Blogi

Huomasin vasta viime viikolla Tilastokeskuksen mahtavat avoimet tietokannat. Dataa löytyy valtavat määrät koneluettavassa muodossa. Ei tarvitse enää kaivaa wikipediasta ja koota käsin, kun voi vain ladata csv-tiedoston ja ruveta piirtämään käppyröitä. Ah, nykyaikaa <3

Ensimmäinen onginta tuotti dataa suomalaisten kuulumisista uskonnollisiin yhteisöihin. Dataa on tarjolla vuodesta 2000 eteenpäin ja se on jaettu viidelle ikäluokalle 0-14, 15-24, 25-44, 45-65 ja yli 65 vuotta. Uskontokunnista tarjolla ovat, alkuperäisuskonnot ja uuspakanuus, buddhalaisuus, hindulaisuus, islam, juutalaisuus, kristinusko, muut uskontokunnat ja uskontokuntiin kuulumattomat. Näiden pääsuuntien lisäksi kristinusko on jaettu seuraaviin alaosiin: adventismi, Anglikaaniset kirkot, baptismi, evankelisluterilaiset vapaaseurakunnat, helluntailaisuus, katolinen kirkko, metodistikirkot, ortodoksiset kirkot, Suomen evankelis-luterilainen kirkko, vapaakirkot ja muut kristilliset. Muut uskontokunnat taasen on jaettu vielä muutamaan alakategoriaan: bahá'í yhdyskunnat, Jehovan todistajat, Myöh. Aik. Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko (eli mormonit), Suomen Kristiyhteisö, vapaa katolinen kirkko ja muut. Tutkailen seuraavassa näiden 23:n ryhmän jäsenmääriä Suomessa.

Otettaessa kaikki ryhmät samaan kaavioon evankelis-luterilaisuus dominoi kuvaajaa. Kuitenkin, siinä missä Suomen väkiluku kasvaa koko ajan, on sekä kristinuskon yleisesti että evankelis-luterilaisten määrä ollut laskussa koko vuosituhannen. Kun ev.lut. määrä on ollut laskussa, on uskontokuntiin kuulumattomien määrä ollut vastaavalla tavalla nousussa. Kaavion alareunassa menee tasainen ortodoksien viiva. Mitään muuta tästä kaaviosta ei sitten pystykään sanomaan, sillä Suomi on niin vahvasti evankelis-luterilaisen “kansankirkon” dominoiva.

Jotta muista uskontokunnista saisi jotain selviötä otin seuraavaan kuvaajaan kaikki muut uskontokunnat kuin ev.lut. ja ortodoksit. Tämän lisäksi uskontokuntiin kuulumattomat on poistettu tästä kuvaajasta. Suomen kolmanneksi suurimman uskontokunnan titteliä on tässä kuvaajassa pitänyt vuosia Jehovan todistajat, mutta nyt näyttää siltä, että viimeistään ensi vuonna islam ajanee ohitse. Tässä tulee huomata, että kyseinen data käsittää vain islamilaiseen uskontokuntaan kuuluvat. Todellisuudessa Suomesta löytynee varmasti moninkertaisesti islamia harjoittavia ihmisiä, mutta he eivät näy tilastoissa. Myös katolilaisuus on nousussa, mikä yllättää itseni. Näyttäisi siltä, että myös paavin porukka on ajamassa Vartiotornin alaisten ohitse. Vapaakirkot ovat myös nostaneet kannattajamääriään, mutten näe heidän uhkaavan edellä mainittua kolmikkoa lähitulevaisuudessa. Kaaviossa on islamin lisäksi myös toinen huima nousija: helluntailaisuus. Helluntailaisten viiva lähtee nollasta, sillä keskusjärjestö on perustettu vasta 2003 ja edelleen suurin osa helluntailaisista ei kuulu tähän uskontokuntaan vaan he ovat osa ev.lut.:ia tai uskontokuntaan kuulumattomia. Wikipedian mukaan helluntailaisia on kuitenkin yli 40 tuhatta, mikä tekisi heistä oikeasti maamme kolmanneksi suosituimman uskontokunnan.

