Tuli alkuviikosta käytyä isolla kirkolla kuuntelemassa ja oppimassa action design researchin metkuja. Flunssa vei suurimmat opit toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, muuta jotain jäi kuitenkin mieleen. Kahvitauolla yksi tutkijoista kysyi minulta olenko saanut vastauksia. Vastasin, että olen ainakin saanut kysymyksiä, johon hän jatkoi, että se on jo puolessa välissä onnistumista. Hän jatkoi sanomalla vielä, että olemassa kolmenlaisia ihmisiä: niitä jotka tietävät, että tietävät; niitä jotka tietävät, etteivät tiedä ja niitä jotka eivät tiedä etteivät tiedä.

Länsimaisessa yhteiskunnassa oli helppo elää tuhat vuotta sitten. Oli olemassa tasan yhdenlainen parisuhdemalli: mies ja nainen. Parisuhde lähes alkoi avioliitolla ja päättyi kuolemaan. Tässä välissä maailmaan pullahti muutama jälkikasvun edustaja. Nämä normit loi kirkko ja ne ovat vasta nyt tuhat vuotta myöhemmin murtumassa, mutta edelleen on hyvin monelle on vaikeaa hyväksyä mitään tästä Raamatun opastamasta tavasta poikkeavaa.

Eilisessä YLEn vaalitentissä puhuttiin eläkeiän nostamisesta. Onhan siitä puhuttu jo jonkin aikaa, joten puhutaan nyt vielä vähän lisää. Oma kantani asiaan on, etten tahdo ikinä päästä eläkkeelle. Oikeastaan päästä on väärä sana, koska kokisin sen joutumiseksi. En siis halua joutua eläkkeelle. En halua tilanteeseen, jossa en voisi enää olla hyödyksi yhteiskunnalle - ihmiskunnalle. Monet ehdokkaatkin totesivat, että paras tapa olisi pidentää työuria keskeltä. Tämän allekirjoitan täysin. Työelämä pitäisi olla sellaista, ettei sen aikana joutuisi sairaseläkkeelle.