Palkintoja

23. huhtikuuta 2014 - 20.45
Aiheet

Yliopisto päätti tänään muistaa "Yliopiston paras opetus" -palkinnolla. Eihän siinä auta kuin kiittää ja kumartaa. Tarkoitus on edelleen parantaa suoritusta. Eipä siitä pedagogiikan opiskelustakaan taida haittaa olla.

Opetusta ja palkitsemista

27. lokakuuta 2013 - 16.55

Olen opettanut yliopistolla siitä lähtien, kun minut 2008 palkattiin firmaan töihin. Muistan joskus ajatelleeni, ettei minua kiinnostaisi olla minkään kurssin assistentti, mutta niinpä vain vastasin myöntävästi välittömästi, kun minua pyydettiin pitämään ohjelmoinnin peruskurssin harjoituksia. Pitihän siinä itsekin opetella uusi ohjelmointikieli, muttas siitä se sitten joka tapauksessa lähti.