Mormonien, baha’in ja muiden pienempien yhteisöjen rooli maamme uskontokentällä on hyvin marginaalinen. Yhteisöt voivat olla hyvin toimivia ja eläväisiä, mutta määrällisesti heillä ei suurta jalansijaa täällä ole.

Alle 25-vuotiaiden joukossa islamin nousu on vielä selkeämpää ja edelle jäävät uskontokunnista ainoastaa evankelis-luterilaisuus ja ortodoksisuus. Tämän lisäksi uskonnottomat ovat edellä.

Evankelis-luterilaisilla on siis ollut maassamme varsin dominantti asema. Millainen kehitys on tarkemmin ollut eri ikäluokkien kesken? Seuraavassa kuvaajassa ev.lut. ihmiset on jaettu tilastokeskuksen tarjoamiin viiteen eri ikäsegmenttiin. Kasvua on tapahtunut ainoastaan eläkeläisten osiossa. Ihmisten ikääntyessä tämä on aivan loogista. Nuorempia ikäluokkia ei enää liitetä samalla tavalla kirkon jäseneksi. Suurinta väheneminen on ollut nuorissa aikuisissa. Kirkosta eroaminen siirryttäessä veronmaksajaksi lienee ihan kohtalaisen yleistä.

Viime aikoina on ollut paljon puhetta, pystyykö uusi arkkipiispa Tapio Luoma nostamaan kirkon kannatusta. Itseni on vaikea nähdä, että näin tulisi käymään. Suomi tulee usein hieman Ruotsia perässä, joten otin Suomen kirkkoonkuulumisprosenttien rinnalle Ruotsin vastaavat lukemat (tämän käppyrän datat tarjosi Wikipedia). Ruotsissa kuului vielä 90-luvun alussa suurempi osuus ihmisistä ev.lut. kirkkoon kuin Suomessa. Tämän jälkeen Ruotsissa eroaminen (ja liittymättä jättäminen) on ollut Suomea suurempaa. Piirsin pari lineaarista ennustetta, joiden mukaan Ruotsissa alle 50 prosenttia kuuluisi kirkkoon noin vuonna 2025. Suomessa mahdollisesti 10 vuotta myöhemmin. Tulee huomata, että kirkon jäsenmäärän väheneminen ei suoranaisesti noudata lineaarista mallia vaan pikemminkin hieman kiihtyvää tahtia, joten 50% voi tulla Suomessa vastaan aiemminkin.

Mielenkiintosesti ortodoksien lukumäärä ei Suomessa ole juurikaan muuttunut tällä vuosituhannella. Edes alle 25-vuotiaissa ei ole hävikkiä tapahtunut.

Toinen erittäin mielenkiintoinen asia on uskontokuntiin kuulumattomien määrän kehitys. Viidessätoista vuodessa määrä on kaksinkertaistunut lähes puoleentoista miljoonaan. Tässäkin kaaviossa näkyy, kuinka nuoret aikuiset luopuvat kirkon jäsenyydestä. Huomattavaa on myös tällä vuosikymmenellä laajentunut lasten kastamatta jättäminen. Osissa Helsinkiä on jo tavanomaista, että alle puolet lapsista kastetaan kirkon jäseneksi. Data kertoisi siis vahvasti sekularismin olevan huomattavassa nousussa kotimaassamme.

Kirjoitin aiemmin Jehovan todistajien määrien kehityksestä Suomessa ja maailmalla. Oli nyt sitten tietysti pakko vilasta myös, mitä Tilastokeskus on asiasta mieltä. Aiemmat numerot pohjautuivat siis Vartiotornin raportoimiin lukuihin ja seuraavan kaavion luvut ovat Tilastokeskuksen tarjoamat. Kaaviosta näkyy kuikan todistajapiireissä nuorison, eli tässä tapauksessa alle 25-vuotiaiden, osuus on hupenemassa olemattomiin. Vastaavasti eläkeläisten osuus on kasvanut. Trendi on samanlainen kuin ev.lut. kirkolla. Kuvaajassa näkyy kuitenkin ihmeellinen piikki vuoden 2009 kohdalla.

