Nonnis, Kelan uusin on ulkona. Ajattelin torstai-iltana makoillessani hotellin sängyllä, että kuuntelenpa setin läpi. Ihan vain kokeilumielessä.
Anssi oli myös Ilta-Sanomissa livekeikalla ja vastaili katselijoiden kysymyksiin. Heitin itsekin kysymyksen: miten ruotsalaiset ja suomalaiset pop/rock meiningit eroavat? Anssi totesi (poliittisen korrektisti), ettei kovin paljoa seuraa länsinaapurin menoa, mutta koki, että he olivat ABBAn ansiosta meitä edellä, mutta takaa on tultu aika kovaa rinnalle. Gyllene Tider julkaisi myös uuden sinkun tuossa viikko sitten, mutta tuntui, että Kelan kuuntelu voisi olla parempi veto. -Kadutaan sitten jälkikäteen, jos tarveta ilmenee, ajattelin.
Heitin napit korville, Spotifyn tulille ja pään tyynylle. Levoton tyttö oli saanut omassakin päässä suupielet kääntymään ylöspäin ja netissä arvostelut levystä olivat lähinnä pohdintaa, että kuka uskaltaa ensin antaa viiden tähden sijaan kuusi. Lähdin siis kuunteluun tilanteesta, jossa odotukseni olivat jo vähän turhankin korkealla.
Levy (voiko digitaalisesta äänitteestä puhua levynä?) alkaa Maitohapoilla-biisillä. Kertsin pyörähtäessä tulille alkoi minusta tuntua, että tämä levy saattaa oikeasti olla Kelan paras.
Kiekon kolmantena biisinä korviin hyppää Kaatua kuin puu. Biisi toimii. Taustalla on jonkin verran kasarisyntikkaa, josta tulee fiilis, että tätä voisi olla vielä vaikka vähän enemmänkin. Vaikka sävellykset ovat aika vahvasti erilaisia kuin Kelan aiemmilla levyillä, ovat sanoitukset edelleen taattua Anssia. Ehdottomasti näitä fanitan ja yritän matkia parhaani mukaan myös omassa tuotannossani.
Miten sydämet toimii? pärähtää radioihin toisena sinkkuna, enkä yhtään ihmettele syytä. Jos äsken kaipasin hieman lisää kasarimenoa, niin tämä biisi tuo sitä. Käsittämättömän hyvää riimiä kyllästettynä vahvalla kasaribiitillä. Voiko biisiä enää laittaa paremmaksi?
Kyllä voi. Levyn keskeltä pärähtää Levyhylly pelastaa. Jo alusta mukana on niin vahva tunnelma, että jos kirjoittamisen sijasta puhuisin tätä juttua, ääneni murtuisi tässä välissä. Iho on kananlihalla, jalka polkee peittoa ja käsi takoo sängyn reunaa. Kun saksofoni (onhan se? En mää näistä soittimista mitään tiedä) pärähtää tulille, on korvaorkku taattu. Tämä biisi todellakin räjäyttää pankin! Anssi Kela on albumi, joka on enemmän kasaria kuin kasari itse - ja sanon tämän pelkästään hyvällä. Kaverilla on oikeasti intohimo tätä hommaa kohtaan.
Ei levystä nyt enää mitään muuta pysty kirjoittamaan, eikä tarvitsekaan. Tässä mutkassa on kuusi luotia. Piste.