Insinööriopetuksesta

Tuli alkuviikosta käytyä isolla kirkolla kuuntelemassa ja oppimassa action design researchin metkuja. Flunssa vei suurimmat opit toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, muuta jotain jäi kuitenkin mieleen. Kahvitauolla yksi tutkijoista kysyi minulta olenko saanut vastauksia. Vastasin, että olen ainakin saanut kysymyksiä, johon hän jatkoi, että se on jo puolessa välissä onnistumista. Hän jatkoi sanomalla vielä, että olemassa kolmenlaisia ihmisiä: niitä jotka tietävät, että tietävät; niitä jotka tietävät, etteivät tiedä ja niitä jotka eivät tiedä etteivät tiedä. Tällä viitattiin Yhdysvaltojen puolustusministeri Donald Rumsfeldin vuonna 2002 sanomaan lausahdukseen. Ilmeisesti alkuperäisessä persialaisessa sanonnassa on mukana vielä neljäskin ihmistyyppi: ne, jotka eivät tiedä tietävänsä.

Ensimmäisen tyypin ihminen voisi olla vaikka opiskelija, joka tulee yliopistoon. Hän ei tiedä yhtään mitään - ei edes sitä mitä voisi tietää. Opiskelujen edetessä vahvistuu ajatus, että mitä enemmän tietää, sitä enemmän tietää, ettei tiedä mitään. Valmistuttuaan hänen tulee kuitenkin osata paljon ja kaikenlaista. Kävin tässä kuitenkin miettimään, että onko tieto tullut kysymysten kautta vai ilman, että opiskelija on joutunut itse pohtimaan asioita. Luennoillahan tarkoitus on antaa tietoa opiskelijoille. Harva suomalaisessa yliopistokulttuurissa kysyy mitään luennoitsijalta. Opiskelijat yrittävät vain sisäistää saamaansa tietoa, vaikka paljon järkevämmältä tuntuisi kysyä - niitä ongelmia ja kysymyksiä kyllä on.

Kuvitellaan, että meillä on vastaus: auto. Mutta mikä on kysymys? Riippuen kysymyksestä voimme tehdä vääriä toimenpiteitä, vaikka meillä on oikea vastaus. Jos kuvittelemme, että kysymys on: millä päästä paikasta A paikkaan B ja vastauksena on auto, niin voimme käydä ostamassa Ladan ja olla tyytyväisiä. Jos kuitenkin kysymys onkin: millä nostaa sosiaalista statusta, olisi autoksi hankittava vähintään Mersu. Ladalla olisi lähinnä negatiivinen vaikutus.

Eli pelkkä vastauksen tietäminen ei riitä - silti tenteissä ei koskaan anneta vastauksia ja käsketä opiskelijaa muodostamaan kysymyksiä (muutan kyllä tämän asettelun tietysti Wink). Insinööritieteet ovat kaksijakoisia. Toisaalta meidän oletetaan keksivän ratkaisuja muiden ongelmiin (edellyttäen, että osaamme jopa kysyä heiltä kysymyksiä), mutta toisaalta monesti komento on "suorittaminen ei edellytä ymmärtämistä" tai "älä kysy vaan tee". Varsinkin, jos tavoite on harrastaa akateemista tutkimusta, on kysymysten keksiminen elintärkeää! Emme me voi lisätä tietoa ympärillämme olevasta maailmasta ilman, että keksimme kysymyksiä.

Oikeastaan voisi ajatella, että universumissa on vastaukset valmiina, kunhan vain keksimme oikeat kysymykset. Tässä mielessä insinöörit voisivat oppia humanisteilta paljon. Filosofiset pohdiskelut auttavat kyllä elämän tiellä.

Ilman kysymyksiä ei voi olla vastauksia. (Vai voiko?)

Lisää uusi kommentti