Otin sitten rinnakkain Tilastokeskuksen ja Vartiotornin luvut ja ilmeisesti vuonna 2009 on tullut jokin muutos raportointiin, kun on äkkiä löytynyt tuhat uutta todistajaa vaikka Vartiotorni itse on raportoinut laskua kannattajamäärissä tuona vuonna. Ehkä tässä mielenkiintoisin asia on kuinka nopeasti tuon vuoden 2009 piikin jälkeen ollaan tultu alas. Vartiotornin itsensä raportoimisssa luvuissa lasku ei ole ollut yhtä voimakasta vaikka viimeiset kymmenen vuotta onkin tultu koko ajan alaspäin.

Hurjan mielenkiintoista dataa löytyi heti näin alkuun. Seuraavat data-aineistot alkavat jo hahmottua Tilastokeskuksen tietokannoista, joten lisää postauksia on luvassa. Tässä ensimmäisessä postauksessa näkyi siis kuinka uskontokunnat menettävät jäseniään tasaiseen (tai tasaisen kiihtyvään) tahtiin koko ajan väestön vanhetessa.

edit. Lisäsin vielä tekstiin muistutuksen, että varsinkin islamin kohdalla kuvaajissa näkyvät vain ne ihmiset, jotka kuuluvat uskontokuntaan. On paljon ihmisiä, jotka eivät kuulu mihinkään uskontokuntaan virallisesti, mutta voivat olla todella tunnustuksellisia uskonnonharjoittajia. Tietysti – varsinkin ev.lut. piireissä – tilanne on myös aivan päinvastainen.

edit2. Ei ollut tukimuksen valossa ortodoksit onnellisin yhteisö vaan hindut ja protestantit.

Luin Jared Diamondin kirjan Kolmas simpanssi. Teos on jo lähes 30 vuotta vanha, mutta se on edelleen todella ajankohtainen. Kirja kertoo ihmisen historian ja luo myös katsauksen siihen mitä on mahdollisesti tulossa. Luin aiemmin Yuval Noah Hararin teoksen Sapiens: Ihmisen lyhyt historia ja Diamondin kirja on hyvin samanlainen, mutta oli helppo huomata, kuinka Hararin teoksessa tiede on mennyt jo 20 vuotta eteenpäin.

Ihmisen ja simpanssin DNA on 98,4 prosenttisesti samaa ja meidät voisi hyvin lukea yhdeksi simpanssiksi (simpanssin ja kääpiösimpanssin rinnalle). Mutta olemme kuitenkin oma homo-sukumme. Ihminen haluaa nostaa itsensä erilleen muista eläimistä, joten siinä mielessä lienee luontevaa, että olemme saaneet oman haaramme, vaikkei sille välttämättä tarvetta olisikaan. Kannattaa myös huomata, että simpanssin ja gorillan ero DNA:ssa on 2,3 prosenttia, eli simpanssin lähin sukulainen ei ole gorilla vaan ihminen.

Itse koin kirjan mielenkiintoisimpana antina tutkimukset siitä, kuinka paljon ihminen on kymmenien tuhansien vuosien aikana saanut tuhoa aikaan. Sosiaalisessa mediassa näkee usein ihannointia menneitä aikoja ja kulttuureita kohtaan. Tämä on vääristynyttä. Sen lisäksi, ettei ennen ollut paremmin, esimerkiksi intiaanit tappoivat sukupuuttoon lukuisia eläinlajeja. Eivätkä Australian alkuperäisasukkaat olleet sen parempia. Ihminen on tuhonnut eläinlajeja pidempään kuin on osannut viljellä maata tai kesyttää eläimiä. Kirjassa todetaan, että yksi eläinlaji kuolee sukupuuttoon noin joka neljäs minuutti (150 000 vuodessa). Ja tämä on siis ihmisen aiheuttamaa.

Ihminen on kuitenkin ainoa eläinlaji, joka pystyy ymmärtämään tällaiset mittasuhteet ja aiheuttamansa ongelmat. Se on avain muutokseen; siihen, että ilmastonmuutoksen ja luonnon diversiteetin katoamisen vaikutuksia voidaan vähentää ja lopulta – toivottavasti – kumota kokonaan. Työtä tällä saralla riittää pitkään.

