovat kuitenkin samalla tasolla. Eläimillä on muun muassa moraalinen koodistonsa, jonka mukaan ne toimivat – aivan kuten me ihmisetkin.

Tällä hetkellä keskustelua käydään myös paljon turkistarhauksen ympärillä. Turkistarhaus on enemmän tai vähemmän kiellettyä ja poistunut EU-alueelta. Suomi on yksi viimeisistä paikoista Länsi-Euroopassa, missä turkistarhausta vielä on. Ihmiskunta on luopumassa turkistarhauksesta hiljalleen – mahdollisesti jo tämän vuosikymmenen aikana.

Jo nyt tuotantoeläimiä koskevat monet eläinten oikeudet ja EU tiukentaa säännöksiä koko ajan. Tai voisi oikeastaan ajatella päinvastoin EU laajentaa tuontantoeläinten oikeuksia koko ajan enemmän. Päädymmekö jossain vaiheessa tilanteeseen, jossa eläimen tulisi aktiivisesti suostua siihen, että sitä voidaan käyttää ruokana? Kun se ei siihen kykene suostumaan, olisi lihantuontanto mahdotonta elävistä eläimistä. Aika näyttää päädymmekö tällaiseen tilanteeseen, vai korvautuuko perinteinen lihantuotanto jo ennen sitä muilla tuotantotavoilla.

Suomen eläinsuojelulaki on jo aikoja sitten vanhentunut. Se on 1990-luvulta ja uutta lakia on rakennettu jo 10 vuotta. Tällä erää naapurimaamme ovat parantaneet eläinten oikeuksia huomattavasti Suomea enemmän. Toivottavasti meilläkin laki saadaan päivitettyä pian, jotta esimerkiksi kastraatiota ei enää tehtäisi ilman puudutusta, porsitus- ja tiineytyshäkit kiellettäisiin ja lehmille saataisiin mahdollisuus liikkua luontaisen tarpeen mukaisesti.

Olemme tässäkin suhteen menossa kohti murrosta. Eläinten oikeuksien kasvaessa eläinperäisen ruoan tuottaminen tulee entistä haastavammaksi.

Yhteenveto

Olen jo vuosia kirjoittanut, että nykyisen kaltainen lihantuotanto on tulossa tiensä päähän. Teollinen eläimistä tuotettu liha on yksi vaihe ihmiskunnan matkalla ja sen loppu on ovella. Syömmekö 20 vuoden päästä valtaosin kasvisruokaa, olemmeko korvanneet eläinperäisen lihan keinolihalla vai onko kehitetty jotain, mistä emme vielä ole edes tietoisia? Aika näyttää, mihin päädymme. On kuitenkin käytännössä mahdotonta nähdä lihantuotannon jatkuvan tällaisena enää pitkään. Onkin ollut sääli lukea sosiaalisesta mediasta maatalousyrittäjien kommentteja, joissa todetaan, ettei edellä kuvaamani muutos tule tapahtumaan vielä vuosikymmeniin. Toivon, ettei näille farmareille käy kuin hevosvaunujen kuljettajille T-mallin Fordin työntyessä kaduille. Tapa, jolla kulutamme lihaa muuttuu ympärillämme koko ajan ja yhteiskuntien kehityksen nopeutuessa entisestään muuttuu myös arvomme ja sitä kautta tapamme kohdella eläimiä.