Uutta konetta

Uus masiinaNo niin, nyt on aikaa höpistä näistä uusista leluista, kun jo mainostin aikoja sitten. Eli elokuussa löysin vihdoinkin aikaa tilata uuden koneen sisuskalut - ja tällä kertaa kotelonkin. Emoa ei vaan Verkkokauppa.com tahtonut mistään löytää, joten jouduin sen vaihtamaan vähän tyyriimpään - joskin kauniimpaankin Wink Tämän vaihdoksen jälkeen palikat sitten saapuivatkin suht sutjakasti ja pääsin kasailupuuhiin.

Palikat läjään ja kone tulille. Saldona BIOS huuti epämääräistä USB-erroria. Ei luvannut hyvää. Revin koneesta kaikki USB-vermeet irti. Ongelma pysyi. Google suositteli päivittämään biosia ja tarkistamaan, ettei emo ollut oikosulussa mistään. Huokaisin ja revin sisuskalut ulos kotelosta ja kasasin vempaimet ilmavasti lattialle. Kone tulille ja kaikki pelasi kuin Lada pakkasella.

Ongelman syyksi paljastui kotelon takapaneeliin asennettava liitinpaneelin pelti, joka tunki yhden sarakkeensa USB-liittimen sisään ja aiheutti oikosulun. Kerran sitä tällaiseenkin törmäsi...

No, rauta oli kasassa ja siten oli siirryttävä softan puolelle. Asensin koneeseen Kubuntu 10.04:n ja hyvinhän se pelasi, mitä nyt ääntä ei tuntunut tulevan mistään reiästä ulos. Google taas kertoi, että näinhän se tosiaan oli, että pätsiä kaivattiin, mutta kotelon etureunan audioliittimistä ääntä pitäisi tulla - ja tulihan sieltä, kun tarkemmin tutkaili. Tämä ei kuitenkaan tyydyttänyt minua ja päivitin Kubuntuni 10.10 betaan. Siinä pelasi emon takaliittimetkin - optista ulostuloa lukuunottamatta. No, piuhaa piti joka tapauksessa vaihtaa, joten tämä ei nyt haittane.

Nyt lauantaina otin sitten tämän koneen ihan virallisesti käyttöön ja asentelin kaikki tarvittavat palikat. Muistankin, että toinen kovalevy on vielä asentamatta... Ja täähän pelaa ku unelma! Rauta on nopeeta ja KDE 4.5 on täyttä ultimaattista mahtavuuden parhautta!

Kyllä nyt kehtaa taas koodata! Cool Neljä ydintä ja neljä gigaa muistia, kaikki tuntuu pelaavan paremmin, nopeammin - jännä juttu...

Aiheet: 

Lisää uusi kommentti