Seuraavaksi täytynee varmaankin lukaista Hararin Homo Deus: Huomisen lyhyt historia.

Tieteen Kuvalehti mainosti taannoin Facebookissa suurta uratestia. Ei minua suoranaisesti FB:ssa pyörivät testit juurikaan kiinnosta (nehän lähinnä toimivat tietojenkalastelualustana), mutta ajatus katsoa läpi jokin oikea uratesti kiinnosti jonkin verran. Ajattelin, että Tieteen Kuvalehti voisi olla vieläpä tarpeeksi luotettava taho. Testi ei edes ollut Facebookissa vaan Tiekun omilla sivuilla.

Pieni präntti jäi alussa lukematta, enkä huomannut, että testin loputtua täytyy kirjautua ja/tai antaa omat yhteystiedot, jotta näkee tuloksen. Kun oli ensin vastannut 41 kysymykseen, tuntui jotenkin turhalta jättää testi siinä vaiheessa kesken. Tämä tietysti oli tarkoituskin ja varmisti sen, että ihminen joko antaa yhteystietonsa tai kirjautua Facebook-tunnuksilla.

Kun yhteystiedot oli antanut, pullahtivat tulokset ruudulle. Viimeistään tässä vaiheessa ihminen huomaa tulleensa huijatuksi. Jo kysymykset olivat aivan absurdeja, mutta kun tuloksiksi tarjotaan keinosiementäjää, krematorionhoitajaa tai fuusioreaktorin suunnittelijaa tulee olo, että tulokset ovat täysin satunnaisia (sitä ne eivät kuitenkaan ole, testasin). Miten voidaan perustella,että ihmiselle sopiva ura olisi ulosteenluovuttaja? Saako jossain joku palkkaa pelkästään pöntöllä käymisestä? Ei olisi paskempi duuni. Eikun…

Kuvaavaa on, että Tieku lähettää sähköpostia otsikolla Tässä on persoonallisuutesi. Onko persoonallisuus asia, joka määrää uran? Tieteen Kuvalehti keräsi minusta siis vähintää etu- ja sukunimen, sähköpostiosoitteen ja puhelinnumeron. Näihin kenttiin voi kuitenkin syöttää ihan mitä vain skeidaa, joten välttämättä mitään oleellista tietoa ei päädy epäilyttäviin käsiin. Helpoin vaihtoehto on kuitenkin painaa vain Rekisteröidy Facebookin kautta -näppäintä ja katsoa tulokset. Näin tein itsekin, kun puhelimella testiä aamutuimaan sängyssä täyttelin. Tieku vielä mainostaa, ettei se jaa mitään tietoa Facebookiin. Tämä on hieno kierto. Kerrotaan, mitä ei jaeta, mutta jätetään kertomatta, että samalla käyttäjä pääsee markkinointikampanjan uhriksi.

Ensimmäisenä tippui siis sähköposti, jossa ilmoitettiin uratestin tuloksista. Kohta perään tippui Tiekun uutiskirje, jossa oli kuitenkin optio perua uutiskirjeen tilaus. Käytin tätä, eikä uutiskirjeitä enää tullut. Uutiskirjeen alareunassa luki lähettäjä “Bonnier Publications International”. Tämä on siis taho, joka oikeastaan vastasi tietojeni kalastelusta.

Pari viikkoa uratestin jälkeen sain spämmiä otsikolla “4 numeroa Kotimikro -lehteä + Ergonominen Bionic-hiiri. VAIN 21,90 euroa”. Tällä ei ole enää mitään tekemistä uratestin, eikä edes Tieteen Kuvalehden kanssa, vaan Bonnier käytti saamaansa sähköpostiosoitetta hyväkseen ja spämmäsi minua mainoksilla. Onnekseni FB-tilini on linkattu sähköpostiosoitteeseen, jonka voin poistaa koska vain ja luoda uuden. Osoite on siis muotoa spam@domain, joten ihminen (tai ehkä vähän fiksumpi tekoäly) ymmärtää, ettei tämä ole oikea sähköpostiosoitteeni. Sain myös puhelun, jossa minulle yritettiin myydä Tieteen Kuvalehteä. Kieltäydyin hyvin nopeasti, enkä ollut kohtelias sanavalinnoissani.

