Viime viikonloppuna oli Turussa Paavo Nurmi Marathon, jossa ihmiset pääsivät juoksemaan niin 10km, puolimaratonin kuin sitten itse asiankin, eli 42 kilometrin puristuksen. Tässä kävi sitten niin, että Mara päätti talvella, jotta nyt tärähtää ja...
Haku

Marie Fredriksson nukkui pois 61 vuoden iässä. Ei nyt suoranaisesti nuorena, mutta liian varhain joka tapauksessa. Keväällä 2016 Roxette ilmoitti lopettavansa kiertuoinnin välittömästi ja sen jälkeen Mariesta ei kuulunut juuri mitään. Kuolema ei tullut täysin puskista; jo kerran...
Marie julkaisi vuosien tauon jälkeen uuden sooloalbumin. Suurimman osan albumin biiseistä on tehnyt Marien mies Micke, mutta mukana on myös muita ruotsalaisia sanoittajia. Yhden kappaleen Marie on tehnyt itse ja yhden tarjoaa Gessle.
Alkusokki ensikuuntelun jälkeen oli kyllä aika...
Tuli siis käytyä Marien keikalla alkuviikosta. Mukava reissu oli Tukholmaan ja takaisin, eikä keikkakaan huono ollut, mutta kyllä Gesslen kynäilyt toimivat omaan korvaan livenä paremmin. No, oli miten oli, nyt on kuitenkin ikään kuin kaikki tärkeät livekeikat koettu, joten ei tarvi murehtia,...

Elon Musk twiittasi taannoin, että SpaceX:n tavoite on edelleen viedä ihminen Marsiin 2024. Nasalla on tavoite päästä kuuhun samana vuonna ja siinä missä Nasa vie kuuhun 3-4 ihmistä, tähtää SpaceX sadan ihmisen viemiseen...

Matopeli. Mikäs sen mukavampaa ja vielä, kun peli on tekstipohjainenkin. Vaikka mitään uusia ideoita ei tässä olekaan esitelty on tämä silti mielestäni erittäin pelattava peli. Koodillisesti ylivoimaisesti paras DOS-härpäkkeeni. Mukana on kaksinpeli ja tallentuva top 10. Ei peli mikään helppo...
Yle uutisoi tällä viikolla kuinka ihmeellistä nopeusrajoitusten ilmestyminen oli aikoinaan 40 vuotta sitten. Se oli silloin kuulemma käsittämätön juttu, ettei autolla saanut ajaa niin kovaa...
Tulipas nyt sitten tosiaan ekaa kertaa käytyä Meripäivillä Kotkassa. Ihan kiitettävästi näytti jengiä olleen ja sääkin tietysti suosi, joten mikäs siinä oli kaupungilla liikkuessa. Ei mua ne bileet nyt muuten kiinnostaneet, mutta Roxette...
Yllätyin kuitenkin myös positiivisesti, kun...