Olipa kerran kesäloma

5. elokuuta 2014 - 20.40

Kesäloma oli ja meni. Neljä viikkoa hurahti taas nopeasti ja tällä kertaa varsin kuumissa olosuhteissa. Yritän vältellä laittamasta lomalle mitään tavoitteita, joten tänä vuonna niitä oli "vain" kolme:

  • Lue Linus Torvalds -kirja loppuun
  • Katso leffoja pois jonosta Netflixissä
  • Pyöräile

Kirjan sain luettua sunnuntai-iltana. Se oli hyvä. Luin ruotsinkielisen painoksen, kun sen aikoinaan Huuto.netistä löysin. Yllättävän hyvin senkin parissa pärjäsi. Toivottavasti joskus samanlaista kirjaa tulee vielä näistä uudemmistakin päivistä. Tämä kirja on kuitenkin jo yli kymmenen vuotta vanha.

Lomalla katsoin 19 leffaa pois jonosta ja sen lisäksi aloin katsella Battlestar Galacticaa. Sitä nyt on vielä useita kymmeniä jaksoja katsomatta. Vaikuttaa ihan hyvälle sarjalle. Netflix on kyllä tehnyt leffojen ostamisen aivan tarpeettomaksi. Todella huippu palvelu! Luonto kiittää, kun ei tarvitse enää valmistaa mitään fyysisiä elokuvatallenteita.

Fillarin selässä olen tänä kesänä istunut 1300 kilometriä, joten eiköhän lopputulema ole ihan tarpeeksi. Kuvittelisin jossain 1600 ja 1700 välillä pyörittävän - ehkä enemmänkin. Kävin ajelemassa niin Kouvolassa, Turussa, Tampereella kuin Helsingissäkin, joten enää ei puutu kuin piipahdus Imatralla. Tampere oli muuten oikein hyvä paikka polkea.

Tulihan tässä lomalla muutakin tehtyä, mutta olen vähän huono lomailemaan. En osaa irrottautua omista tavoitteista. Haluan tehdä niin paljon kaikkea mahdollista. Miten itselle osaisikin antaa aikaa vain olla ilman, että tuntee huonoa omaatuntoa saavuttamattomista unelmista?

Nyt on kuitenkin jo palattu töihin innolla ja syksylle on nakkia sen verran paljon, ettei tarvi yhtään lisäduunia hakea. Väitöskirjaa kasaan sellaisella sykkeellä, ettei paremmasta väliä.

Lisää uusi kommentti