Jäin pohtimaan, mistä Bonnier oli saanut puhelinnumeroni. Olin siinä uskossa, ettei FB:llä ole numeroani (juuei...). Olen syöttänyt puhelinnumeroni Facebookille pari vuotta sitten, jotta tilini voisi palauttaa, jos unohdan salasanani. Poistin sen kuitenkin välittömästi, koska en halunnutkaan FB:n olevan tekemisissä puhelinnumeroni kanssa. Bonnier sai siis numeron jotain toista kautta (kyllähän heillä se varmaan oli jo aiemminkin) tai FB:llä oli kuitenkin numeroni jossain. Päätin ladata Facebookin minusta keräämän datan ja tutkia asiaa.

On oikein hyvä, että lainsäädäntö velvoittaa Facebookin kaltaiset tahot tarjoamaan kuluttajille tiedon siitä kaikesta datasta, jota ne ovat keränneet meistä. FB:n tarjoaman zip-paketin koko on 130 megatavua, mikä tuntuu omaan makuun aika vähältä. Olen kuitenkin ladannut Facebookiin lukuisia kuvia ja videoita.

Nopeasti huomasin, että Facebookilla on käytössään puhelimeni koko osoitekirja. Eli vaikka et itse olisi Facebookille antanu puhelinnumeroasi – minä olen. Asentamalla Facebook-sovelluksen puhelimeen antaa myös samalla Facebookille oikeuden kahmia osoitekirja käyttöönsä (tätä voi tietysti rajata ainakin osin, kun asentaa sovellusta – mutta kuka jaksaa tehdä niin?). Pelkkä osoitekirja ei kuitenkaan ole FB:lle riittänyt vaan se on kahminut myös puheluhistoriaa. Tässä ei ole kyseessä Messengerillä soitetut puhelut vaan aivan tavalliset puhelimella soitetut. Jostain syystä Facebook on ottanut tiedot niistä ylös itselleen. Listassa ei ole kuitenkaan kaikkia puheluita, vain osa vuoden 2016 puheloinneista.

Facebookilta saatu paketti ei muutenkaan sisällä kaikkea aktiviteettia, vaan seasta puuttuu osa tapahtumista. Listauksista puuttuu selkeästi osa jutuista, eikä tykkäyksiä tai kaikkia kommentteja ole tarjolla.  FB siis antaa käyttäjälle kasan dataa, mutta jostain syystä välistä puuttuu palikoita.

Onko nyt sitten mikään ihme, että Cambridge Analytica pystyy kertomaan, mistä tykkäämme paremmin kuin me itse? Google tietää raskauden aiemmin, kuin lapsen tuleva äiti, ja Venäjä pystyy vaikuttamaan julkiseen mielipiteeseen sosiaalisen median kautta pelottavan paljon.

Facebook palvelee asiakkaitaan – eli mainostajia ja muita tahoja, jotka maksavat palvelusta. Me käyttäjät olemme lähinnä dataa, jota voi myydä. Olemme siis kauppatavaraa. Oma kokemukseni Facebookista tuntuu päivä päivältä huonommalta ja on vaikea nähdä, että palvelu voisi olla nykyisen kaltaisena hengissä enää 10 vuoden kuluttua. FB oli ihan mukava palvelu, kun sinne liityin 2008, mutta nykyisellään se yrittää työntää minut luotaan pois, ja jos Facebookissa ei olisi käytännössä koko tuttavapiiri, en näkisi tarvetta olla itsekään siellä. Tällä erää ei ole somepalvelua, jossa olisivat “kaikki”, jonka käyttö olisi helppo ja mukavaa ja joka ei kauppaisi tietojamme ympäriinsä. IRC, Slack, Facebook ja monet muut tarjoavat jotain, mutta kaikissa näissä on puutteensa. Ehkä joskus tulevaisuudessa tulee jokin eettisesti hyvä Facebook?

