Kuinka minusta tuli skeptikko

26. tammikuuta 2015 - 21.28

"Skeptismi on oppi jonka mukaan ihminen ei voi saavuttaa varmaa tietoa. Skeptismiin kuuluu selitettyjen ilmiöiden teorioiden paikkansapitävyyden kyseenalaistaminen ja epäily jotakin asiaa kohtaan." – Wikipedia

Liityin Skepsiksen jäseneksi vuonna 2009. En muista enää tarkalleen miksi näin päätin tehdä, mutta taustalla taisi olla halu tukea tieteen edistämistä. Olin lukenut paljon Skepsiksen artikkeleita verkosta ja ne tuntuivat hyviltä – kansantajuisilta. Ymmärsin myös ensimmäistä kertaa kunnolla huuhaan ja tieteellisen tutkimuksen eron homeopatia-artikkelien myötä. Vasta jatko-opiskelujen myötä ymmärsin kuitenkin todella, miten tieteellinen tutkimustyö etenee ja mikä merkitys tieteellisen metodin keksimisellä on ollut ihmiskunnalle.

Näin ei kuitenkaan aina ole elämässäni ollut. Aloitin yliopistossa 2004. Olen koko ajan ollut kiinnostunut lähes kaikesta, joten DI-opinnot olivat kuin tehty minua varten. Opintojen aikana piti suorittaa puheviestinnän opintojakso, jossa luonnollisesti piti sitten pitää puhe. Kaverin kanssa pyöriteltiin aiheita ilmassa ja surffailtiin samalla. Ohjelmoinnin opetus? Kuuhun laskeutumiset? Siinä kuumatkailua selatessa vastaan käveli myös Google Videossa ollut dokkari Moon landing hoax, eli kuulaskeutumishuijaus. Se vaikutti mielenkiintoiselta. Vakuuttava esitys siitä, miten kuussa käynti oli mahdotonta. Asiaa tarkemmin googlaillessa kaverin kanssa törmäsimme WTC-iskujen salaliittoteorioihin. Ne imaisivat minut täysin mukaansa ja myöhemmin pidimme esityksemme “kontrolloiduista rakennusten räjäyttämisestä” ja muusta WTC-”iskuihin” liittyvästä asiasta.

Tämän jälkeen tuli luettua asioista enemmänkin ja sopivalla ohjauksella tutustuin niin B17-vitamiinin syöpäsoluja tuhoaviin vaikutuksiin, Kennedyn lavastettuun murhaan kuin ilmastonmuutoshuijaukseen. Luonnollisesti vapaamuurarit ja bilderbergit tulivat tutuiksi. New World Orderistakin (NWO) minulle tarinoitiin, mutta sitä en koskaan sulattanut. Kabineteissa oli kuulemma myös päätetty, että Hillary Clintonista tulee seuraava Yhdysvaltojen presidentti ja kun näin ei käynytkään, niin taisihan siinä olla salaliittoa salaliiton päälle. Rokotteilla haluttiin kuulemma vähentää ihmisiä maapallon päältä ja Yhdysvaltojen armeijalla oli jo olemassa ties mitä laitteita ja vekottimia, joita vasta muualla teollisuudessa kehiteltiin. Loose Change ja The Great Global Warming Swindle tuli katsottua. Kyllä maailmaan mahtuikin “salaista ‘tietoa’”, johon olin päässyt käsiksi! Halusin tietysti jakaa myös tätä “tietoa” eteenpäin!

Jossain vaiheessa tilanne alkoi tuntua siltä, että mikään mitä luemme ei ole totta. Valtamedia kusettaa ihan kaikessa ja tiedemiehet ovat mukana kaikenlaisissa salaliitoissa. Mitä sitten tein tässä vaiheessa elämääni? Tein juuri sen mitä vaikkapa Alex Jones kehottaa kansalaisia tekemään: heräämään ja tutkimaan asioita.

Koska aloin samoihin aikoihin painimaan väitöskirjan kanssa, tuli tieteellisen tutkimuksen lukeminen ja tekeminen osaksi elämänrytmiäni. Rupesin väkisinkin pohtimaan voivatko kaikki tiedemiehet olla mukana salaliitoissa, kun en kerran itsekään ole. Eikä ollut kukaan muukaan ketä tapasin. Eikä edes tuttavan tuttava tai kummin kaiman kissa. Ymmärsin miten tiede toimii ja pystyin tutkimaan asioita kriittisemmin kuin aiemmin.

Nopeasti huomasin, etteivät WTC-iskut olleet lavastettuja, ilmastonmuutos oli kiistaton tosiasia, NWO oli huuhaata, eikä syöpään ollut olemassa mitään ihmelääkkeitä. Tässä vielä aiemmin olin pohtinut, olisiko minun pitänyt jo edesmenneelle äidilleni viedä B17-”vitamiinia”, jotta syöpä olisi voitettu (kyseessä ei oikeasti ole vitamiini vaan pikemminkin myrkky). Tunsin hieman huonoa omaatuntoa siitä, etten ollut jakanut “tietoani”. Onneksi sitten tutustuin lääketieteenkin toimintaan paremmin ja ymmärsin, etten olisi voinut tehdä mitään lääketieteellistä auttaakseni äitiä.

Vaikka tiedemaailmassakin on ongelmansa, sinne eivät kuitenkaan kuulu salaliittoteorioiden maalailemat rahanahneet tutkijat, jotka vääristävät tiedettä saadakseen itselleen omaisuuksia. Ja vaikka näitä välillä ilmeneekin, jäävät he kiinni, sillä tieteen periaatteisiin kuuluu vertaisarviointi ja kokeiden toistaminen. Mikäli mullistavaa tutkimusta ei voida toistaa, on sen paikkansapitävyys vähintäänkin kyseenalaista. Tästä syystä nopeasti opin myös sen, etteivät rokotteet ole vaarallisia, eivätkä ne aiheuta esimerkiksi autismia. Samasta syystä ajatus, että kymmenet tuhannet tutkijat onnistuisivat väärentämään ilmastotutkimuksia, on täysin absurdi. Eikä homeopatian toimivuudestakaan ole sadoista tutkimuksista huolimatta löytynyt näyttöä. Tiede etenee välillä hitaasti, mutta ennen kaikkea johdonmukaisesti. Se ei poukkoile, eikä lupaa ihmeitä.

Tutkimuksessa on tärkeää heittää omat näkemykset sivuun ja tehdä mahdollisimman objektiivista työtä. Tätä pyrin myös arvostamaan ihan tavallisessa elämässä. En halua ryntäillä mitä ihmeellisimpien ruokavalioiden perässä, koska joku niitä kehuu blogissaan. Yksittäinen kertomus ei paljasta asiasta käytännössä yhtään mitään. Vasta kun tilastollinen merkitsevyys on saavutettu, saatan kiinnostua asiasta. Maailmaa pitää usein yrittää katsoa oman pään ulkopuolelta ja vähintäänkin haastaa ja kyseenalaistaa omat ajatukset ja mielipiteet. Se on välillä aivan törkeän vaikeata, mutta siihen pyrin parhaani mukaan.

Aiheet

Lisää uusi kommentti