La Roux – Trouble In Paradise

21. syyskuuta 2014 - 20.49

Törmäsin pari viikkoa sitten Spotifyssa La Rouxin uuteen albumiin. Bändin debyytti vuodelta 2009 antoi itselle ainoastaan Bulletproof-kappaleen, mutta tämä uusin iskee täysillä. Lähdin liikenteeseen Let Me Down Gently -kipaleesta, koska halusin tietään onko se koveri The Arkin vastaavasta rallista. Ei ollut. Tämä on parempi.

En ole elämäni aikana aivan hirveästi tämän kaltaista syntikkapoppia soitellut. Trouble In Paradise sopii taustalle soimaan paremmin kuin nenä päähän. Työpäivä sujuu hyvällä flowlla, kun taustalla on sopivan chillailevaa musiikkia ja välistä tulee vähän nopeammalla temmolla varustettu ralli.

Trouble In Paradise on siitä mielenkiintoinen albumi, ettei sillä ole yhtään huonoa biisiä. Tai edes vähemmän hyvää. Tähän mennessä näitä albumeita ei hirveän montaa ole vastaan tullut (ehkä neljä?). Levyltä nousee kuitenkin pari biisiä esiin ja varsinkin Silent Partner yllättää. Se on levyn pisin biisi, mutta seitsemän minuutin kestoa ei edes huomaa rytmin viedessä eteenpäin. Todella hyvin tehty kappale! Tämän lisäksi Sexotheque, Tropical Chancer ja Kiss And Not Tell soivat oikein mukavasti, mutta kuten todettua tämä on albumi – ei kasa biisejä. Olen koko ajan soitellut tätä läpeensä, enkä vain yksittäisiä ralleja.

Näyttää siltä, että Roxetten kokopitkä siirtyy ensi vuodelle kiertuekiireiden takia, joten kuvittelisin, että tässä on vuoden albumi. Vaikea on pistää enää kenenkään paremmaksi.

Lisää uusi kommentti