Nyt on vierähtänyt yli 24 tuntia avioliiton ihmeellisessä maailmassa. En tässä postauksessa paneudu juurikaan avioliiton rakkaudellisiin asioihin, vaan lähinnä eiliseen päivään. Avioliitto tarjoaa juridista suojaa ihmisille ja mitä tulee rakkauspuoleen, lainaan tähän vähän Gesslen kynää: Sometimes I feel, strange as it seems, you've been in my dreams all my life.

Ja sitten siihen eiliseen päivään. Projekti alkoi jo kauan sitten ja aikataulua lyötiin lukkoon joskus viime vuonna alkusyksystä. Käytiin katsastamassa muutama mahdollinen hääpaikka. Osa oli parempia, osa vähän huonompia. Osa tarjosi teetä, osa ei edes vastannut sähköposteihin. Lopulta kaksi kärkipaikkaa menivät Villa Sofialle ja Pikkupalatsille. Villa Sofia on paikkana todella kaunis, mutta ongelma oli, ettei siellä ollut saunaa. Tosin, kun menimme paikalle käymään, niin yllätykseksemme löysimme saunan! Valitettavasti hikimajaa pidettiin vain varastona, eikä se ollut käytetävissä. Pikkupalatsilla sitä vastoin oli käytettävissä kokonainen allasosasto ja kaikkea muuta kivaa. Rehellisesti sanottuna olimme hädin tuskin astuneet paikkaan sisälle, kun tiesimme jo, että olimme löytäneet unelmiemme hääpaikan. Olimme varanneet tutustumiskäynnin Pikkupalatsilta ja meitä oli vastaanottamassa kaksi smokkeihin pukeutunutta herrasmiestä. Tulimme fillareilla sateessa, joten tuli olo, että olimme ehkä vähän alipukeutuneita… Mutta sisällä meille tarjottiin mitä kattavin esittely tiloista, niiden historiasta, käytöstä, hinnoista ynnä muusta. Tämän lisäksi palatsi oli ainut, jossa tarjottiin kahvit/teet.

Eli mesta löytyi ensimmäisenä. Sitten piti alkaa rakentamaan ohjelmaa, lähettää kutsuja ja löytää catering hoitamaan sapuskat. Tämän lisäksi Aino kaipasi tietysti hienon morsiuspuvun ja sormuksetkin ajateltiin löytää sormiin.

Hääpuku oli näistä helpoin, koska siihen Aino sai ompelupalvelut suoraan kotoa Nuttu-Liinan erinomaisesta kavalkaadista. Projektia hieman hidasti ompelijatar Aulin käden murtuma, mutta puku saatiin kuitenkin hyvin valmiiksi.

Oma laiskuuteni ehkä oli suurin stressin aihe ruokapuolta mietittäessä, mutta saimme kuitenkin pari cateringia vertailtua ja päädyimme Arto Rastas cateringiin Lempäälästä. Pidimme heidän kanssaan pari suunnittelupalaveria ja homma luisti kuin rasvattu silakka kuutin suussa. Esimerkiksi tapahtumassa tarjotut perunat olivat erinomaisia! Ehkä parhaita koskaan syömiäni. Tätä vielä alleviivaa se, että iskä – parinkymmenen vuoden perunanviljelykokemuksella – oli samaa mieltä ja säästi perunat lautasella viimeiseksi, koska ne olivat niin hyviä. Missään muussakaan ruuassa ei ollut valitettavaa ja kakku – kuten kuvista näkyy oli vakuuttava esitys. Huomattavaa oli myös, että lähetin cateringille sähköpostia häiden aaton aattona 22.45 ja vastaus tuli muutaman sekunnin kuluttua. Tätä jos mitä voi kutsua hyväksi asiakaspalveluksi!

Vaikkei Pikkupalatsi ole aivan nimensä veroinen, eli mini, ei sinne kuitenkaan pysty kutsumaan kuin sata ihmistä, joten übersuuret häät jäivät väliin. Teimme syksyllä ensimmäisen listan kutsuttavista ihmisistä ja sen pituus oli noin 150 ihmistä. Ja se oli vasta nopea raapaisu. Helposti olisi saanut kaksikin sataa ihmistä listattua. Hiljalleen tiputimme listalta nimiä pois ja lopulta lähetimme vuoden alussa kutsun 99 ihmiselle.

