Eilinen keikka nosti esiin kolme asiaa. Ensinnäkin tajusin vasta nyt kuinka paljon lavalta puuttuu Marien nukuttua pois. Olen nyt nähnyt Roxettea terveellä Mariella, huonokuntoisella Mariella, Helena Josefssonilla ja nyt Lena Philipssonilla. Vaikka Marie 10 vuotta sitten talutettiin lavalle ja hän lauloi kaiken istuen, oli esiintyminen – ennen kaikkea tietysti ääni – voimakkaampaa kuin Helenalla ja Lenalla yhteensä. Eikä nyt siis pidä ajatella, että kumpikaan näistä leideistä olisi huono, päinvastoin. Molemmilla on hyvä ääni ja osaavat esiintyä, mutta eivät pärjää Marielle.
Enkä oikein ymmärrä näitä tämän kiertueen sovituksia ja miksauksia. Stars ja Listen To Your Heart olivat todella hyviä. Vulnerable ja Almost Unreal toimivat vallan mainiosti, mutta She’s Got Nothing on ja Milk And Toast And Honey taas eivät todellakaan. Ja keikka aloitetaan The Big L.:llä. How about no?
Toinen huomio. Olipas jännittävää käydä oman jälkikasvun kanssa katsomassa Roxettea. Felix sanoi tykänneensä kyllä (, mutta oli niin pimeää, että alkoi väsyttää). Katsotaan josko lähtee toistekin.
Niin ja se kolmas pointti? Roxette on Roxette vaikka spektaakkelista puuttuukin vähintään 50 prosenttia.
Kommentti