Huuhaata yliopistossa

9. marraskuuta 2012 - 21.38

Maaliskuussa Oulun yliopistossa väitteli Paavo Huttunen aiheesta "Spontaanit käsienliikkeet VHF-alueen heikon sähkömagneettisen säteilyn kenttägradienteissa". Eli siis työssä tarkasteltiin voiko "kaivon paikkaa katsella varvulla". Väittelytilanteeseen päästäkseen Huttunen oli saanut työnsä hyväksytettyä ohjaajallaan ja esitarkastajilla. Jopa vastaväittäjä hyväksyi työn. Tämä jälkeen väitöstilaisuudessa läsnäollut yleisö oli tyrmännyt työn ja lehdet alkoivat siitä kirjoittaa. Normaalisti yleisö on täysin hiljaa koko väitöstilaisuuden ajan, mutta tällä kertaa yliopistossa oli menossa läpi täysin huuhaata oleva väitöskirja, joten jonkun oli pakko puuttua asiaan. Viime kuussa sitten vihdoin uutisoitiin, että Oulun yliopisto on hylännyt väitöskirjan. Työ ei antanut mitään oikeita todisteita siitä, että niitä kaivoja voisi tuosta noin vaan tunnistella varvuilla - tai siis käsin jos tarkkoja ollaan. On jotenkin kyllä käsittämätöntä, että tällainen työ oli (15(?) vuoden yrittämisen jälkeen) päässyt väitöstilaisuuteen asti. Mutta kyllähän Vilénkin aikoinaan sai Oulusta maisterin paperit vaikka työnsä plagioi...

Maailmaan mahtuu kaikenlaista pseudotiedettä. Edelleen.

Lähettänyt Minä (ei varmistettu) 15. marraskuuta 2012 - 0.32 Ikilinkki

Luitko kyseisen työn? :) Tai pääsikö sitä siis lukemaan edes? Kai sen olis läpi voinut päästää, jos ainakin kovasti yritti ja oli vakavissaan aiheen suhteen :P

Lähettänyt admin 15. marraskuuta 2012 - 21.01 Ikilinkki

Näköjään työ löytyy (vielä) netistä: väikkäri. En kyllä ole lukenut läpi, mutta voishan tota selailla. Taikavarpu siellä vilkkui kuvissa.

Lisää uusi kommentti