Halusimme tehdä kutsunkin oman tyylimme mukaan, joten teimme siitä tieteellisen artikkelin näköisen. Olen edelleen siihen suht tyytyväinen. Saimme kutsusta nyt sitten häissä myös reviewer-arviot, joiden lopputulemana oli, että minor revision ja printtiin. Tämä oli erittäin hauska idea ja arvostamme palauteen korkealle (joskin reviewer #2 kirjotusvirheistä sakotamme).

Kutsujen lähettämisen jälkeen jäätiin sitten odottelemaan, ketkä ilmoittautuisivat mukaan. Koska RSVP jäi puuttumaan, niin ei ollut tarkkaa tietoa, ilmoittavatko ihmiset tulemattajättämisistään. Kaksi päivää ennen deadlinea oli noin 30 ihmistä ilmoittautunut mukaan. Ja päivä deadlinen jälkeen mukana olikin sitten noin 80 ihmistä, joten tilanne näytti hyvältä. Pari viime hetken sairastumista tuli, mutta tämä ei tunnelmaa pilannut. Tilat olisivat olleet sadalla ihmisellä todella täynnä, joten laskimmekin osin sen varaan, etteivät kaikki kuitenkaan ilmottaudu, joten mahdumme hyvin istumaan jokainen omalla jakkarallaan.

Emme itse luoneet juhliin juurikaan ohjelmaa, mutta pari omaa twistiä halusimme mukaan. Tein intro-videon, jonka aikana ilmestyimme estradille. Video kuvasti niitä asioita, joita elämässämme on. Bändejä, joista tykkämme ja scifiä, jota katsomme. Tämä lisäksi teekkarikulttuuria haluttiin pitää esillä, joten ennen ruokailua laulettiin Krokotiili Genan syntymäpäivälaulu (Minä soitan harmonikkaa), joka on lappeenrantalaisten teekkareiden tunnusbiisi. Tapahtuma alkoi kahdelta ja naimisiin päästiin noin puoli kolme ja syömään vähän kolmen jälkeen. Seitsemään mennessä oli sitten ollut kaikenlaista kisailua, visailua ja tanssia. Sen jälkeen sauna oli lämmin, allas märkä ja biljardipöydällä pallot pyörivät mukavasti.

Sormuksista mainittakoon sen verran, että vaikken itse niistä niin välitäkään, päädyimme Tähtiportin näköisiin rinkuloihin. Kieltämättä, ei hullumman näköiset.

Tanssiminenhan ei ole suoranaisesti koskaan ollut mun juttu. Oli koko alkuvuoden ajatus treenata vähän valssia, mutta lopulta tilanne meni siihen, että edellisenä iltana Citymarketin käytävillä tuli valssattua parit askeleet ja niillä mentiin sitten tuotantoon. Valssi onnistui, eikä kukaan kaatunut, joten asia ok. Livemusiikkia pyysimme soittamaan tuttavan tyttären, joka saattaa tavoitella muusikon uraa. Tyttö hoiti hommansa paremmin kuin hyvin, sai esiintymiskokemusta ja me pääsimme tanssimaan livemusiikin tahdissa.

Tänään avattiin häälahjoja, jotka olivat kulkeutuneet yön aikana meille (olimme itse hotellissa hääyötä). Täytyy myöntää, että häälahjojen kirjo pääsi kyllä yllättämään. Saimme muun muassa 5 pakettia Legoja, hyppykepin, bitcoineja, yli 50 lautasta, Star Trek -pizzaleikkurin, valokuvakirjan elämästämme, jäätelökoneen ja Star Trek -kuvioidut kaulimet.

Olemme erittäin kiitollisia kaikista lahjuksista, mutta erityisesti siitä, että elämässämme on ihmisiä, joiden kanssa saa viettää aikaa ja juhlia tällaista varsin ainutkertaista tapahtumaa elämässä! Nyt voikin sitten alkaa suunnittelemaan seuraavia pippaloita… Joskin tässä välissä tulee varmaan pyörähdettyä muiden häissä ja karonkoissa.

Kiitokset kaikille, jotka olivat mukana järjestämässä juhlia ja mukana juhlimassa!

