Pop-Up Dynamo!

5. marraskuuta 2022 - 13.21

Gessle julkaisi viikko sitten PG Roxette nimen alla uuden albumin Pop-Up Dynamo! Levyltä tippui kesän aikana kaksi sinkkulohkaisua: The Loneliest Girl In The World ja Walking On Air. Vaikka molemmat kappaleet ovat ihan ok, niin varsinkin ensimmäinen kuulosti omaan korvaan aaaivan liian purkkapopilta. Gesslen kynästä ei montaa kertakäyttöistä biisiä ole tullut, mutta The Loneliest Girl tuntui sellaista. Ei se siis huono ole, mutta ei minun juttuni. En siis hirveästi odottanut tältä albumilta. En muutenkaan oikein innostu Roxette-nimen käytöstä ilman Marien ääntä.

Marie

22. joulukuuta 2019 - 19.07

Marie Fredriksson nukkui pois 61 vuoden iässä. Ei nyt suoranaisesti nuorena, mutta liian varhain joka tapauksessa. Keväällä 2016 Roxette ilmoitti lopettavansa kiertuoinnin välittömästi ja sen jälkeen Mariesta ei kuulunut juuri mitään. Kuolema ei tullut täysin puskista; jo kerran voitettu syöpä ilmeisesti uusi jossain muodossa. Lääkärit antoivat Marielle syksyllä 2002 vuoden elinaikaa, joten siihen nähden hän sai elää vielä pitkään ja nähdä lastensa varttuvan täysi-ikäisiksi. Samalla tuli myös uutta musiikkia ja satoja Roxette-keikkoja sekä oma soolokiertue.

Roxetten parhaat biisit

27. lokakuuta 2018 - 15.34
Aiheet

Olen pitkään (vuosia) halunnut pohtia, mitkä ovat suosikkibiisejäni Roxettelta. Itse asiassa vuosituhannen alussa koodasin ohjelman, joka arpoi satunnaisen biisin nimen tietokoneen käynnistyksessä ja annoin sille sitten arvosanan yhdestä kymppiin ja pidemmällä aikavälillä minulle olisi sitten muodostunut tarkempi kuva, mistä biiseistä pidän ja mistä en. No, ei se nyt aivan onnistunut kokeilu ollut.

Good Karma Gessle 11. kesäkuuta 2016 - 12.09

Briefly in English: although Good Karma is not a perfect album it is definitely the best one since Crash!Boom!Bang! :)

Roxette julkaisi kymmenennen studioalbuminsa Good Karman kolmas kesäkuuta. Kerkesin tässä viikon aikana soitella levyn läpi kuutisenkymmentä kertaa, joten ehkä nyt pystyy jonkinlaista analyysiä kirjoittelemaan.

It must have been love... but it's over now Gessle 19. huhtikuuta 2016 - 21.39

Roxette ilmoitti eilen, että livenkonsertointi loppuu välittömästi ja kesän kiertue on peruttu. Marien lääkäri on kehottanut lopettamaan kiertämisen, joten se oli nyt sitten tässä. En itse kerennyt vielä ostaa lippua kesän Suomen keikalle Jyväskylään.

Roxettea Vaasassa Gessle 22. elokuuta 2015 - 21.59

No niin, taas on keikkamatka takana ja alla videoreportaasi reissusta. Keikka meni heittämällä top3:een! Oli tunnelma kohillaan kun sai hoilata 10 000 päisen yleisön mukana. Vaasa vaikutti kaupunkina myös oikein mukavalta. Ensi vuonna sitten toivottavasti taas keikkaa jossain tarjolla meikäläiselle.

Sukupuolineutraalia Roxettea Gessle 19. joulukuuta 2014 - 21.05

Keikat takana ja kivaa oli :) Satuin Stadissa olemaan samaan aikaan, kun eduskunta äänesti tasa-arvoisesta (tai sukupuolineutraalista) avioliittolaista, joten videolle tuli siitäkin taltioitua tunnelmia.

Keikkaa pukkaa Gessle 6. toukokuuta 2014 - 21.06

Tässä jo jonkin aikaa huhuiltiin Roxetten tulevan albumin ja kiertueen perään ja nyt spekulaatiot ovat sitten varmistuneet kiertueen myötä. Uutta albumia ei vielä ole julkaistu, mutta eiköhän sekin sieltä ulos pullahda.

Kiertue alkanee taas Venäjältä syksyllä ja itse suuntaan 28. päivä marraskuuta Jaffa Arenalle ja seuraavana päivänä Turkuun HK Areenalle. Eli tässä areenat ja arenat tule tutuksi ja loistavaa poppia tietysti myös luvassa. Liput tulevat myyntiin maanantaina.