1996 – 2002

Talvella 1996 kotiimme rantautui ensimmäinen tietokone ja sekös vasta olikin kivaa. Parhaimmillaan koneen ääressä tuli istuttua koko päivä, eli 16 tuntia saattoi hurahtaa hetkessä. Koodailin ensimmäiset "ohjelmani" vuoden parin kuluttua koneen saannista. Viimeistään yläastella (97 – 00) minusta tuli kokopäivänörtti ja ensimmäisen pelini julkaisin talvella 1999. Itse asiassa olin silloin mielestäni niin hyvä koodari, että julkaisin pelin suoraan sharewarena ja tienasinkin Texti-Seikkailulla jopa 40 markkaa.

Seuraavan parin vuoden aikana koodailin lähes päivittäin ja koska pelit olivat pieniä, niin ne saattoivat valmistua päivässä. Syksyllä 1999 koodailin kuitenkin EduskuntaManageri II:n, jonka sitten huvikseni lähetin MikroBitin apajalle. Suureksi yllätyksekseni peli pääsikin sinne. Olin jo siitä mielissäni, mutta todellinen pommi läsähti tammikuussa 2000, kun EduskuntaManageri II oli MikroBitin päivän pelinä! Pelipaketti oli kooltaa alle 100 kilotavua, joten sitä imuroitiin sen verran paljon, että kaiken huipuksi helmikuun lehdessä oli mainintaa pelistä. Voisi ajatella, että olin lyönyt itseni läpi.

Koodailin Qbasicilla aikani, mutta lopulta lukiossa perehdyin VisualBasicin saloihin ja päätin ruveta kehittämään peliä sillä. Vuonna 2001 siirsin sen hetkisen projektini FormulaManagerin Windows-ympäristöön. Lopputalvesta aloin sitten tähän mennessä suurimman koodausrupeamani, sillä seuraavat kaksi vuotta koodasin Formulamanageria kaikki lomat mitä minulla oli. Normaalina kouluviikkona ei juurikaan ollut aikaa mitään koodailla. Lopulta jouluna 2002 peli oli valmis julkaistavaksi. Julkaisin pelin sharewarena ja tienasin sillä yli tavoitteiden. Tänäkin päivänä ihmetyttää, että miten edes sain koko projektin valmiiksi, mutta hyvähän se on, että sain. Sittemmin alkuvuodesta 2009 julkaisin pelin täysin vapaasti jakeluun. Lähdekoodi on järkyttävää, mutta jos siitä joku kiksejä saa, niin saakoot.

Roxette90-luvun loppupuolella olin myös vaivihkaa löytänyt musiikillisen suuntaukseni. Ruotsalainen poppi oli ja on edelleen parasta mitä voi olla. Roxette on siitä asti ollut ylivoimainen suosikkibändini. Syksyllä 2001 kävin Jaffa-areenalla katsomassa Room Service -kiertueen konserttia ja kyllä se on ollut yksi niistä hetkistä elämässä, joita ei vaan voisi antaa pois. Sittemmin levyjä ja muuta rompetta on kertynyt jonkin verran Cool

Kesällä 2002 suoritin myös autokoulun. Vaikkei minulla ollut sitä ennen ollut mitään kinnnostusta autoja, mopoja tai muitakaan härveleitä kohtaan, niin kummasti kuitenkin sisäinen autoharrastajani alkoi nostamaan päätään...