Aiemmassa kertomuksessa perehdyimme Roin akateemiseen uraan. Tuolloin jäi kuitenkin kertomatta kuinka susikoiramme oli ennen tutkijan uraansa tutustunut internetin ihmeelliseen maailmaan. Jo 90-luvun alkuvuosina Roi oli ollut mukana perustamassa yritystä, jonka tarkoitus oli luoda uusi digitaalinen valuutta. Roi oli ehdottanut tuolloin valuutan nimeksi KoireCoinia, mutta yhtiökumppanit eivät olleet lämmenneet ajatukselle. Kuka muka haluaisi käyttää koiran näköisiä kolikoita?

Yritys ei löytänyt oikean kunnollista saumaa rakentaa bisnestä, ja kun Tekesin ja enkelisijoittajien rahat oli pumpattu loppuun, oli aika perustaa uusi firma. Ensimmäisen firman pyörityksessä Roi oli kuitenkin tutustunut uuten kommunikaatioväylään: sähköpostiin. Roi käytti alusta lähtien tekstipohjaista Pineä, vaikka hiljalleen graafiset asiakasohjelmistot valtasivat markkinoita.

90-luvun lopussa Roi pisti kavereineen pystyyn kännykkäpelejä tekevän yrityksen. Tavoite oli luoda tekstiviesteihin ja wappiin perustuvaa liiketoimintaa. Roista tuntui, että markkinat olivat idealle kypsiä, kun sijoittajat tuntuivat mättävän rahaa sisään niin paljon kuin vain kehtasi pyytää. Ja kaveruksethan kehtasivat. Muutaman miljoonan jälkeen yritys oli valmis palkkaamaan ensimmäiset Java-koodarinsa, joiden kanssa  he alkoivat hiljalleen konkretisoimaan visioitaan. Nopeasti paljastui kuitenkin, etteivät kuluttajat olleetkaan kiinnostuneet tekstiviesteillä pelattavista pilkkimispeleistä. Näytti myös vahvasti siltä, ettei wapistakaan tulisi mitään. Roi yritti vielä kotiuttaa firman rahoja Cayman-saarille, mutta valitettavasti hän myöhästyi joitakin päiviä ja verottaja pääsi väliin. Nopeasti firma oli ajettu konkurssiin ja Roi joutui aivan puille paljaille. Häneltä lähti alta niin Lamborghini, huvila Sipoossa kuin Nykäsen Matilta aikoinaan ostamansa olympiakullat.

Roi ei kuitenkaan masentunut vaan totesi, että kullat meni, so what ja lähti etsimään uusia töitä. Vahingosta viisastuneena hän ei kuitenkaan enää halunnut perustaa uutta yritystä vaan ajatteli kokeilla kokin uraa. Olihan hän väkertänyt internet-huumassa monet bisnesillalliset huvilallaan. Nyt olisi aika kokeilla kantaisiko hänen kehuttu kokkailunsa myös ravintola-alalla. Oli hänellä myös hieman akuutimpaakin motivaattoria. Koska kaikki omaisuus oli mennyt, Roi asusteli pahvilaatikossa Hakaniemen sillan kupeessa.

Roi marssi ensimmäiseen vastaan tulevaan ravintolaan ja ilmoitti halunsa päästä heille kokiksi. Ja kuinkas sattuikaan. Edellinen kokki oli juuri edellisenä päivänä lähtenyt lätkimään myytyään epämääräisen sosiaalisen median instanssin AOL:lle miljardilla. Ravintolalla oli sen verran kusi sukassa, ettei Roilta kysytty mitään todistuksia tai hygieniapasseja vaan omistaja heitti kokin hatun Roin päähän ja komensi susikoiran keittiöön.

Sinä iltana Hakaniemessä maisteltiin ensimmäistä kertaa Roin tekemiä maan mainioita pihvejä. Jo viikon kuluttua ravintolaan jonotettiin sisään sanan kiirittyä uudesta herkkupaikasta. Ravintolan omistaja myhäili tehneensä elämänsä diilin palkattuaan susikoiran kokiksi: – Kukapa paremmin pihvilaatikon paneroi, jos ei pahvilaatikon Pine-Roi.