Pohjois-Korea

Viikonloppuna kirjakaupassa pyöriessäni käteeni jäi Pohjois-Korea – Yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä. Kirja on Eunsun Kimin tarina hänen yhdeksän vuotta kestäneestä pakomatkastaan Pohjois-Koreasta. Mukana pyörivät koko ajan myös äiti ja isosisko, mutta pienen 11-vuotiaan lapsen näkövinkkeli tuo omaa raadollisuuttaan kerrontaan.

Tämä on nyt kolmas lukemani entisten pohjois-korealaisten tarinoista kertoma kirja ja niistä kaikista tämä on paras. Syitä on kaksi. Ensinnäkin tämän tarinan kertoja on tuo pieni tyttö, ei pohjois-amerikkalainen journalisti. Toisekseen tarinan kerronta on huomattavasti loogisempaa, kuin näissä kahdessa aiemmin lukemassani teoksessa Suljettu maa ja Leiri 14. Eli suosittelen tätä kirjaa ehdottomasti; kirja tuli luettua muutamassa tunnissa. Varsinkin kuvaus Kiinasta oli tässä kirjassa enemmän esillä kuin kahdessa aiemmassa, vaikka käytännössä kaikki loikkaaminen Pohjois-Koreasta tapahtuu Kiinaan ja siitä eteenpäin Mongoliaan.

Jäin taas miettimään, kuinka kauan diktatuuri pysyy vielä pystyssä. Maata hallitsee jo kolmannen polven diktaattori vailla aikomustakaan parantaa kansansa oloja. Milloin on Pohjois-Korean arabikevään aika? Kansa saa koko ajan käsiinsä materiaalia, joka kasvattaa kapinahenkeä. Jossain vaiheessa vati tulee täyteen ja kuppi menee nurin. Tämä ei nyt valitettavasti taida tapahtua vielä ensi vuonna, mutta ehkä kymmenen vuoden kuluessa. Ehkä ei. Miljoonat ihmiset joutuvat vielä kärsimään ja kuolemaan Korean niemimaan totalitaarisessa valtiossa. Demokratia ja kapitalismi – kaikkine vikoine ja ongelmineen – ovat kuitenkin huomattavasti diktatuuria ja kommunismia toimivampi vaihtoehto.

Toivottavasti Kimien aikakausi loppuu mahdollisimman nopeasti.

Kommentit

Netflixissä on muuten myös Pohjois-Koreasta dokkareita, ootko katsonut? Ne oli ihan mielenkiintoisia.

Suomen Netflixissä? Minkä nimisiä? Haku "korea" tuottaa 0 osumaa.

Aah, tosiaan ei välttämättä Suomessa. Mutta youtubesta löytyy ainakin yksi niistä, Inside North Korea :)

Pitääpi perehtyä. Täytyy kurkata, josko Jenkki-Netflixissä olis paremman tasoinen kuva, kiitokset vinkistä :)

Lisää uusi kommentti