Rosa Liksom

29. tammikuuta 2013 - 18.50

Lueskelin joskus viime vuoden puolella Rosa Liksomin kaksi ensimmäistä teosta Yhden yön pysäkki sekä Unohdettu vartti ja nyt tuli alkuvuodesta (ja nyt sairaana ollessa) tavattua lävitse tällä hetkellä uusin teos, eli Hytti nro 6. Viimoisin voitti Finlandia-palkinnon 2011. Liksomin tyyli on kyllä varsin omaperäinen. Omalla tavallaan pidän siitä. Se on sopivan raaka, jotta lukeminen on mielekästä, juonenkäänteitä on paljon, mutta hiljalleen vellovaa kerrontaakaan ei ole todellakaan unohdettu. Hytti nro 6:ssa kulkee pari-kolmekin tarinaa läpi kirjan ja niiden kiemuroita on mukava seurata.

En kuitenkaan tiedä oliko kirja Finlandian arvoinen. Olen lukenut monia paljon parempiakin tarinoita. Toisaalta Liksom on ollut suht tuottelias uransa aikana ja julkaissut pitkälti toista tusinaa teosta. Kyllä tästä elämäntyöstä pitää palkita. Mielelläni luen muitakin hänen teoksiaan ja apinoin hänen tyyliään, mutta itse pitäisin tempoa pykälän korkeammalla.

Liksomin ensimmäiset teokset olivat kasoja erilaisia novelleja ja niihin kerronta sopii mielestäni paremmin kuin kokopitkään romaaniin. Novellit ovat niin paljon enemän yksinkertaisen tunteen mukana lentämistä. Romaaneissa vaaditaan paljon enemmän taustalta. Hytti nro 6 on kyllä taustoitettu todella hyvin ja voisi melkein kuvitella, että Liksom on itse reissannut junalla Mongoliaan monen monituista kertaa. Eli hyvää työtä, mutta lukisin ehkä kuitenkin mieluummin novelleja. Tai sitten en. 

Annan kirjalle arvosanan 7½.

Lähettänyt Jkl kuittaa (ei varmistettu) 30. tammikuuta 2013 - 15.22 Ikilinkki

Liksomin novellit ovat hyviä. Luin nuo ensimmäiset teokset muistaakseni jo 9. luokalla, uudelleen muutaman vuoden kuluttua. Teksti avautui paljon paremmin toisella lukukerralla. Ehkä pitäisi lukea taas uudelleen, ja lukea myös tuo uusin teos. Novellit eivät ainakaan ole varsinaisesti mitään lasten lukemistoa, joten aikuisiällä lukeminen voisi avata uusia tulkintoja. Olis vaan aikaa...

Lähettänyt admin 2. helmikuuta 2013 - 15.54 Ikilinkki

Allekirjoitan täysin, etteivät tarinat ole lasten lukemista - eikä ole kyllä Hytti nro 6:kaan. Kohtuu rajua kuvausta välillä. Mutta se on Liksomin tyyli ja itse siitä kyllä pidän.

Toimiikos täällä rivinvaihdot?

Lisää uusi kommentti