Anssi Kela livenä – vihdoinkin!

Anssi Kela on vetänyt konserttisalikiertuetta tässä kevään mittaan ja eilen oli vuorossa rundin suurin keikka Tampere-talolla. Päädyin yleisöön. Alkuvuodesta laitoin keikan takaraivoon kategoriaan “todennäköisesti menen”, mutta se jotenkin unohtui sinne. Onnekseni Kela muistutti muutama viikko sitten Facebookissa lippujen alkavan olla jo melkein myyty, jolloin pikaisesti nappasin itselleni ruudun.

Löysin Kelan uudestaan 2013, kun artistin nimeään kantava albumi tuli ulos (En kyllä muista Anssia koskaan hukanneenikaan?!?). Olen kaveria kuunnellut Mikan faijan BMW:stä lähtien, joskin Aukio meni aika vahvasti ohi, mutta onneksi Spotify on pelastanut tässä suhteen ja koko tuotanto on helposti kuunneltavissa. Kuudesta studioalbumista alkaa irrota rallia jo sen verran, ettei samoja biisejä ole pakko soittaa koko ajan.

Eilinen ilta alkoi parilla lämmittelybiisillä, ja täytyy todeta, että Kelan versioima Radio Gaga iski kiloampeerin voimalla! Ilta oli valmis alkamaan.

Ensimmäinen tunti mentiin akustisesti ja tauon jälkeen puolitoista tuntia tykitystä sähköisillä laitteilla. Herranjesta, että sai nauttia kaksi ja puoli tuntia mahtavista soundeista! En valita, en todellakaan.

Jotain olisin kuitenkin tehnyt toisin. Ensimmäinen veto oli Miten sydämet toimii? – siis akustisesti. Koska tämä biisi on tällä hetkellä ehkä henkilökohtainen suosikkini, olisin halunnut kokea tämän täydellä sykkeellä vasta aivan viimeisten rallien joukossa. Myös Levyhylly pelastaa olisi ollu kiva lisä soittolistalla. Toinen asia, joka omaan korvaan tärähti, oli loppupuolen ylipitkät sovitukset. Kitarabattlejen ja soolojen sijaan suosisin itse laulua, mutta tämä on ihan makukysymys.

Tampere-talolla tietysti jokaiselle on istumapaikka, mutta konsertin lopussa en nähnyt yhtään ihmistä istumassa, vaan viimeiset 4-5 biisiä jengi tanssi, lauloi ja bailasi täysillä. Ja niin ja mikä jengi? Itse olin sieltä nuoremmasta päästä. Ikähaitari oli teinistä eläkeläiseen. En koskaan kuvitellut olevani Kelan keikalla niin, että edessä istuu vierekkäin meikattu teinityttö ja jo hiuksensa menettänyt vanhempi mies. Mutta mikäs siinä; ei haittaa, kun meno maittaa!

Mikä illassa sitten oli erilaista kuin, jos vaikka Roxettea olen katsomassa? Roxette on todella hyvä livebändi, mutta siltikin, miten Anssi otti yleisönsä oli minulle uutta. Kela on kirjoitellut naamakirjassa paljon siitä, miten arvostaa yleisöä nykyään huomattavasti enemmän kuin soolouransa alkupuolella, kun tähteys tipahti taivaasta (olihan sen eteen tietysti tehty töitä). Nyt lavalta hehkui sellainen yleisölle – ei firman osakkeenomistajille – esiintyminen. Se oli vähintäänkin arvostettavaa, mutta myös koskettavaa. Näin tämä homma todellakin pitää hoitaa!

Kelan unelma on ollut vetää keikka Hartwall-areenalla. Mitenkään vähättelemättä Cheekkiä, mutta jos kaveri onnistui täyttämään Olympiastadionin, niin miksei Anssin onnistuisi täyttää Jaffa-areenaa tai Ratinan stadionia? Ostaisin lipun välittömästi. Suomen kovin miesartisti vetää tunteella ja ottaa yleisönsä. Olen todella tyytyväinen, että sain nauttia eilisestä spektaakkelista.

Kävellessäni ulos Tampere-talolta takanani olevat kaksi naista kommentoivat iltaa: “musta tuli nyt sitten fani”. Enkä yhtään ihmettele syytä – Kela is b(l)ack!

Lisää uusi kommentti