Tesla

Pääsin Teslan puikkoihin tuossa ennen pääsiäistä, kun Aino oli sellaisen Vincitiltä aiemmin voittanut viikonlopuksi käyttöön. Ja kyllähän biili maistui! Model S oli selkeästi paras – ja myös tehokkain – auto, jota olen koskaan ruorannut.

Jo ensimmäisestä kiihdytyksestä tuli sellainen olo, ettei polttomoottoria kaipaa alle enää ollenkaan. Pyörille valui sen verran paljon tehoa välittömästi, että tuli kerrankin liimauduttua penkkiin kiinni. Sähkömoottori vääntää, oli kierrokset mitä tahansa, ja sen kyllä huomasi. Ajettavuudessa polttomoottori ei pärjää missään muodossa.

Autona alla oli vanhempi Tesla, joten se ei osannut itse ajaa, vaan täytyi ihan itse kääntää rattia. Olisi ollut mukava päästä koittamaan autopilottia, mutta tällä erää se jäi kokematta. Autolla oli jo työnnetty toistasataatuhatta kilometriä, joten mikään pinta ei suoranaisesti kiiltänyt uutuuttaan, mutta toisaalta mikään ei myöskään ollut rikki, vaan kaikki laitteet toimivat kuten pitikin.

Navigaattori pelasi kuten pitikin ja autossa pystyi soittamaan Spotifyta joko natiivisti tai sitten puhelimesta bluetoothin kautta. Molemmat toimivat ok. Auton viihdejärjestelmän käyttöliittymä olisi kyllä kaivannut vielä säätöä. Nyt hyppäsimme auton puikkoihin lukematta mitään manuaalia ja joku tovi piti kiertää katuja ennen kuin musiikintoiston ja muiden featurejen logiikan hahmotti. Eikä nykypäivän käyttöliittymältä pitäisikään vaatia mitään manuaalin lukemista; sen tulisi vain toimia. Käyttökokemus kosketusnäytöstä ei siis saa täysiä pisteitä.

Tietysti, kun höpistään sähköautoista, tulee puheeksi lataaminen. Alla oli 60kWh:n Model S, eli siis pienimmällä akustolla varustettu malli. Toimintasäde oli sitä kautta myös lyhin, n. 220 km sekavaa ajelua. Kaupungissa pystyy ajelemaan enemmän, motarilla vähemmän. Toijalan absilla on lähin Teslan oma latauspaikka, jossa auton voi ladata ilmaiseksi ja sitä optiota tulikin sitten käytettyä, kun Turussa pyörähdimme. Auto lataantui kivasti sillä aikaa, kun itse kävin vessassa ja söin sämpylän. Turun lähellä Paimion supercharger tuli myös testattua ja tämän lisäksi Turussa Citymarketin ja Ikean latauspisteet (nämäkin ilmaisia). Kaikki toimivat kuten pitikin. Jos oman Teslan hommaisin, niin haluaisin käyttööni suurimman (100kWh:n) akun, jotta matkaa voisi taittaa 400 kilometriä lataamatta.

Summa summarum, jos ostaisin auton, ostaisin sähköauton. Jos haluaisin parhaan mahdollisen saatavilla olevan auton, ostaisin Teslan Model S:n.

Auto autona: 5/5

Auto sähköautona 6/5

Auton viihdepuoli 4/5

Kuvan auto ei ollut ajossa, vaikka valkoinen olikin :)

Lisää uusi kommentti